Milloin koulu suostuu muuttumaan?

Pakkasin aamulla repun yläasteen koulupäivää varten. Sijaistin lastani, joka oli saanut tätä päivää vastaan viettää yhden ylimääräisen vapaapäivän syysloman yhteydessä. Koululla oli tänään ”Open House” -tapahtuma. Kutsussa tosin lukee päivän nimen alla lihavoiduilla kirjaimilla, että joko oppilas tai hänen vanhempansa osallistuu opetukseen tänä päivänä. Eli ei vapaaehtoinen, mutta open kuitenkin.

Tarkoitus on hyvä: näyttää vanhemmille, millaista arkea lapsi elää. Olen iloinen tästä mahdollisuudesta. Opettajat ovat lapseni koulussa osaavia, työstään innostuneita ja kaikin puolin hyviä. Olen kiitollinen heistä jokaisesta. Olen kiitollinen myös koulustaan ylpeästä rehtorista, joka markkinoi koulua alakoulun oppilaiden vanhemmille kertomalla, että tässä koulussa ollaan Pisa-tuloksissa maailman kakkosia monessa aineessa. Heti sen yhden shanghailaisen koulun jälkeen.

Tiedän tökkääväni pahuksen isolla kepillä muurahaispesään, kun kirjoitan koulusta. Sillä suomalaiselle koulu on yksi suurimmista ylpeydenaiheista. ”Ilmainen” opetus. Sivistysvaltion mittari. Maailman paras. Siitä tullaan oppimaan lisää ulkomailta asti.

Kuulostaa aika paljon Nokialta. Just sayin’.

Tämän päivän – ja vuosikymmenten takaistenkin –  koululaisen todellisuutta: riveihin astellut puiset pöydät ja tuolit, joiden välissä istutaan jopa kahdeksan oppitunnin ajan päivittäin. Tolkuttoman kilomäärän sisältävän tietomäärän kuljettamista repussa päivittäin edes takaisin kodin ja koulun välillä. Tekstin kopioimista taululta vihkoon tietynlaiset kriteerit täyttävällä käsialalla. Yhdensuuntaisen puheen kuuntelemista tuntikausien ajan samassa tilassa lähes tai yli 30 muun kanssa. Hiljaisuus- ja liikkumattomuusvaatimusten ajoittain tuskaista täyttämistä. Jatkuvan, syyllistävän puheen kuuntelemista mm. näin: ”olette koulun levottomin luokka”, ”olette aivan toivottomia”… Läksyjen tekemistä kotona koulupäivän jälkeen. Kokeisiin valmistautumista kirjoista lukemalla. Luovuuden harjoittamista muutamalla erityistunnilla viikoittain. Muulloin luovuus häiritsee järjestelmää. Ja kyseenalaistaminen kuitataan sanoilla ”älä ole näsäviisas”. Suomalaisten ylpeydenaihe opettaa yhden asian ylitse muiden: ole hiljaa ja ota vastaan.

Vaihtaisitko oman todellisuutesi tähän? Sinun tarvitsemasi tieto kulkee mobiilisti mukana taskussasi. Työpisteesi on suunniteltu hyvän työergonomian kriteerien mukaisesti. Palavereissa vaihdat vilkkaasti ajatuksia muiden kanssa ja luot uutta. Joku alustaa kertomalla analyysien tuloksia tai faktoja, sitten mietit miten tuota voi parhaiten soveltaa. Kyseenalaistamista ja keskustelua arvostetaan.

Maailman teknologinen muutos on rysäyttänyt vanhoja malleja alas hirvittävällä voimalla. Ensin pakon edessä muuttui viihdeteollisuus, sitten media, nyt kauppa. Kirkko elää parhaillaan oman kriisinsä keskellä. Ennustan, että suomalainen koulu on seuraava tällä muutoksen kohdanneiden instituutioiden listalla. Sitten kun ristiriita ympäröivän yhteiskunnan ja koulun seinien sisällä vallitsevan totuuden välillä kasvaa liian suureksi. Sitten kun koulu herää ymmärtämään, että nyky-yhteiskunnassa menestykseen vaaditaan täydellisen yhtälönratkaisun ja interpoloinnin sijaan kyseenalaistamista, keskustelua ja luovuutta.

Harras toiveeni on jo vuosien ajan peruskoulua seuratessani ollut, että jossain tapahtuisi muutos jo ennen kuin sen on pakko tapahtua. Siksi fanitan lippuja heiluttaen turkulaista opettajaa Maarit Korhosta, joka teki omassa luokassaan vallankumouksen. Hän uskalsi kritisoida järjestelmää ja paljastaa keisarin tepastelevan kansan edessä ilman rihman kiertämää. Loppu on historiaa: lasten oppimistulokset ja työrauha paranivat merkittävästi.

Englantilaisen sir Ken Robinsonin puheen teemalla koulu tappaa luovuuden on TEDin sivuilta katsonut jo yli 30 miljoonaa ihmistä. Maarit Korhosen samaa aihepiiriä käsittelevän YouTubesta hieman yli kolme tuhatta. Suosittelen katsomaan ne molemmat. Ja lähettämään sitten suuret määrät myötätuntoa kaikille niille, jotka joutuvat päivittäin kävelemään koulun ovesta sisään. Onneksi minun seuraava koulupäiväni on vasta kahden vuoden kuluttua.

 

https://www.youtube.com/watch?v=9Xcj_M732dc

ps. Tätä kirjoitusta aloittaessani harkitsin kirjoittavani otsikoksi ”Vihaan koulua”. Kirjoittaminen lievensi yläasteikäisen tunteisiin vaipunutta oloani. Kiitos rakas äidinkielenope 30 vuoden takaa, Ressun lukion Pirkko Kuha, että kannustit, kehuit ja kiitit niin yksityisesti kuin julkisesti. En mä sitä Kalevalaa ole vieläkään lukenut. Enkä Rikosta ja rangaistusta. Mutta kirjoittamalla, puhumalla ja esiintymällä olen vuosien ajan elättänyt itseni ja tarjonnut töitä myös lukuisille muille ihmisille. Ilman sinua en olisi ymmärtänyt vahvuuksiani.

Susanna Paloheimo

Susanna Paloheimo

"Muutosten tuulten puhaltaessa toiset rakentavat muureja, toiset tuulimyllyjä"

Blogiarkisto