Velvollisuudentunne, vastuu, mitä ihmiset ajattelevat, en voi, minun on vaan pakko. Sanoja, jotka kaikuivat päässäni reilut kaksi vuotta sitten miettiessäni elämänmuutosta. Päätin kuitenkin hypätä, kokeilla työurallani vielä jotain muutakin kuin yrittäjyyttä. Onneksi päätin.
Huippu-urheilijan uran ei odoteta jatkuvan samanlaisena lopun ikää. On itsestään selvää, että nuoremmat tulevat kilpakentille ja ovat innokkaampia, paremmassa kunnossa, valmiimpia oppimaan uutta. On itsestään selvää, että kilpaurheilija lopettaa jossain vaiheessa. Ja siirtyy muihin hommiin. Harva on tienannut urheilulla niin paljon, että voi jäädä huvikseen pelaamaan golfia. Monesta entisestä huippu-urheilijasta tulee työnantajan unelmatyöntekijä: rohkea, päämäärähakuinen, sinnikäs tuloksentekijä.
Yrittäjä on Suomessa viime vuosiin asti ollut joko peritty tai nuorena aloitettu ammatti, josta ei enää muulle uralle vaihdeta. On se myös elämäntapa, ihan niin kuin urheilukin. Entinen huippu-urheilija ei salli itsestään käytettävän sanaa ”urheilija”, sillä hänelle se tarkoittaa ammattilaisuutta ja kilpailua. Silti hän liikkuu lähes päivittäin, huolehtii kunnostaan loppuelämänsä ajan selvästi peruspaavoa enemmän. Yrittäjänä työskennellyt ihminen ei pääse hänkään irti tavoistaan: hän tekee palkkatöitäkin kustannuksia, myyntiä ja tulosta vahtien. Entinen yrittäjä ei tunne oloaan kotoisaksi, kun hänestä puhutaan yrittäjänä. Sillä hän ei enää ole kokonaisvastuussa kaikesta, mikä yrityksen toimintaan liittyy. Vaikka tavallaan onkin. Loppuelämänsä ajan.
Muutoksen tehneet ihmiset herättävät ympärillä elävissä ihmisissä paljon kysymyksiä. Miltä tuntui luopua? Miltä tuntui aloittaa uusi? Eikö sua harmita? Miltä tuntuu, kun olet epäonnistunut? Miten sä nyt pärjäät? Kaipaatko sä vanhoja aikoja? Harvoin aistii ymmärrystä, että muutoksen tekeminen on voinut olla jopa huojentava ja helppo asia. Eikä tipan vertaa epäonnistuminen, vaan valtava kokemusten laari ja muille tuotetun lisäarvon valtameri.
Yrittäjyydestä voi luopua omasta halustaan (eli myös muuten kuin konkurssin tekemällä). Ja yrittäjäksi voi ryhtyä pitkän työuran jälkeen. Sillä vanhassa ei kannata roikkua. Elämä on siihen ihan liian lyhyt.
Vanhasta luopuminen antaa valtavasti virtaa ja tilaa sellaiselle, mistä ei ole voinut edellisessä elämänvaiheessa edes unelmoida. Se synnyttää uutta niin itselle kuin muille. Parasta ovat kuitenkin elämässä kertyneet kokemukset, joita voi uudella urallaan hyödyntää niin omaksi kuin muidenkin eduksi. Ja tunne siitä, että on ottanut elämän omiin käsiinsä, rohjennut muuttaa sen, mikä ei enää toimi. Siirtyä elämässä eteenpäin.
Kunpa Suomikin rohkenisi.
PS. Olen mukana Rohkea Suomi -keskustelutilaisuudessa Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulussa keskiviikkona 8.4.2015 klo 17-18.30. Tilaisuus on kaikille avoin. Tervetuloa mukaan!
