Halu olla paras

Suomen Bocuse d’Or -edustaja, Sitoumus2050, HeeboApp, Finnjävel, Kampin Kukka, Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija. Yhdistävä tekijä: halu olla paras.

Eilen sain vapaapäivän negatiivisuudesta. Kaukana olivat yleinen valittaminen, yhteiskuntasopimuksen heiluminen milloin toteutumisen, milloin kaatumisen vaakakupissa, luottoluokituksen romahtaminen, soteuudistus, laittomat lakot – ei tietoakaan näistä! Sillä vietin päivän heidän keskuudessaan, jotka haluavat olla parhaita.

Halu olla paras on järjettömän vahvasti eteenpäin ajava voima. Vain harva kykenee haluamaan riittävästi. Moni jättää homman sikseen, kun tajuaa, miten helvetillisen määrän yksityiskohtien hoitamista ja treenaamista parhaaksi tuleminen edellyttää. Ulospäin parhaus näyttäytyy usein juhlahetkinä, mitaleina kaulassa, samppanjapullojen poksahtamisena. Kultana ja gloriana.

Todellisuudessa parhaus on yhtä kuin yön pimeinä tunteina tuskailua, pettymyksiä, loputtomia toistoja, hirvittävältä tuntuvien riskien ottamista, yksinäisyyttä ja kateuden sietämistä. Viimeiset kaksi näistä ehkä pahimpia.

Seurasin eilen parhautta vierestä ensin aamulla työnantajani Eskimon asiakastilaisuudessa ja myöhemmin päivällä Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija -kilpailujen finaalissa. Jalkani ovat edelleen irti maasta. Varpaat tohjona korkokengissä kävelystä, niska jumissa samasta syystä. Mutta mieli kevyt ja tulevaisuuden toivoa täynnä. Suomen Bocuse d’Or -edustaja Eero Vottonen, Sitoumus2050-hanketta vetävä Marja Innanen, HeeboAppin kehittänyt Susanna Rantanen, Finnjävelin ideaattori Henri Alén, Kampin Kukan Jaana ja Tanja, Vuoden Kokki Toni Kostian ja ikimuistoisen elämyksen pöytäämme eilen finaalilounaalla tarjoillut Vuoden Tarjoilija Taneli Lehtonen hehkuivat työn iloa, aitoa ylpeyttä saavutuksistaan ja halua olla paras. Kunpa kaiken eilen kokemani positiivisen energian saisi tartutettua muihinkin suomalaisiin! No, ehkä sen aika on ensi vuonna, jolloin Suomi täyttää sata. Ehkä me yhdessä  löydämme rohkeuden ja hingun tuoda esiin osaamistamme, parhaita puoliamme.

Tiesittekö, että espanjalainen Torresin viinitalo tarjoaa myös erinomaista rieslingiä, vaikka se perinteisesti on vain saksalainen viini? En minäkään tiennyt. Ennen kuin Taneli Lehtonen sen kertoi esitellessään pöytäseurueellemme valitsemiaan finaalilounaan viinejä. Kannattaa mennä ravintola Muruun kuulemaan tarinan yksityiskohdat Tanelilta itseltään. Ja Gröniin nauttimaan Toni Kostianin luomuksista.

It’s all in the details. All.

Susanna Paloheimo

Susanna Paloheimo

"Muutosten tuulten puhaltaessa toiset rakentavat muureja, toiset tuulimyllyjä"

Blogiarkisto