Susanna Paloheimo

Kulttuurinmuutoksessa keskeisintä on ollut oivaltaa, että työtä tehdään asiakkaita varten, siitä kannetaan sadan prosentin vastuu ja sen myötä epäkohdat on nostettava rohkeasti esiin. Kuuntelun, kehumisen, kiittämisen, kannustamisen ja korjaavan palautteen taitojen vahvistaminen on ollut aivan ratkaisevaa.
Muutoksen tarpeen näkee usein ulkopuolelta jo kauan etukäteen. Sisältä käsin katsottuna ulkopuolisten viisastelu kuitenkin ärsyttää ja herättää vahvan puolustautumisreaktion: SINÄ et tästä mitään ymmärrä!
Muistuta jälleen kerran, miksi muutos on välttämätöntä ja mitä tapahtuu, jollei sitä tehdä. Palaa takaisin perusasioihin. Toista niitä. Juhlista jokaista onnistumista.
Kerrasta toiseen minua liikuttaa hetki, jolloin on vastapuolen virheestä johtuvan vapaaheiton aika. Tilanne on kuumottava.
Olen ihmetellyt ääneen, ja saanut nähdä ihmeen: on syntynyt uusia merkityksiä ja tarinoita. Mutta mikä parasta, ihminen, jonka kanssa olen keskustellut, on silminnähden huojentunut ja jotenkin… voimaantunut.
Muutos on mahdollisuus, sanovat. Minun on nyt aika ottaa seuraava steppi omalla matkalla ja vapauttaa paikka seuraajalleni.
Eilen ajattelin keskustelumme jälkeen poikkeuksellisen paljon johtajan, esihenkilön, pomon, joukkueen kapteenin, tiimin vetäjän merkitystä muille ihmisille. Ajattelin sitä, miten unelmat ovat sukua toivolle, mutta unelmien ja toivon ero on ihan siinä toivon rinnalla elävät epätoivo ja toivottomuus.
Pian on kaksi vuotta siitä, kun aloin työkseni johtaa muutosta suuressa organisaatiossa. En tietenkään yksin, vaan tiiviin ydinjoukkueen ja lopulta satojen muiden ihmisten kanssa.
Minunkin elämäni heitti kuperkeikkaa maaliskuun alussa. Vuoden suunnat oli juuri ehditty yhdessä miettiä, kun korona muutti suunnan.
TikTakilla on biisi, jossa heilutaan taas ja todetaan, että "Ei se meidän syy oo, jos on suunta hukassa / kellot takaperin käy / maailma on vinossa (hei!)"
Pohdimme yhdessä, miten vaikeaa tuotantotalouden luvatussa maassa asiakas on edelleen monille hankala sana. Puhumme mieluummin potilas- ja oppilasaineksesta, vanhustenhuollosta ja noh, ylipäätään kaikesta tuotantolähtöisestä kuin asiakkaasta ja palvelusta.
Kohtasin toisen nuoren. Kahvittelimme. Hän kertoi edellisestä paikasta, ei niin kivasta. Pälyili kulmiensa alta, aurinkolasiensa takaa. Mutta täällä on hyvä, hän sanoi. Hyvä.
Tänään tapasin töissä useita muistisairaita, vanhempia ja yllättävän nuoria. Näin ihmisiä, joiden kasvoilla oli valoisa ilme. Ihmisiä, jotka nauroivat, hymyilivät ja keskustelivat.
Työskentelen nykyisin hoiva-alalla. Myös tällä alalla kuulen paljon tuotantotalousmaailmasta peräisin olevia sanoja. Mitä ajattelet vaikka näistä: vanhustenhuolto, hoitolaitos tai laitoshoito?
Tänään keskustelin päivän aluksi ja päätteeksi liiketoiminnassa työskentelevien kollegojeni kanssa. Kuulin haasteista, toiveista, ratkaisuista, innovaatioista. Mutta sanojen lisäksi kuulin intohimosta, sitoutuneisuudesta, osaamisesta ja hyvästä meiningistä. Tuumasin, että ainakin tämä lähelläni työskentelevä porukka osaa todella arvostaa sitä, että töissä saa olla hauskaa.
Autoja ja koneita huolletaan, mutta ihmisiä palvellaan, hoidetaan ja hoivataan. Silti suomen kielessä viljellään edelleen termejä vanhustenhuolto, sosiaalihuolto, terveydenhuolto. Meissä kaikissa tuntuu asuvan pieni tuotantotalouteen erikoistunut insinööri, jolle prosessit ovat kaikki kaikessa. Onneksi yhä useammin sanomme vanhus- tai ikäihmisten palvelut, sosiaalipalvelut ja jopa terveyspalvelut. Se on ihmispuhetta, se.
Filosofiani mukaisesti vuorovaikutus ja paremmat kohtaamiset ihmisten kesken johtavat lopulta maailmanrauhaan, mutta ihan ensi alkuun organisaation tavoitteiden saavuttamiseen.
Työelämä ja elämä muutenkin esimerkiksi sairaalan seinien sisä- ja ulkopuolella on kovin erilaista. Sisällä elämä on hierarkioiden, (lääke- ja hoito)tieteen, potilasturvallisuuden, hoitovirheiden välttämisen ja -pelon ohjaamaa. Ulkopuolella työelämään liittyvät keskustelut taas alkavat usein esimerkillä Googlelta, jossa tutkittiin parhaiten menestyvien tiimien salaisuutta, psykologista turvallisuutta. Ja jatkuvat esimerkeillä luottamuksen ja rakentavan konfliktoinnin edellytysten rakentamisesta, jotka ovat välttämättömiä kivijalkoja toimiville tiimeille.
Uskon, että vain keskustelemalla voi syntyä yhteinen todellisuus. Strategioista tuttu yritysjargon ja sanahelinä jäävät sellaisiksi ilman keskustelua. Ne näkyvät kyllä strategiapowerpointeissa, mainonnassa ja tarroina liiketilojen ikkunoissa. Ihmiset, edes oma väki, eivät koe niitä millään tavoin koskettaviksi tai omaa työtä, saati kohtaamisia ohjaavaksi.
Rakentakaa luottamusta avoimuudella. Keskustelkaa.