Tää ”luottamus”. Trendisana. Kirjoja on luettu ja sitten niitä oppeja jaetaan innolla somessa. Seminaareissa kuuma topikki. Entä todellisuus? Yhä harvempi tiimi todella luottaa toisiinsa, jos työpaikoilta, johtoryhmistä, hallituksista ja omistajapiireistä kuulemiani tarinoita on uskominen.
Tapasin eilen kahdeksattakymmenettä käyvän johtajan, jolla on takanaan useita onnistumisia. Puhuimme siitä, kuinka Suomessa aiemmin kättä sovitun päälle tarkoitti yhtä kuin luottamus. Tehtiin yhdessä, oli aidosti yhteinen tavoite.
Nyt tuntuu, että olemme kuin entisaikain amerikkalaistiimit: yksi jos toinen hakee vain omaa menestystä ja siksi pelejä on käynnissä useilla kentillä yhtä aikaa. Yksi tekee kaikkensa kampatakseen toisen jäsenen, ja vieläpä niin, ettei tiimin vetäjä huomaa. Kolmas vetää mattoa alta, neljäs rakentaa omia kuvioitaan kaikkien muiden paitsi oman tiimin jäsenten kanssa.
Näyttäkää, älkää vain puhuko. Rakentakaa luottamusta avoimuudella. Keskustelkaa. Näyttäkää, että ette te kuitenkaan kaikkea osaa. Luottakaa siihen, että muut eivät sen perusteella ala kampittaa.
Ja jos alkavat, pyyhkikää tuon ryhmän pölyt jaloistanne niin pian kuin voitte.
Tapaamani, kokenut johtaja kertoi entisen johtoryhmänsä olleen vastikään vuotuisella golfmatkalla. Tällä kertaa Venäjällä. Joryn jäsenet ovat kotoisin kuudesta eri maasta ja yhteinen tarina päättyi jo vuonna 2006.
Teillä taisi olla aikanaan keskenänne hyvät välit ja luottamus kunnossa, totesin. – Kyllä. Minä panostin aina omissa johtoryhmissäni avoimuuteen ja yhdessä tekemiseen.
13 vuoden ajan yhteisen tarinan päättymisen jälkeen kaikilla on ollut halua ja aikaa golfata yhdessä kerran vuodessa. Eiköhän tuossa ole riittävästi todistetta, miksi luottamus on enemmän tekoja kuin vain kirjoista opittuja, somessa innolla toisteltavia one linereita.
