Yleinen

Annetaan asiakkaan ideoida

Olen jo vuosia toivonut voivani saada kampaamokäynnin oheispalveluna myös manikyyrin. Näiden hoitaminen erikseen vie aikaa noin neljä tuntia, mutta entäpä jos ne saisi kerralla? Onnekseni nyt olen löytänyt kampaajan ja manikyristin, jotka ovat ystäviä ja aloittivat toukokuussa työskentelyn saman katon alla. Mitä luksusta! Tänään sain ensimmäisen kerran nauttia palvelusta, josta koen saavani paljon hyötyä. Kehuin, kiitin ja kannustin Anua ja Jania Itiksen Unique Hairissa tänään vuolaasti.

Monesti mietin, miten me Taitomyllyssä voisimme olla paremmin asiakkaillemme avuksi. Miten ostaminen olisi mahdollisimman helppoa? Miten osaisimme tehdä tarjouksia, joista olennaisin kävisi yksinkertaisesti mutta samalla riittävän kattavasti ilmi? Miten palvelisimme, jotta asiakas tulisi aina uudelleen?

Reklamaation ja hävityn tarjouksen suurin arvo on mahdollisuus oppia jotain omasta prosessistaan. Parhaat ideat syntyvät usein kuitenkin luottamuksellisessa asiakassuhteessa, jossa päädymme yhdessä keskustelun kautta uusiin, entistä parempiin malleihin. Kun asiakas aloittaa lauseen ”teidän kannattaisi…” tai ”voi kun jostain saisi…”, on syytä kuunnella tarkasti. Silloin ilmassa on mahdollisuuksia.

Voi syntyä vaikkapa uusia palveluita.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *