Huippumyyjän voitonjano

Isäni meni parikymppisenä vakuutusasiamiehenä myyntikäynnille myllärin luo. Kyseli kuulumisia. Kuuli, että muuten asiat ovat hyvin, mutta myllynkivet olivat tylsyneet, eikä teroittajaa oltu saatu paikalle. Harmitti. Isäni tokaisi: kuule, nostas toinen kivi ylös, niin minä teroitan, kun kerran osaan. Homma tuli hoidettua – ja kaupat kotiin.

Tällä viikolla tapasin nuoren huippumyyjän. Hän oli voitonjanoinen ja kurinalainen. Hän huolehti itse, ilman buukkareiden apua, kalenterinsa täyttymisestä. Tapaamisten saaminen tuntui olevan helppoa; hän sai sen kuulostamaan lasten leikiltä. Toisaalta aamu, jolloin hän ei ollut saanut sovituksi yhtään tapaamista, oli kääntyä tappioksi. Iltapäivällä olleesta onnistuneesta asiakaskäynnistä hän oli saanut niin paljon virtaa, että oli vielä iltapäivän viimeisinä tunteina saanut sovittua tapaamisia. Hänen oli vaikea ymmärtää meidän yleisössä istuneiden kysymyksiä mm. siitä, mistä hän tietää, miten kukakin asiakas saadaan ostamaan.

Sillä sen vaan tietää.

Huippumyyjä elää voitoista. Tapaamisista, kaupoista, hetkistä, jolloin asiakas alkaa kysellä palvelusta tai tuotteesta tarkemmin. Huippumyyjä muokkaa omaa käyttäytymistään asiakkaan käyttäytymisprofiilin mukaan. Luontaisesti, intuitiolla. Hän kysyy ja kuuntelee, ei vyörytä omaa ja edustamansa tuotteen erinomaisuutta, vaan ratkaisee asiakkaan ongelmia. Kiitollinen asiakas on parasta, mitä huippumyyjä tietää. Tai oikeastaan ei edes se, vaan tunne, jolloin tajuaa kyenneensä ylittämään itsensä ja asiakkaan odotukset. Jälleen kerran.

Eki, nuori huippumyyjä, oli esimiehensä kertoman mukaan kerran ajanut asiakkaan, yrittäjän, kesämökille, jotta asiakkaan ei tarvinnut saapua hänen luokseen allekirjoittamaan sopimuspapereita. Asiakas oli luvannut lämmittää saunan, jos Eki vaivautuisi näin pitkän matkan päähän. Oli saunottu yhdessä. Ja lopuksi Eki oli lisännyt asiakkaan auton pissapojan säiliöön nestettä. Koska niin vaan piti tehdä.

Eki on ensimmäisen polven maahanmuuttaja, joka on saapunut Suomeen neljävuotiaana. Isäni oli vaatimattomista oloista kotoisin olevan myllärin poika, joka aloitti työelämässä 13-vuotiaana. Voitonjanoisia kavereita.

Susanna Paloheimo

Susanna Paloheimo

"Muutosten tuulten puhaltaessa toiset rakentavat muureja, toiset tuulimyllyjä"

Blogiarkisto