Yleinen

Huippunaisia

2013-05-05 11.22.57

Kuvassa istuvat Aili, Aino, Hilma ja Vilhelmiina. He ovat sukuni naisia. Koulutus? Elämänkoulu. Lisäksi pari vuotta kierto- tai kansakoulua. Työelämään viimeistään 12-vuotiaana.

Luulin ennen olevani vain vahvojen, työtään rakastaneiden miesten jälkeläinen. Muutama vuosi sitten perehdyin sukuni historiaan, ja ymmärsin olleeni väärässä. Sekä isän että äidin puolen naiset ovat kovaa työtä koko elämänsä tehneitä ihmisiä, jotka pitivät perheen koossa käsittämättömän vaikeissa olosuhteissa. Yksi heistä jäi kuuden lapsen kanssa leskeksi. Hän ei kyennyt kouluttamaan tytärtään, jolla suvun tarinoiden mukaan olisi ollut lukupäätä.

Sukuni on harpponut suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan kehittymisen matkassa köyhälistöstä ylempään keskiluokkaan. Valtavalla yritteliäisyydellä, kovalla työllä ja koulutuksella on ollut meille suuri merkitys muutoksen mahdollistajana. Mutta myös tasa-arvoisilla mahdollisuuksilla.

Minä olen sukuni kolmas ylioppilas. Ja vasta toinen, jolla on korkeakoulututkinto. Olen saanut nauttia tasa-arvoisemmasta maasta kuin suurin osa suomalaisista naisista minua ennen – tai maailman naisista tänään. Kaikki se, mikä on ollut mahdollista samaa koulua käyneille pojille, on ollut mahdollista minulle. Nykyisin osallistun Unicefin ja SOS-lapsikylien kansainvälisen työn tukemiseen, sillä haluan mahdollistaa omalta osaltani koulutuksen tarjoamista heikoimmassa asemassa oleville maailman lapsille.

Tänään, naistenpäivänä, sain rakkaaltani kukkia. Juhlistin ystävieni kanssa Huippunaisia-kirjan julkistamista. Nostin työkaverieni kanssa maljan tasa-arvoisille mahdollisuuksille kouluttautua ja menestyä. Arvelen, että Aili, Aino, Hilma ja Vilhelmiina myhäilevät jossain toisaalla minun elämäni helppoutta. Sitä, jonka kivijalan he minulle aikanaan rakensivat.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *