• Dialogi/ Digitalisoituminen/ Muutos

    Jumitatko vai kokeiletko?

    2013-07-21 11.51.21

    Kaksi palaveria, kaksi organisaatiota, kaksi kulttuuria. Yksi päivä.

    Ensimmäinen: kasvotusten, ihmisiä eri puolilta Suomea saapuneena hieman pönöttävään palaverihuoneeseen. ”Tästä ei tule mitään.” ”Tämä on taas tätä samaa kuin aina ennenkin.” ”Silloinkin, kun tätä viimeksi yritettiin, ei saatu mitään aikaiseksi.”

    Toinen: Skypellä, ihmiset eri puolilla Suomea kokoontuneena digitaaliseen kokoukseen. Kaksi heistä kotona, toinen etäpäivää vietämässä, toinen kotitoimistolla, sillä työhuonetta ei muualla ole. ”Hei, mutta kokeillaan tätä mallia nyt!” ”Rohkeasti vaan!” ”Mä oon samaa mieltä, kokeillaan ja katsotaan mitä ihmiset tykkää, lisätään sitten yksityiskohtia, jos ei tämä toimi.”

    Ensimmäisessä sanoin pari tulikivenkatkuista sanaa muutoksen välttämättömyydestä. Ja toisaalta sen mahdottomuudesta vastustamisen ja valtataistelun ilmapiirissä. Toisessa hurrasin kokeilukulttuurille, rohkeudelle ja digitalisoitumisen mukanaan tuomalle muutoshalukkuudelle.

    Olen sydämeni pohjasta onnellinen, että toinen kokous käytiin siinä firmassa, jossa työskentelen, vieläpä läheisten kollegojeni kanssa.

    Ei, ei se aina ole tällaista ollut. Mutta nyt on, sillä maailma muuttuu, kun sitä muutetaan. Ja kun luotetaan siihen, että toinen tahtoo hyvää  ja tavoittelee kanssani samaa päämäärää. Kun vallitsee kokeilun ja luottamuksen ilmapiiri.

  • Dialogi/ Digitalisoituminen/ Muutos/ sosiaalinen media

    Digitalisoituminen onnistuu vain, jos osaat johtaa ihmistä

    2014-11-26 09.03.44

    Tänä syksynä digitalisoitumishurmos on vallannut monet isot korporaatiot.  Koneet ja järjestelmät ja tietenkin mobiili kuntoon, niin siitä se kasvu lähtee! Jaa-a. Kunpa se olisikin noin helppoa.

    Digitalisoituminen on vyörynyt Suomeen kuten laatu aikanaan. Yhtäkkiä kaikilla on digihankkeita, digijärjestelmiä, digipäälliköitä, jopa digiauditointeja. Ostetaan järjestelmiä, luodaan malleja, kirjoitetaan loputtomia power pointteja ja lähetetään niitä luettavaksi. Suomalainen johtaja on elementissään!

    Mutta minulla on sinulle, rakas suomalainen johtaja, viesti: digitalisoituminen vaatii ihmisten johtamista. Kyllä, juuri sitä hankalaa ja ikävää puolta muuten niin inspiroivassa työssäsi. Voit toki lähetellä niitä hallituskabineteissa laadittuja powerpointteja alaisillesi ja investoida toinen toistaan hienompiin digiratkaisuihin, mutta ei se kovin tehokasta digitalisoitumisen edistämistä ole.

    Digitalisoituminen kuulostaa alaisestasi todennäköisesti a) pelottavalta, b) taas joltain uudelta hömpötykseltä, c) onneksi-tuokin-menee-pian-ohi -asialta tai ehkä d) muutokselta. Eikä muutos kuulosta hyvältä kuin harvojen ihmisten mielestä.Lue lisää

  • Yleinen

    Asiakas tulee – oletteko valmiina siellä sotessa?

    2015-06-06 13.15.09

    Paloheinän terveysasema saa Happy or not -asiakastyytyväisyyskyselyssä kaupungin terveysasemista parhaat pisteet. Myös terveysaseman kokonaispisteet ovat parhaat. Asiakastyytyväisyyttä mitataan nimittäin myös ns. T3-ajalla. Se kertoo, milloin terveysasemalla on kolmas vapaa aika lääkärille. Helsingin kaikkien asemien keskiarvo lokakuussa oli 24 päivää. Paloheinässä 7. Tampereella tyytyväisimmät terveyskeskuksen asiakkaat ovat Lielahdessa. Molempien asemien johtajat toteavat, että menestys perustuu henkilökuntaan. He ovat ammattitaitoisia ja vaihtuvuus on pientä.

    ”Kuka sanoi, että tänne voi tulla?”  Kuinkahan monessa asiakaskohtaamisessa ensimmäiset asiakkaalle suunnatut sanat voivat kuulua noin? Sairaalan ensiavussa, monen tunnin odottamisen jälkeen, lääkäri kuitenkin sanoo kuolemansairaalle potilaalle ja tämän omaisille niin. Tiedän, sillä olin yksi heistä.

    Asiakaskokemus on termi, joka on nyt kaikkien huulilla. Asiakaskokemukseen panostavat yritykset pärjäävät muita paremmin, tutkimukset kertovat. Suomalaisen terveydenhuollon asiakkaille hoitoon pääsyn nopeus ja ammattitaitoinen hoitohenkilökunta ovat eittämättä tärkeitä asiakaskokemuksen mittareita, terveydestä kun on kysymys. Hippunen ihmisyyttä ja myötätuntoa, vaikka näyteltyäkin, ei kuitenkaan kohtaamisen onnistumisessa haittaisi. Ehkä ne voisi jopa määritellä osaksi ammattitaitoa.

    Ehkä pelätty kilpailu tuo sote-toimiin asiakkaiden lisäksi myötätunnon vaatimuksen.

    Hesari uutisoi Paloheinästä puhumalla potilaista. Aamulehti puhuu asiakkaista. Siinä on vissi ero.

  • Yleinen

    Työltäkö meidän tulee itsemme suojella?

    2015-10-03 14.12.55

    Lähdin eilen kiireessä salille. Olin sopinut personal trainerin kanssa tapaamisen kello neljäksi, Kehä I:n ruuhkia ja omaa työpäivääni uhmaten. Töissä jäi tilanne päälle. Olin pahalla tuulella ja polven nivelrikko muistutti taas olemassaolostaan. Tunnin kova treeni kuitenkin vei kiukun ja toi voimaa. Niin henkistä kuin fyysistäkin.

    Yhteiskunnallinen keskustelu työn raskaudesta on jo kuin tapettia, siihen ei (ikävä kyllä) enää jaksa kiinnittää huomiota. Päivittäin julkaistaan uusia tilastoja ja murehditaan miten raskasta työ on, milloin fyysisesti, milloin henkisesti. Tuki- ja liikuntaelimien sairauksien hoitoon ja ennaltaehkäisyyn käytetään järkyttäviä summia rahaa.

    Tähän asti on riittänyt, että kerrotaan tuotannollisen työn rasittavan kehoa ja edellyttävän runsaasti tules-työsuojelua. Uusi jargon on kuitenkin nyt vallannut Suomen: istuminen tappaa! Sillä totta vie, meitä ajatustyöläisiä on yhä enemmän. Enää tuotannollinen työ ei ole ainoa, miltä meitä pitää suojella! Nyt pitää suojella aivoja liialta informaatiolta! Kehoa istumiselta!

    Yrityksissä on työsuojeluvaltuuskuntia, yhteiskunnalla työsuojelupiirejä. Suojelemmeko työtä vai ihmisiä työltä?

    En anna periksi. En, vaikka työn uhataankin tappavan minut. Toivotan hamaan loppuun asti sähköpostieni lopussa vastaanottajalle työn iloa. Ja jatkan salilla treenaamista, vaikka ortopedin mielestä minun pitäisi jo alkaa valmistautua tekonivelleikkaukseen. Olisi jo parin vuoden ajan pitänyt.

     

  • Brändi/ Dialogi/ Muutos

    Jos osaat, jaa

    IMG_4198

    Olin tänään puhumassa Leppävaaran Rotary ry:n jäsenille. He nauttivat yhdessä viikoittaista tiistailounastaan Albergan kartanon upeassa tiilikellarissa. Olin saanut kutsun tulla kertomaan työnantajani Eskimon muutostarinasta, sillä Rotaryjen lokakuun teemana on talouskehitys ja yhteiskunnallinen kehittäminen.

    Intoilin tapani mukaan Eskimon brändistä, muutoksen johtamisen onnesta ja haasteista, Eskimo-konseptista, työkavereistani, perheyrittäjyyden arvomaailmasta ja tulevaisuuden mahdollisuuksista.

    Yleisöstä nousi käsi kysymystä varten. Asiantunteva kysymys brändiin liittyen. Vastasin ja mietin koko ajan, voisiko se olla hän… Puheenjohtaja mainitsi kysyjän etunimen kiitoksien kera ääneen. Hihkaisin! Hei, mutta kiitos kun sanoit hänen nimensä ääneen: Anssi! Sä oot Anssi opettanut mua joskus 25 vuotta sitten!!

    Puheenvuoroni päätteeksi kävelin hänen luokseen, eläkeikäisen gurun, jolta olen oppinut viestinnästä todella paljon. Hän on Anssi Siukosaari, jonka luennot Helsingin yliopiston viestinnän laitoksella olivat 90-luvun alussa täynnä käytännönläheisiä ohjeita, neuvoja ja vinkkejä. Luennot olivat myös elämyksellisiä ja mieleenpainuvia. Halasimme. Hän sanoi silmät kimaltaen, että tämä oli upea palaute, että muistin, vaikka en edes kuullut hänen sukunimeään. No totta vie mä muistin!

    Kohtaamisesta jäi todella hyvä mieli. Ajattelin, miten tärkeää on jakaa osaamistaan. Opettaa, neuvoa, joskus potkiakin kokemattomampia eteenpäin. Rohkaista, antaa palautetta, näyttää tietä, heittää välillä kylmäänkin veteen ja antaa siten mahdollisuuksia kehittyä.

    Olen sitten Anssilta saatujen oppien saanut itse toimia oppaana monen viestinnän ammattilaisen uran alkuvaiheilla. Yksi heistä kuiskasi viime kesänä korvaani baaritiskillä illan myöhäisinä tunteina: Susanna, kiitos. Ilman, että annoit mulle sen ensimmäisen mahdollisuuden, en olisi nyt tässä. 

     

  • Muutos/ Yleinen

    NBForum tuottaa oksitosiinia

    2015-06-20 13.24.15-2

    Valtavan karismaattisten ihmisten esiintymiset virtaavat mielikuvissani, kun ajattelen Nordic Business Forumeita vuosina 2011-2015. En muista, mitä Richard Branson opetti. En, mitä Malcom Gladwell. Muistan vain sen, millaisen tunteen he minussa herättivät. Branson, Al Gore, Arianna Huffingon ja Simon Sinek. Idolini. Ihan siinä muutaman metrin päässä minusta.

    Muistan myös yrittäjäystävien kanssa koetut ykseyden, yhteenkuuluvaisuuden hetket. Loirin laulaessa Ruislinnun laulu korvissani. Apocalyptican sellojen soidessa täydellisesti yhteen Jenni Vartiaisen kanssa. Ruotsalaisen, Kolumbiasta Lappiin adoptoidun saamelaisen joikatessa.Lue lisää

  • Muutos

    Hyvä on vahva voima

    IMG_4074

    Juuri nyt olen väsynyt; flunssainen, kärsimätön ja levoton. Haluan sulkea somesta ja perinteisestä mediasta tulvivat huonot uutiset pois elämästäni. Haluan vetäytyä hyvän vahvaan syliin.

    En muista ’90-luvun alun lamasta oikeastaan mitään. Olin silloin reilu parikymppinen opiskelija, joka teki kolmea osa-aikatyötä – eri aikoina viikosta eri hommissa, siis en suinkaan 24/7 kolmea työtä ja opintoja. Somesta ei tietoakaan, internet otti haparoivia ensiaskeliaan yliopisto-opiskelijoiden sähköpostin muodossa. Oli helppoa sulkea uutiset ulos elämästä. Ja keskittyä oman kuplan sisällä elämiseen. Lopetin sanomalehden tilaamisen ja tv-uutisten katsomisen.

    Ympärillä yritykset tekivät konkursseja, Suomi velkaantui, moni pienyrittäjä murtui järkyttävien velkojen ja korkotaakan alle. Menetti kaiken. Työttömyys oli huipussaan. Näin olen myöhemmin lukenut mediasta. Minä istuin ’90-luvun ensimmäisen puoliskon luennoilla kuuntelemassa esimerkiksi valtiovarainministeriön neuvottelevan virkamiehen tarinoita valtion budjettineuvotteluiden hämmentävistä käänteistä, joissa tunneälyllä ei ollut sijaa. Väsyttämisellä kylläkin. Mieleen tuli, onkohan minulle enää paikkaa suomalaisessa työelämässä, kun täältä joskus valmistun. Ja haluanko osaksi silloisten tarinoiden kuvaamaa työelämää?

    Aloin tehdä gradua irtisanomisesta esimiestyön osana. Kuulin tarinoita yrityksistä ja julkisista organisaatioista, joiden oli pakko muuttua. Tapasin mm. Postipankin, Osuuspankin, Suomen Posti-Telen (!) ja VTT:n johtajia, jotka olivat joko vastanneet koko uudelleenjärjestelyprojekteista tai joutuneet itse kasvotusten irtisanomaan alaisiaan. Raskaita kokemuksia. Mutta eivät niin raskaita kuin irtisanotuksi tuleminen.

    Kiinnostuin tarinoista, joiden lopputuloksena moni sanoi jälkikäteen, että ”irtisanotuksi joutuminen oli parasta mitä minulle on tapahtunut”. Moni sellainen, joka oli tottunut tulemaan töihin kahdeksaksi ja lähtemään kotiin neljältä työtunnit täytettyään, oli ensimmäistä kertaa työuransa aikana joutunut pohtimaan, mitä elämältä oikeasti haluaa. Törmännyt seinään, mutta noussut ylös.

    Tuhansia ihmisiä yhdestä organisaatiosta. Kymmeniä tuhansia yhdeltä toimialalta. Kaikkiaan satoja tuhansia. Pankkitoimiala muuttui. Teleala muuttui. Muistatteko telexin, lankapuhelimen ja pankkikonttorin, jonne ei tarvinnut varata aikaa? Postisiirtokuoret?

    Maailma muuttuu. Koko ajan. Ihan kuin olisimme unohtaneet, että uudistuminen on elinehto, ei vapaaehtoista. Ihan kuin olisimme unohtaneet, miten pankkitoimiala uudistui liian myöhään. Miksi nämä samat virheet pitää tehdä yhä uudelleen ja uudelleen? Miksi tämä yhteiskunta jääräpäisesti pitää kiinni vanhasta, uhkailee ja kiristää, menettää päivä päivältä otetaan, eikä näe muutoksen tarvetta? Ajaa itseään samaan umpikujaan kuin reilut 20 vuotta sitten. Tällä kertaa kuitenkin syvempään kuin silloin.

    Haluaisin muuttaa tuon kaiken. Kuin taikaiskusta. Mutta en voi.

    Minä tiedän, että hyvän kierre on vahvempi kuin pahan. Hyvän sylissä on vahvoilla käsivarsilla. Paha kuihtuu, pienenee, sulaa hyvyyteen. Uskon siihen sydämeni pohjasta. Elämänkokemus on opettanut, että hyvä ei tarkoita aina pehmeyttä ja periksi antamista. Joskus täytyy olla kova. Ja joskus tekee itselle hyvää sulkea paha pois ainakin hetkeksi ja keskittyä kellumiseen oman kuplan sisällä.

    Sitten jaksaa taas taistella uudistumisen puolesta. Sen, joka on kuitenkin edessä.

  • Muutos

    Periksi ei anneta

    IMG_3988

    Pelko. Mitä se meissä saa aikaiseksi? Yksi hyökkää. Toinen sulkeutuu. Kolmas alkaa elää vain puolittain, kulkee elämässään seinien vierustoilla, ei herätä huomiota.

    Neljäs, hän, joka jostain syystä yhtäkkiä tajuaa elämän tarjoamat mahdollisuudet, alkaa elää vahvemmin. Hän ei vastusta muutosta, mutta taistelee pirusti päämääränsä eteen. Hän kohtaa matkallaan ihmisiä, jotka hyökkäävät, sulkeutuvat ja kulkevat seinien vierustoilla. Kohtaamiset tuottavat joskus innostusta, joskus lannistumista, joskus hämmennystä. Monet väistävät, sillä he pelkäävät niin paljon, etteivät uskalla kohdata muutosta, joka kohtaamisesta seuraa. Tai tajuavat, miten vaivalloista muutos on, ja miten paljon sen toteuttaminen vaatii juuri häneltä.

    Muutoksen johtaminen niin työssä kuin omassa elämässä ei toden totta ole helppoa. Kannustusjoukkoja on alkuun vähemmän kuin niitä, jotka haluavat pitää kynsin, hampain ja vähän varpainkin kiinni vanhasta. Kapuloita lentää rattaisiin vauhdilla, jota ei uskoisi, jollei itse näkisi. Mollataan muutoksen tekijää, pahimmillaan ollaan näennäisen innostuneita muutoksesta, mutta tilaisuuden tullen todetaan ”mitä minä sanoin, ei tuollaisesta vouhotuksesta mitään voi tulla!”

    Ydinryhmä, muutokseen uskovat ja sitä vilpittömästi tukevat ihmiset, ovat yhtä niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. He jakavat riskin, kantavat vastuun, innostuvat ja innostavat. Vähitellen ydinryhmä laajentuu, ja muutosvauhti kasvaa.

    Joskus muutos tulee elämään sairauden muodossa. Johtaa lopulta kuolemaan. Kun vajaat kymmenen kuukautta kestänyt leukemia kuitenkin yllättäen päättyy Terhokodissa, hetken tuntuu pahalta ajatella, mitä sairastunut ystävä on toistellut: #periksieianneta, #periksieianneta. Sitten tajuan, että ne nuoret kilpapyöräilijät, joille hän viimeisten vuosiensa aikana on luonut edellytykset alkaa luoda kansainvälistä kilpauraa, toistelevat tuota tänäänkin treeneissä ja maaliin päästyään.  Palkintosijoille kivutessaan.

    Päätän, että en anna pelon estää itseäni elämästä. En sairaudenpelon, en epäonnistumisen pelon. Päätän vahvistaa teflonpintaani. Päätän jatkaa muutosten johtamista. Elää vahvasti ja taistella pirusti päämäärieni eteen. Sillä #periksieianneta, ystäväni Marko!

  • Brändi

    Konseptien kesä

    2015-07-06 12.33.07

    Kävin vesipuistossa Espanjassa. Se oli samanlainen kuin kolmessa muussakin paikassa Etelä-Euroopassa. Asiointi siellä oli rakastettavan helppoa: tuolta vuokrataan safety deposit box, tuolta taas massiiviset uimarenkaat villissä virrassa laskemista varten. Ja aah, tuolta äidille kahvia ja lapsille jäätelöä. Helppoa. Kulutin päivän aikana erilaisiin sisäänpääsymaksuun kuulumattomiin palveluihin räävittömän summan rahaa. Eikä se sisäänpääsymaksukaan ihan pieni ollut.

    Kuluneen vuoden ajan olen työskennellyt Eskimo-konseptin parissa. Koko termi konsepti oli tietenkin tuttu juttu, mutta en ollut ennen viime syksyistä Lontoon-matkaa ajatellut konseptien vaikutusta elämääni sen kummemmin. Käytin työkaverieni kanssa Lontoossa pari päivää vain ja ainoastaan konsepteihin tutustumiseen ja niiden analysoimiseen. W-hotelli, Oakleyn ja Applen myymälät, Wagamama-ravintolat… Ihailtavan tiukkoja konsepteja!

    Kahden tv-kanavan jne. Suomessa kasvaneena ihmisenä ’80-luvulla maahan rantautuneet kansainväliset firmat olivat tuulahdus jostain tuoreesta, ja otin monet niistä vastaan innolla. Hurahdin The Body Shopiin silloin, kun siellä vielä täytettiin pieniä pesuainepulloja uudelleen. Lue lisää

  • Brändi/ Muutos

    Päivän uusi sana on Xiaomi

    Mobiililaitteen kosketusnäyttö toimii myös Eskimo Vetskun läpi.

    Luin äsken harppomalla läpi Mary Meekerin kokoaman Internet trends 2015 -raportin. Aiempien vuosien raporteista olen jo oppinut, että mikä Meekerin raporttiin päätyy, on pian osa omaa arkeani. Tämän päivän uusi sanani on Xiaomi.

    Olen niitä, jotka aamulla ensimmäisenä avaavat älypuhelimen näytön tarkastakseen mitä maailmassa on tapahtunut. Päivän aikana käytän puhelintani lukemattomiin eri tarkoituksiin, ja Meekerin raportin mukaan käyttö sen kun lisääntyy tulevina vuosina. En ihmettele.

    On enää ajan kysymys, milloin voin klikata ”osta” -logoa Twitterissä, kun näen itseäni kiinnostavan tuotteen. Tai Googlesta tuotetta hakiessani se tarjoaa minulle tiedon siitä, missä lähelläni sijaitsevissa kivijalkamyymälöissä tuotetta on myynnissä. Luonnollisesti sen lisäksi, että vieressä on ”osta” -logo, joka johtaa johonkin verkkokauppaan. Tietenkin ostaminen on tehty niin helpoksi, että älypuhelimessani on myös lompakko. Ehkä oletkin jo kuullut Google Walletista tai Elisa Lompakosta?

    Netin mobiilikäytön määrä on räjähtänyt muutaman viime vuoden aikana. Väline, jota me edelleen sinnikkäästi kutsumme pu-he-li-mek-si, kuluu käsissämme kun shoppaamme kesämuotia, katsomme ohjeita tai ohjelmia videoiden muodossa, selaamme lentoaikatauluja, perehdymme muiden kuluttajien jakamiin suosituksiin, vuokraamme autoja ja asuntoja… ja tietenkin olemme koko ajan vuorovaikutuksessa niin lähimpiemme kuin koko muun maailman kanssa. Silti Mary Meekerin raportin mukaan yhdysvaltalaiset mainostajat käyttävät printtimainontaan 18 % mainosbudjetistaan. Ja mobiilimainontaan 8 %. Printin parissa käytetään aikaa 4 %, mobiilin 24 %.

    Moni suomalainen yritys ei ole vielä ehtinyt muuntaa verkkopalveluaan toimimaan sujuvasti myös mobiilissa. Arvaan kyllä mistä se johtuu. Omakin arki on ajoittain niin kiireistä, että epämukavuusalueella sijaitsevat, uuden oppimista vaativat asiat jäävät to do -listalla sinne loppupäähän. Ja niidenkin ohi menee koko ajan ”kiireisempiä” asioita. Ajankäytön muutos, aito prioirisointi ja epämukavuusalueella hengailu ovat kuitenkin tulleet  jäädäkseen. Jos siis aiomme jotenkin pärjätä globaalissa kilpailussa.

    Ihan kiinnostavaahan tuo, mitä kerrot, on. Se kun ei vaan koske Suomea.” Sanovat edelleen jotkut, jotka luulevat Suomen olevan saari, johon maailman tuulet eivät osu. Eiväthän suomalaiset koskaan ala kuunnella musiikkia suoraan verkkopalvelusta. Tai katsoa loistavia amerikkalaisia viihdesarjoja suoraan kuukausimaksullisesta verkkopalvelusta. Tai shopata lastenrattaita suoraan ulkomaalaisesta verkkokaupasta. Eiväthän.

    Dream on. Vahva suositus: käytä aikaasi tuon raportin lukemiseen. Ihan vaan itsesi takia. Tiedät sitten sinäkin mikä Xiaomi on. Ja mitä kaikkea nimen alle jo nyt kuuluu.

     

     

  • Brändi/ Dialogi/ Muutos

    Taistelen, todellakin taistelen

    20150526_183853

    Äsken alkoi naurattaa. Olen viimeisten päivien aikana pyöritellyt keskusteluissa kollegojen ja konsulttien kanssa aika paljon sanoja tuotehallinta ja toiminnanohjausjärjestelmä. Ja voin kertoa, että välillä siinä on toden totta ollut aikamoinen taisteluhenki päällä. Periksi ei anneta, kele! Tämä vielä ratkaistaan! Päätöksiä, päätöksiä!

    Aiemmalla urallani olin tekemisissä vain tuoteketjun loppupään kanssa. Lähes 19 vuoden ajan perehdyin asiakkaan tavoitteisiin, suunnittelin ja toteutin viestintää ja markkinointia. Toki omassa yrityksessäni hoidin myös hallintoa, myin ja johdin. Mutta en minä ikinä ollut näin lähellä tuotantoon, tuotehallintaan ja toiminnanohjaukseen liittyviä asioita. Sanon ihan rehellisesti, että nyt olen epämukavuusalueella.

    Muunnamme parhaillaan kollegojeni kanssa perinteistä pk-teollisuusyritystä brändivetoiseksi yritykseksi. Olemme luoneet ainutlaatuisen konseptin. Tuotteisiin ja asiakkaisiin liittyvä tiedonhallinta luovat kivijalan liiketoiminnalle verkossa, digitalisoitumisen hyödyntämiselle. Meillä ei ole käynnissä it-projekti. Ei edes ict-projekti. Meillä on käynnissä muutos, joka koskettaa yrityksen kaikkia osia, vaikkakin tuotantoa vähiten.

    Olen onnellinen johtoryhmästä, jossa jokaisella on erilaista osaamista kuin minulla. Työskentelen tiedonhallinnan kehittämiseen liittyen etenkin kollegani Paulin kanssa, joka on tehnyt uransa tuotannon johtotehtävissä paperiteollisuuden palveluksessa. Hän työskentelee systemaattisesti ja analyyttisesti, ja osaa juuri niitä asioita, jotka saavat minut kiemurtelemaan ärtyneesti. Yhteistyömme toimii ehkä juuri siksi niin hyvin, että välillämme vallitsee vahva keskinäinen kunnioitus toisen osaamista kohtaan. Hän on monessa liemessä keitetty tuotantotalouden insinööri, minä valtiotieteellisen koulutuksen saanut, pitkän yrittäjätaipaleen kulkenut strategia- ja markkinointinörtti.

    Voisin sanoa tämän jokaisesta johtoryhmäläisestämme erikseen ja yhdessä. Me täydennämme toisiamme. Emmekä me ole täydellisiä, mutta me haluamme hioutua todella hyväksi tiimiksi. Se vaatii paljon muutosta myös itsessämme. Arvaatkaa mitä. Sekään muutos ei ole helppo.

    Työnantajani Eskimon strategia kiteytyy lupaukseen ”Taistelemme parhaiden makujen puolesta”. Kirjoitan tätä blogipostausta hiukan ylimittaiseksi venyneen toimistopäivän jälkeen pizzerian pöydässä. Tuntuu, että tämä taistelu vaatii juuri tänään hieman itsensä palkitsemista. Tänään kun oli taas sellainen päivä, jolloin näin ulkopuolisten silmissä syttyvän innostuksen kertoessani kaikesta siitä, mitä olemme Eskimolla tekemässä. Yleisön kannustus kantaa läpi tämän arkisen taistelun.

    Muutamme tässä samalla muutakin kuin vain tätä yritystä. Luomme malleja, joista tiedän muidenkin suomalaisten yritysten – ja sen myötä koko maan – hyötyvän. Sehän sopii minulle. Valtiotieteilijälle, ikuiselle maailmanparantajalle.

  • Yrittäjyys

    Iloista äitienpäivää, äitien työllistäjät!

    2014-08-31 15.24.42

    Tämä on avoin kirje vielä synnytyssalissa pakertavalle Suomen hallitukselle. Sille, joka kohta rääkäisee ensimmäisen kerran ääneen, ja jota me kaikki kuvaamme ja jonka synnystä jaamme uutisia läheisillemme.

    Olipa taannoin ’90-luvun lopulla nuori nainen, joka ryhtyi työllistäjäksi. Hän tiesi omasta kokemuksestaan muidenkin nuorten naisten olevan kaltaisiaan tunnollisia, kekseliäitä ja innostuneita työntekijöitä. Hän ei tiennyt tuon taivaallista TES-sopimusten edellyttämistä lomarahoista ja äitiysvapaan kolmen ensimmäisen kuukauden aikana maksettavasta täydestä palkasta, siitä saatavasta KELA-korvauksesta tai äitiys- ja vanhempainvapaan aikana kertyvästä lomakorvauksesta. Eivät sellaiset olleet yrityksen kasvaessa merkityksellisiä asioita. Lain määräämät korvaukset hoidettiin asianmukaisesti. Tietenkin.

    Hän ei voinut kuvitellakaan, että niin ihana asia kuin lasten syntyminen Suomeen voisi jäädä isolta osin hänen maksettavakseen. Hänethän oli koulutettu tasa-arvostaan ylpeilevässä maassa, tasapäistämiseen erikoistuneessa peruskoulussa poikien kanssa yhteisillä liikkatunneilla.

    Lapsia syntyi yritykseen reilut kymmenkunta, näistä kaksi työllistäjän omia. Yhden työntekijän perheeseen lapsia syntyi kolme peräjälkeen. Lasten isä työskenteli suomalaisen miljardiyrityksen palveluksessa, joten oli enemmän kuin upeaa, että perhe pääsi mukaan asumaan ulkomaille isän työkomennuksen vuoksi. Työllistäjä onnitteli jokaisen lapsen syntyessä nuorta äitiä. Vuodet kuluivat.

    Tuli päivä, jolloin nuoren äidin olisi pitänyt palata takaisin töihin kahdeksan lastenhoitovuoden jälkeen. Perhe asui kuitenkin tuossa vaiheessa kaukana työllistäjän toimipaikasta, joten pitkän harkinnan jälkeen äiti irtisanoutui. Työsuhde oli kestänyt reilut yhdeksän vuotta, joista kahdeksan kotona kasvattamassa uusia, kipeästi tarvittavia Suomen kansalaisia. Upeaa ja arvostettavaa työtä niin perheen, äidin kuin Suomenkin kannalta.

    Mutta ei työllistäjän. Hän tutki Kelan sivuja, oppi ja laski. Lopputuloksena työllistäjä vihdoin tajusi, että kolmelta äitiys- ja vanhempainvapaalta kertyneet täydet lomakorvaukset muodostavat varsin merkittävän rahasumman. Niin merkittävän, että se muodostaisi työllistäjän pieneen kassaan suuren loven. Mutta koska laki ja työllistäjän henkilökohtainen etiikka niin sanoivat, työllistäjä maksoi summan nuorelle äidille. Tietenkin. Hän tarjoutui myös lämpimästi suosittelemaan nuorta äitiä tämän etsiessä uutta työpaikkaa. Sillä tuo nuori nainen oli kolmen lapsen perhettä johtaessaan, ulkomailla uudet sosiaaliset ympyrät luodessaan ja uuden kielen oppiessaan kerryttänyt valtavan määrän sellaista osaamista, josta jokainen työllistäjä saisi olla kiitollinen.

    Jälkiviisaus kukoisti. Työllistäjä kirosi itseään, ettei ollut maksanut lomakorvauksia kunkin kolmen vanhempainvapaan päättyessä, ennen hoitovapaan alkamista. Silloin summasta olisi voinut saada osan takaisin Kelalta, suomalaisten yhteisistä varoista. Yrityksen liiketoiminnalle summa ei tuolloin olisi ollut merkittävä kustannus, mutta vuosien ja tilanteiden muuttumisen vuoksi kolmen täyden lomakorvauksen maksaminen kerralla, kahdeksan vuoden jälkeen, oli.

    Työllistäjä tuumasi, että voisi kirjoittaa summasta 50 % laskun ja esittää sen suomalaiselle miljaridikorporaatiolle, jonka palveluksessa noiden kolmen suloisen lapsen isä edelleen työskentelee. Mutta silloin työllistäjä tajusi, että se olisi turhaa taistelua, energian tuhlaamista. Sillä kyseessä oli kuitenkin vain raha, jota saa kovasti töitä tekemällä lisää. Tosiasia kun on, että Suomessa äidin työnantajan kuuluu maksaa lapsesta syntyvät kulut. End of discussion. Vai?

    Hetkellisesti työllistäjä mietti, että muutos saattaisi olla matkalla. Hän kun oli lukenut, että synnytyssalissa tuskaileva uusi hallituskombo on luvannut tehdä kaikkensa helpottaakseen pk-yrittäjien elämää. Tätä työllistäjää se ei enää auttaisi, mutta ehkä muita kuitenkin. Tämä työllistäjä kun on ajatellut, ettei enää ikinä tule työllistämään muita ihmisiä. Toisaalta. Koskaan ei pidä sanoa koskaan.

    Hyvää äitienpäivää, Trio Ässät ja kaikki äitien työnantajat!

     

  • Brändi/ Muutos

    Datahässäkkä on markkinoinnin uusi musta

    2015-05-05 17.20.35

    Kopioin, kansitin, kuljetin. Nimittäin Kansallista Mediatutkimusta, Päättäjien mediatutkimusta ja TGI:tä. Kymmenien sivujen raportteja, joita kollegani olivat luoneet. Kysely, data, graafi, teksti. Analyysi. Vuosi oli 1988 ja työpaikkani yksi ensimmäisistäni, Gallup Media. Oppikouluni markkinoinnin maailmaan.

    Kyllä maailma oli tuolloin selkeä. Raportit toimitettiin paperiversioina asiakkaille, jotka tekivät niiden perusteella markkinointia koskevia päätöksiään. Sittemmin niistä syntyi tietokantoja, joista tehtiin erilaisia ”ajoja” ja automatisoituja raportteja. Tuloksista riemuittiin mediataloissa kautta maan. Kuka oli onnistunut kasvattamaan lukijamäärää, kuka asemaansa kohderyhmän keskuudessa. Mainosmyyjien presentaatiot vilisivät lukuja. Niiden taa piilotettua Viisautta. Tai tunnetta siitä.Lue lisää

  • Yleinen

    Intohimolla

    Kuva1

    Aamu alkoi kävelypalaverilla metsässä villiruokamies Sami Tallbergin kanssa. Maistoin elämäni ensimmäisen kerran maksaruohoa, vuohenputken vartta, kallioimarteen juurta, niittysuolaheinää ja keto-orvokkia. Mies meni kovaa vauhtia edellä, pysähtyi milloin katajan, milloin sembramännyn kohdalla.Hän maistatti, tuoksutti. Hän intoili. Minä ihailin.

    Jatkoin palaveriin Sami Jämsénin kanssa. Näin videon, joka nosti kyyneleet silmiin. Näin logon, liikemerkin, viivoja, hiomisen tulosta, värisävyjä, vivahteita, käsien kosketuksen, kuvia, jotka herättävät tunteita. Hän kertoi, johdatteli, haastoi, hymyili. Hän intoili. Minä ihailin.

    Piipahdin korporaation kokouksessa. Kysyivät, mitä antaisimme vinkiksi strategian laatimiseen. Sanoin: antakaa niin Suuri Lupaus, että teitä itseännekin pelottaa. Kirjoittakaa tiivis tarina, kiteyttäkää se kohottavaksi lauseeksi. Sillä ilman intohimoa tämä muutos ei voi toteutua. En tiedä, ymmärrettiinkö minua.

    Puikkailin ruuhkan läpi Etelärantaan kertomaan Terhi Majasalmen kehittämään ja järjestämään Vauras Nainen -valmennukseen muille naisille oman tarinani. Ehdin seurata hetken Terhiä ennen oman esitykseni alkamista. Hän loisti tapansa mukaan yleisön edessä osaamisellaan, rauhallisuudellaan, vakuuttavuudellaan. Hän intoili. Minä ihailin.

    Kotimatkalla soitin neljännelle yrittäjäystävälle. Tämän elämässä on tällä hetkellä liian suuri kuorma kannettavaksi. Hän oli löytänyt ratkaisuja muutaman viime päivän aikana. Minusta tuntui, että hän intoili pitkästä aikaa. Se tuntui todella hyvältä. Puhuimme pitkään. Lopulta hän kehotti minua laittamaan makaronilaatikkoni päälle pestoa. Sillä niin se maistuu paljon paremmalta. Lupasin kokeilla.

    Vieläkin mietin, ymmärrettiinkö minua siellä korporaatiossa vai ei.

  • Muutos

    Miksi roikkua kiinni vanhassa?

    2015-04-05 14.04.12

    Velvollisuudentunne, vastuu, mitä ihmiset ajattelevat, en voi, minun on vaan pakko. Sanoja, jotka kaikuivat päässäni reilut kaksi vuotta sitten miettiessäni elämänmuutosta. Päätin kuitenkin hypätä, kokeilla työurallani vielä jotain muutakin kuin yrittäjyyttä. Onneksi päätin.

    Huippu-urheilijan uran ei odoteta jatkuvan samanlaisena lopun ikää. On itsestään selvää, että nuoremmat tulevat kilpakentille ja ovat innokkaampia, paremmassa kunnossa, valmiimpia oppimaan uutta. On itsestään selvää, että kilpaurheilija lopettaa jossain vaiheessa. Ja siirtyy muihin hommiin. Harva on tienannut urheilulla niin paljon, että voi jäädä huvikseen pelaamaan golfia. Monesta entisestä huippu-urheilijasta tulee työnantajan unelmatyöntekijä: rohkea, päämäärähakuinen, sinnikäs tuloksentekijä.

    Yrittäjä on Suomessa viime vuosiin asti ollut joko peritty tai nuorena aloitettu ammatti, josta ei enää muulle uralle vaihdeta. Lue lisää

  • Brändi

    Brändilähettiläät ovat kuin positiivinen flunssa

    2015-03-14 19.44.06

    Kuuntelin viime toukokuussa intohimoista keskustelua grillaamisesta. Enkä niinkään itse grillaamisesta, vaan grillaamisesta Weberillä. Opin, että Weber on Huomattavasti Laadukkaampi kuin kilpailijansa. Mutta mikä parasta, Weberillä grillaavat (miehet) kuuluvat heimoon. He ovat weberistejä. Eilen, noin 10 kuukautta sen jälkeen, kun havahduin Weber-brändin olemassa oloon, ostin oman Weberin.

    Brändilähettiläät ovat ihmisiä, jotka suhtautuvat intohimoisesti johonkin merkkiin. Yritykset etsivät ja palkkaavat markkinointinsa tueksi brändilähettiläitä, mutta arvokkaimpia ovat sellaiset, jotka puhuvat suu vaahdossa kaikille tuttavilleen brändin tuotteista ja palveluista. He ovat kuin positiivinen flunssa. Heidän intohimonsa on tarttuvaa.

    Varsinkin urheilumaailmassa brändilähettiläitä on käytetty luomaan mielikuvia haluttavista tuotteista ja brändeistä jo vuosikymmenten ajan. Koris, fudis, lätkä ja F1 – tiedät tyypin, näet merkin. Ne ovat yhtä. Puhumattakaan hiihdosta.

    Intohimoisesti brändiin ja sen edustamaan maailmankuvaan suhtautuvat ihmiset muodostavat heimon. Novitan Neulomo on erinomainen esimerkki heimolle rakennetusta foorumista verkossa. Tänä aamuna Ville Tolvanen, 200 % weberisti, vinkkasi Facebookissa Weber-yhteisöstä. Ja eilen toinen armoitettu weberisti, Peter Fredman, ohjasi minut tutustumaan erään amerkikkalaisen heimon jäsenen todistukseen Weberin käytön onnesta. Kiitos. Ilman teitä en olisi löytänyt tietäni weberistien maailmaan.

    Eilen illalla, kun uusi, Weber One-Touch Premium 57 hiiligrillini oli kasattu, sain yllätyslahjaksi grillipihdit ja –lastan. Luonnollisesti Weberit. Seuraavien vuosikymmenten lahjalistani löytyy Weberin verkkosivuilta tai suomalaisten rautakauppojen Weber-konseptihyllyistä. Sellainen muuten vetää vertoja mille tahansa kosmetiikkabrändin konseptille. Ja on ihan oman blogikirjoituksensa arvoinen.

    Ensimmäinen grillauskokemus eilen illalla oli hehkuva. Tammisen rotukarjan ulkofilepihvit maistuivat jotenkin vielä paljon paremmalta kuin viime kesänä grillatut. Olen liittynyt heimoon. Käsikirjoitus Weber-videota varten on tekeillä.

  • Ruoka

    Ruoka, intohimojen(i) kohde

    2015-02-07 12.10.00

    Leivoin kolmekymppisenä pullaa kotikeittiössäni. Tätini seurasi taikinan valmistumista. ”Mummusi olisi kyllä kauhuissaan, jos olisi nähnyt tuon.” ??? ”Sulla on monitoimikone, mutta sä teet taikinan käsin. Mummu ois antanut mitä vaan tollasesta koneesta.

    Minun sukuni naisilla on aina ollut intohimoinen suhde ruokaan. He ovat kokeneet ajan, jolloin ruokaa ei ollut, mutta myös sen, kun sitä on ollut ylenmäärin, sairauteen asti. Meillä on tehty itse korppujauhoja, makaronivelliä, leipäressua ja marjapuuroa. Perhejuhliin ruoan valmistaminen yhdessä on aina kuulunut olennaisesti. Viime kesänä järjestimme kuusikymppiset yli 80 henkilölle omin voimin, mikä tuntui jälleen kerran todella kivalta. Muutama sukuni naisista on myös työskennellyt keittiössä. Tätini oli suuren liikepankin pääemäntä, joka järjesti pankinjohtajille ja näiden asiakkaille juhlia näyttävissä kultasaleissa. Äitini kokkasi lounaskuppiloissa ruokaa useaan eri otteeseen, mm. Malmin legendaarisen lentoaseman ravintolassa.

    Tänään kuuntelin lenkillä erinomaisen radio-ohjelman suhteestamme ruokaan. Jyrki Sukula ja Sami Tallberg jutustelivat toimittaja Arto Koskelon kanssa italialaisista tryffeleistä, viinistä ja suomalaisista metsänantimista, villiruoasta. Minua suretti, kun ajattelin ihmisiä, joille ruoka on vain tankkausta tai lohtua varten. He eivät pääse kokemaan sitä iloa, minkä hyvän ruoan valmistaminen ja nauttiminen tuottaa.

    Minua surettaa myös, miten paljon ruokaan liittyy negatiivisia asioita. Ruokaa aliarvostetaan heittämällä sitä roskiin jopa 30 kiloa per henkilö vuodessa ja toisten ihmisten ruokavalintoja kritisoidaan avoimesti. Kouluruokaa haukutaan, vaikka se tuotetaan yhteisillä varoilla, ja sen tekijät ovat lähinnä taikureita kyetessään toteuttamaan täysipainoisia aterioita minimaalisilla panostuksilla.

    Ruoka on ”maailman paras itsehoitolääke”, sanoo Jyrki Sukula. Minä lisäisin: niin fyysisiin kuin psyykkisiinkin oireisiin. Minulle ruoan ja aterioiden valmistaminen toisille on  yksi elämän suurimmista nautinnoista. Elämän parhaat hetket koetaan aterioiden äärellä, sanotaan työnantajani Eskimon uudessa tarinassa. Olen täysin samaa mieltä. Koen olevani hyvin onnekas, kun saan työskennellä ruoan parissa, vaikka keittiössä vietänkin vain vapaa-aikaani.

    ”Pullataikina täytyy tehdä käsin”, vastasin tädilleni. ”Kone ei kerro taikinan tuntua. Kosketus kertoo, milloin taikina on sopivan pehmeää, sitkoisaa, eikä enää tartu liikaa. Silloin siitä tulee paras pulla.” Tämän opin toiselta tädiltäni. Siltä, joka keitti ’80-luvulla omalla reseptillään sinappia valtakunnan tunnetuimmalle pankinjohtajalle.

    Ruoka on maailman paras itsehoitolääke -radio-ohjelman voit kuunnella tästä linkistä.

  • Muutos

    Markkinointiväki epämukavuusalueella

    2014-10-22 12.04.58

    ”Oletko pitänyt osaamisesi ajan tasalla?” Kysymys, joka jokaisen markkinoinnin parissa työskentelevän olisi viimeistään nyt syytä kysyä itseltään.

    Maailman digitaalinen muutos on vyörynyt levybisneksen ja kustannusyhtiöiden kautta kaupan arkeen. Ammattikunnat johtajista bändien kitaristeihin ovat jo saaneet kokea miltä tuntuu, kun maa järisee jalkojen alla. On ollut pakko oppia uutta ja keksiä oma bisnes uudelleen.

    Kaltaiseni neli- ja viisikymppiset markkinointialan ihmiset ovat tehneet töitä niin lama- kuin nousukaudellakin. Moni meistä on tottunut kohderyhmäanalyysien tekemiseen ja median ostamiseen – ja myymiseen. Ollaan oltu fiilistelemässä tv-mainoksen kuvauksissa ja valittu sopivia hahmoja printtikampanjan kasvoiksi. Huolehdittu tuotetiedon oikeellisuudesta ja biletetty monissa alan kekkereissä.

    Digitaalisuus on hiipinyt arkeen jo monen vuoden ajan. Ensin tuntui, että mainosbannereiden ostaminen ja Googlen AdWordsissä mainostaminen riittäisi. Mikäänhän ei siinä vaiheessa vielä muuttunut, sillä edelleen tilattiin mainoksia tekijöiltä ja maksettiin laskut. Opeteltiin tosin lukemaan klikkausten määriä ja kustannuksia.

    Mutta entä nyt? Moni markkinointiosaaja ei vieläkään itse käytä uskottavasti sosiaalisen median kanavia, saati ymmärrä digitalisoitumisen koskettavan juuri markkinointia enemmän kuin monia muita liiketoiminnan osa-alueita. ATK on tuttu termi, mutta entä kun pitäisi ymmärtää ERPin ja CRMn yhdistämisen merkitys digiaspaa kehitettäessä sekä tietenkin tarjota erinomaista uu- ja ceeäksää omnichannel-henkisesti?

    Ja vaikka tuota kieltä osaisitkin, niin ottaako mahdollinen uusi työnantaja todesta 49-vuotiasta markkinointiammattilaista, jolla ei ole omaa Instagram-tiliä, joka on tehnyt työnsä kahden yrityksen palveluksessa ja osaamiskarttaan kuuluvat lähinnä messujen organisointi ja lehti-ilmoitusten varaaminen ja maksaminen? Ei ota. Työnantaja valitsee mieluummin ihmisen, joka elää verkossa, ymmärtää niitä analytiikkarapsoja ja osaa niitä itsekin tehdä.

    Tässä ammatissa kiinnostus maailman muutosta kohtaan on pakollista. Ei riitä, että tekee työnsä hyvin. Sillä se työ muuttui jo. Sinä et vaan huomannut sitä niitä messuja järjestäessäsi.

    ps. Messujen järjestämisenkin parikymppiset keksivät uudelleen. Tsekkaa vaikka miten toimivat Nordic Business Forum, Slush ja Streat Helsinki.

  • Dialogi/ Muutos

    Kahvitaukoja – ja kahvitaukoja

    2013-07-05 12.43.25

    Tammikuussa 31 vuotta sitten sain tutustua työelämään Uudenmaan verovirastossa. Kahden viikon ajan matkustin aamulla koulun sijaan Itä-Pasilan betonibunkkereiden ytimeen oppiakseni mitä työnteko on. Opin tärkeän asian: kaksi kertaa päivässä vietetään viidentoista minuutin mittainen kahvitauko. Tasan kello kymmenen ja tasan kello neljätoista.

    En muista tuosta tet-jaksosta mitään muuta. Hämärä muistikuva mapittamisen apuna toimineesta pahvisesta aakkostimesta minulla on. Mutta suurimpana mieleen jäi hämmennys kellon tarkkuudella vietetyistä kahvitauoista, joiden aikana istuttiin tympeillä keltaisilla kernisohvilla ja viritettiin keskusteluntynkää. Tunsin oloni ulkopuoliseksi. Sitä olinkin.Lue lisää

  • Muutos

    Yrittäjyyden koulima

    Kokemus näkyy ja tuntuu

    Olen miettinyt ammatillista kehittymistä ja osaamista viime viikkoina todella paljon. Koska työskentelin vuodet 1996 – 2013 yrittäjänä ja vuodesta 1998 työllistäjänä, olen ehtinyt oppia laajalti liiketoiminnan eri osa-alueita oman alkuperäisen ammattini, viestinnän, lisäksi. Olen elänyt epämukavuusalueella opetellessani asioita, jotka eivät ole kiinnostaneet pätkääkään, mutta joita on ollut pakko oppia. Paljon olen saanut oppia sellaistakin, mistä nautin suuresti.

    Nyt kun työskentelen ammattijohtajana toisten omistamassa yrityksessä, huomaan osaavani paljon sellaista, mitä en ole aiemmin osannut arvostaa. Olen ilokseni huomannut taitojeni koituvan kaikkien eduksi.

    Jos saisin valita, työnteko olisi pelkkää innostusta, uuden luomista ja iloa. Kaikilla olisi kivaa ja hyvä mieli. Jokainen ponnistelisi yhteisen päämäärän eteen täysillä, haluaisi koko ajan oppia uutta ja hoitaisi omat työnsä vastuullisesti ja siitä ylpeyttä tuntien.

    Tulee kuitenkin hetkiä, jolloin kaikki ei mene noin.Lue lisää

  • Brändi/ Myynti

    Miksei suomalainen (rakennusalan)yrittäjä osaa myydä?

    Tämä remontti sujui hyvin.

    Kävin tällä viikolla sähköpostikeskustelun pienen, taloyhtiöille asiantuntijapalveluita tuottavan yrityksen kanssa. Etsin apua asumiseen liittyviin teknisiin kysymyksiin. Lähetin verkkosivuilta löytyneeseen osoitteeseen sähköpostiviestin, jossa kysyin Olisitko halukas keskustelemaan tarjoamistanne palveluista kanssani puhelimitse tulevalla viikolla?”. Keskustelu eteni muutaman rivin verran tarkentavilla kysymyksillä ja vastauksilla. Parin päivän päästä sain uuden viestin: ” mihinkäs se soitto jäi?” Tässä vaiheessa alkoi jo naurattaa, mutta päätin katsoa kortit loppuun asti…

    ”Hei,
    luulin pyytäneeni siinä ensimmäisessä viestissäni näin potentiaalisen asiakkaan näkökulmasta, että soittaisit minulle ja yrittäisit myydä palveluitanne. Tänään olin kyllä koko päivän varattu, joten en ole voinut vastata puheluihin.
    Ystävällisesti, Susanna Paloheimo”

    ”markkinatilanne on sellainen, että pienet yhtiöt eivät löydä asiallista xxxxx eli ei ole tarvetta ainakaan meidän päällä soitella. Kyselyjä tulee pari per viikko ja vain mielnekiintoisiin tartutaan. Ei siis mitenkään pahalla
    XX”

    Ahaa. Tartuin välillä journalistisen median tarjoamiin talousuutisiin vain tarkistaakseni onko tilanne maailmantaloudessa jotenkin yllättäen yön aikana muuttunut. Aloin epäillä, että nousukausi on tietämättäni vallannut koko maailman. Ei ollut. Päätin jatkaa dialogia XX:n kanssa:Lue lisää

  • Brändi/ Muutos

    Markkinointivetoisuus on kohta pakollinen valinta

    Fazer vastaa puurotrendiin Alku-puurollaan

    ”Kuluttaja on niin kovin vaikea tavoittaa nykyään.” ”Eiköhän tämä vouhkaaminen mene kohta ohi.” Näihin kahteen lauseeseen kiteytyy monen suomalaisen yrityksen ongelma: valitetaan kuluttajan ja/tai asiakkaan käyttäytymisen muutoksesta sen sijaan, että otettaisiin siitä kaikki hyöty irti.

    Suomalaiset teollisuusyritykset ovat pitkään onnistuneet toimimaan laadukkaiden tuotteiden ja nerokkaan insinööriosaamisen varassa. Meillä on runsain mitoin prosessiosaamista. Teknologiaan investoidaan, jotta saadaan tehtaat toimimaan tehokkaammin. Samaan aikaan esimerkiksi Ruotsissa on uskottu asiakkaan tarpeiden kuuntelemiseen ja niiden varhaiseen vastaamiseen, keskitytty brändin rakentamiseen. Minulle sanaparista Ruotsi ja tehdas tulee mieleen ainoastaan Volvon tehdas 1970-luvulla. Sanat Ruotsi ja brändi taas… No, tiedätte mitä tarkoitan.

    Onneksi Suomessakin jotkut yritykset kuuntelevat hiljaisia signaaleja ja vastaavat niihin. Eivät jää tuleen makaamaan kuluttajien muuttuvien tottumusten edessä. Yksinkertainen selitys tälle on, että tällaiset yritykset ovat markkinointi-, eivätkä tuotantovetoisia. Kuulkaas, kun valaisen yhden esimerkin kautta…Lue lisää

  • Muutos

    Milloin koulu suostuu muuttumaan?

    Pulpetti ei muutu. Muuttuisiko koulu?

    Pakkasin aamulla repun yläasteen koulupäivää varten. Sijaistin lastani, joka oli saanut tätä päivää vastaan viettää yhden ylimääräisen vapaapäivän syysloman yhteydessä. Koululla oli tänään ”Open House” -tapahtuma. Kutsussa tosin lukee päivän nimen alla lihavoiduilla kirjaimilla, että joko oppilas tai hänen vanhempansa osallistuu opetukseen tänä päivänä. Eli ei vapaaehtoinen, mutta open kuitenkin.

    Tarkoitus on hyvä: näyttää vanhemmille, millaista arkea lapsi elää. Olen iloinen tästä mahdollisuudesta. Opettajat ovat lapseni koulussa osaavia, työstään innostuneita ja kaikin puolin hyviä. Olen kiitollinen heistä jokaisesta. Olen kiitollinen myös koulustaan ylpeästä rehtorista, joka markkinoi koulua alakoulun oppilaiden vanhemmille kertomalla, että tässä koulussa ollaan Pisa-tuloksissa maailman kakkosia monessa aineessa. Heti sen yhden shanghailaisen koulun jälkeen.

    Tiedän tökkääväni pahuksen isolla kepillä muurahaispesään, kun kirjoitan koulusta. Sillä suomalaiselle koulu on yksi suurimmista ylpeydenaiheista. ”Ilmainen” opetus. Sivistysvaltion mittari. Maailman paras. Siitä tullaan oppimaan lisää ulkomailta asti.

    Kuulostaa aika paljon Nokialta. Just sayin’.Lue lisää

  • Yleinen

    Miten kasvattaa lapsesta Miki Kuusen kaltainen?

    2014-11-19 14.26.13

    Tiedättehän vanhemmat, jotka heräävät sunnuntaisin viideltä viedäkseen lapsensa jääkiekkotreeneihin? Käyttävät perheen kesälomarahat maksaakseen lapsensa moottoriharrastuksen? Unelmoivat, että lapsesta tulisi isona maailmanluokan urheilijatähti. Minä unelmoin, että lapseni omaksuvat kasvaessaan Miki Kuusen asenteen.

    Seurasin eilen illalla television ajankohtaisohjelmaa, jossa Miki Kuusi oli vieraana. Miki tunnetaan yrittäjäpiireissä – ja nykyisin jo laajemminkin suomalaisessa liike-elämässä – Slushin kantavana voimana. Helsingissä järjestettävä Slush puolestaan on Euroopan suurin kasvuyritystapahtuma, joka keräsi tänä vuonna 14 000 osallistujaa. Tapahtumassa oli edustettuna 200 miljardia riskirahastojen rahaa. Siis miljardia, ei miljoonaa. Suomen valtion vuosibudjetti on reilut 53 miljardia.

    Miki on reilu parikymppinen Aalto-yliopiston opiskelija. Hän on siirtynyt urallaan eteenpäin ja perustanut yrityksen yhdessä ystäviensä kanssa. Eilen Ylen talouteen ja politiikkaan erikoistunut journalisti kysyi häneltä tyypillisen, Suomessa kasvuyrittäjille esitettävän kysymyksen: ”Onko sulla nyt onnistumispaineita? Mitä jos sä epäonnistut?”

    – ”No, mä oon epäonnistunut elämässäni jo monta kertaa. Mitä mä oon oppinut, ni pitää kokeilla 50 juttuu, jotkut niistä toimii, jotkut ei toimi. Ja jollet sä kokeile, niin et sä tiedä.”

    Minä en herää viikonloppuaamuisin viideltä viedäkseni lastani jäätreeneihin. Jos hän olisi kiekkoilusta kiinnostunut, heräisin kyllä. Mutta olen ihan samanlainen kuin muutkin vanhemmat: unelmoin, että lapseni pärjää maailmassa. Ja toivon ihan avoimesti, että lapsestani kasvaa Miki Kuusen kaltainen. Ihminen, joka ei pelkää epäonnistumista.

  • Muutos

    Kell´onni on, se onnen jakakoon

    2014-12-21 13.43.03

    Media on julkaissut näin joulun alla runsaasti juttuja, joita lukiessani muistan miten hyvin asiat omassa elämässäni ovat. Media on myös uutisoinut runsaasti pelottavia ja huolta aiheuttavia uutisia, sillä sellaisessa maailmassa me elämme. En syytä mediaa.

    Maailma on myös kaunis ja täynnä onnen hetkiä. Maailmassa – myös täällä Suomessa – tapahtuu päivittäin onnistumisia ja asioita, joista emme puhu. Meille on lapsesta asti opetettu, että onni tulee kätkeä, tai joku voi tulla kateelliseksi. Ja auta armias, jos niin käy. En ole itse ikinä uskonut onnen tai onnistumisten piilottamiseen. Olen meuhkannut, iloinnut, riemuinnut ja huutanut ääneen niin omia kuin ystävieni onnen hetkiä. Olen potkinut eteenpäin, halannut ja kannustanut. Ja olen itse saanut sellaisesta nauttia.

    Sanotaan, että Piilaakso eroaa suomalaisesta yrityskulttuurista juuri siinä, että siellä kaikki kannustavat toisiaan. Hyvin menestyneet yrittäjät panevat rahan ja osaamisensa kiertoon. Tämä kaikki on totta myös täällä Suomessa. Lue lisää

  • Myynti

    Työkaverini on maailman (toiseksi) paras pölynimurikauppias

    IMG_0918

    Mä pidin tilastoa käynneistäni. Tutkin tuloksia ja totesin, että ei mun kannata käydä päivällä myymässä. Mies palautti kuitenkin imurin illalla kotiin tullessaan. Aloin käydä alkuillasta: kerroin, että teen tutkimusta siivoamisesta ja olen valinnut heidät. No siellä mä sitten kartoitin siivouskäytäntöjä ja tamppasin mattoja. Musta tuli maailman paras lisälaitteiden myyjä. Se yksi perulainen voitti mut itse imurien myynissä.”

    Verraton tarina, jonka sain vastikään kuulla kollegaltani Markku Lukkarilta, Eskimon markkinointi- ja myyntijohtajalta. Myyminen on hänelle intohimo. Sähköpostissa ja toimiston käytävillä kuuluu lähes päivittäin kovaan ääneen huudahdus JESS! Voittaminen, on sitten kyseessä asiakkaan luottamus tai kilpailijan päihittäminen, ajaa häntä eteenpäin. Ihan niin kuin ketä tahansa erinomaista myyjää.

    Toinen armoitettu myyjä ja myyjien valmentaja, Celectus Oy:n toimitusjohtaja Mika Aittamäki, jakoi tällä viikolla minunkin tietooni uutisen, että Tallink on tilannut Meyer Turulta uuden laivan. Siis tilannut. Ei riemua valtavien myyntiponnistelujen tuloksesta, ei hehkuttelua myyntitaidoilla, ei kilpailijan voittamisen riemua. Vaan ilmoitus tilauksesta. Tulikohan se faksilla?

    Myynnin arvostus on Suomessa vähitellen kasvamassa. On aikakin, sillä edelleen aika monessa yrityksessä keskitytään tilausprosessien ja -järjestelmien hiomiseen myyntitaitojen sijaan. Aktiivinen myyminen tuntuu monelle olevan epämiellyttävää, vähän niin kuin toisten palveleminenkin. Ikään kuin myyminen ja asiakaspalvelu olisivat jotenkin alempiarvoisten ihmisten hommaa. Hilpeä ajatus!

    Monelle myyminen tarkoittaa edelleen omien tuotteiden tai palveluiden erinomaisuuksien luettelemista. Liian usein myyjä unohtaa kysyä pöydän yli mitä asiakas tarvitsee tai selvittää taustat ennen myyntikäyntiä. Surkeimmat tarinat kertovat myyjästä, joka tulee uuden asiakkaan luo ja kysyy ”mitä te oikein teette?”. Huh. Huh. Puuh.

    Entäs sitten kun asiakas itse soittaa ostaakseen? Tilausta vastaanottava ihminen on vaisu, ei kysy eikä tarjoa lisää. Okei. Homma tuli hoidettua. Parhaassa tapauksessa jopa kuulumiset kysyttyä, mutta ei myytyä yhtään lisää. Harmi. Asiakas oli valmiiksi ostomoodissa. Enemmänkin olisi ehkä mennyt kaupaksi.

    Parhaat hetket aiemmalla yrittäjän urallani olivat isojen kauppojen leimaamia. Kun olimme saavuttaneet asiakkaan luottamuksen, oppineet ymmärtämään tämän arkea, ratkomaan ongelmia ja päässeet tuottamaan asiakkaan bisnekselle lisäarvoa. Saaneet asiakkaan ymmärtämään saamansa hyödyn ja maksamaan siitä molempien kannalta reilun meiningin mukaisen korvauksen. Silloin firman käytävillä kuului kovaan ääneen ME TEHTIIN SE!

    ”Mä työskentelin myös tarjoilijana. Siihen aikaan tarjoilijoiden palkka muodostui omalla vastuulla olleiden pöytien myynnistä saadusta prosentista. No, käytännössä mä laitoin ne prosenttipalkat säästöön ja elin tipeillä, jotka tyytyväiset asiakkaat jättivät mulle.” Arvaatte ehkä kenen kertomaa? Maailman (toiseksi) parhaan pölynimurikauppiaan.

  • Brändi

    Asiakaskokemuksen takana on ihmisen kohtaamisen taito

    Harvey Nicholsin kahviossa kaikki detaljit ovat kohdallaan.

    Spläsh! Ketsuppi roiskuu tarjoilijan kämmin vuoksi kaikkialle, seinille ja lattialle. Ja minun upouudelle valkoiselle paidalleni. Vedän syvään henkeä. Olen pitkän päivän päätteeksi syömässä gastropubissa Lontoossa. Väsyttää ja pinna on todella kireällä. Tarjoilija keskittyy puhdistamaan toisen asiakkaan vaatteita. Odotan vuoroani… Ravintolan esimies saapuu vierelleni pahoittelemaan tilannetta. Hän kyykistyy puhumaan viereeni, jotta kuulisin kunnolla mitä hän sanoo. Hän antaa esimiehensä käyntikortin, johon kirjoittaa oman nimensä. Pyytää tuomaan pesulalaskun heille. Ja jos hän ei itse olisi paikalla, kaikki ravintolassa tietäisivät kyllä, että lasku pitää maksaa minulle. Pahoittelut jatkuvat, kunnes jo itsekin totean ääneen, että tällaista tapahtuu, sehän oli vahinko.

    Asiakaskokemuksen kehittämisestä puhuvat nyt kaikki. Altistin itseni tietoisesti viime viikolla kymmenille kohtaamisille eri brändien kanssa – niitä edustavien ihmisten kautta. Tarkkailin, tutkin, analysoin. Ja päädyin jokaisen kokemuksen kohdalla yksinkertaiseen totuuteen: it’s all in the details. Kaikki riippuu yksityiskohdista.

    Kun maksan Harvey Nichols -tavaratalon viidennen kerroksen herkkumyymälässä ostoksiani, kassan työtä uudelle työntekijälle opettava esimies mutisee hampaidensa välistä harjoittelijalle ”Enjoy your day!” Ja kun harjoittelija ojentaa ostokseni minulle, hän toteaa aurinkoisesti hymyillen ”Enjoy your day! And happy christmas!” Bonus! Esimies myhäilee tyytyväisenä.

    Kun siirryn samaan tavaratalon kahvilaan, hovimestari ohjaa minut pöytään, mutta huomaakin sen tuolilla olevat, viereisessä pöydässä istuvan naisen takin ja laukun. Mitään sanomatta hän ohjaa minut sujuvasti toiseen, isompaan pöytään. Vaikka häntä varmasti harmittaakin, että joutuu antamaan minulle neljän hengen pöydän, se ei näy hänestä mitenkään. Mielikuvittelen mitä olisi tapahtunut Suomessa: ”otatko takkisi pois”, hän olisi todennäköisesti sanonut.

    Asiakaskokemus on jättimäinen kokonaisuus, joka alkaa vastuullisesti tuotettujen tuotteiden laadusta, täsmällisestä logistiikasta ja sen seurauksena syntyvästä toimitusvarmuudesta. Ja se päätyy tuotteen tai palvelun käyttämiseen. Kohtaamiset asiakkaan kanssa edellyttävät brändin palveluksessa työskenteleviltä ihmisiltä intohimoa tehdä työnsä hyvin ja puuttua pieniinkin epäkohtiin. Tahtoa hymyillä ja antaa sen kuulua äänestä, vaikka oma päivä olisi alkanut huonosti. Tahtoa parantaa verkkopalvelun detaljeja. Tahtoa toivottaa hyvää päivänjatkoa. Tahtoa kehittää ja katsoa jokaista asiakaskohtaamisen hetkeä asiakkaan silmälasien läpi. Ja tehdä tämä toistamiseen. Ja taas uudelleen. Joka ikinen päivä. Joka ikinen hetki. Henkilökohtaisissa kohtaamisissa, verkkokohtaamisissa, pakkauksissa, jopa kassakuitin tervehdysteksteissä.

    Hotellihuoneessa on hotellin pesulapalvelun tilauskaavake ja pesupussi. Jätän ketsupin värjäämän paitani hotellin respaan aamulla. Saman päivän iltana paita on palautettu silitettynä huoneeseeni. Maksan laskun lähtiessäni hotellista. Kuusi puntaa, kuusikymmentä penceä. En vie laskua viereiseen gastropubiin. Mutta ajattelin mennä sinne itse uudelleen, kun seuraavan kerran käyn Lontoossa.

    http://bumpkinuk.com/

  • Brändi/ Muutos

    Hybridikuluttajalle ei kanta-asiakaskortti riitä

    2014-11-16 16.25.42

    Kuulin muutama viikko sitten kaupan ammattilaiselta sanan hybridikuluttaja. Pidin siitä välittömästi. Minusta se kuvasi omaa lapsuuttani 1970-luvulla: äidin kanssa asioimme bussilla Hakaniemen halliin ja torille, kotikadulle ajavalta kala-auton myyjältä äiti osti viikoittain kalaa ja juureksia. Lähikauppamme oli keltainen Elanto, josta ostin äidin pyynnöstä maitoa ja itselleni Pinna-mehujään. Leppävaaraan rakennettuun Maximarketiin ajettiin isän autolla lähinnä hämmästelemään myymälän jättimäistä kokoa.

    Kaupan ihmiset käyttävät hybridikuluttaja-termiä selittääkseen muutosta, jonka keskellä kauppa Suomessa juuri nyt elää. Verkko ja ulkomaiset toimijat ovat kasvattaneet vaikeuskerrointa, katteet pienenevät, asiakasta on (kuulemma) vaikea tavoittaa. Asiointi hajaantuu useisiin eri yritysten tarjoamiin asiointikanaviin. Kaikki ovat muuten asioita, joiden kanssa monet muiden alojen yrittäjät ovat aina joutuneet selviytymään.

    Väitän, että suurin osa ongelmista johtuu siitä, että suomalaiset kaupan- ja elintarviketeollisuuden suuryritykset ovat tottuneet toimimaan ”kaikkea kaikille” -mallilla. On tehty tasapaksua mainontaa ja tasapaksuja tuotteita tasapäiseksi peruskoulussa kasvatetulle kansalle, jonka joukosta erottautuminen on aina ollut maassamme suuri virhe. Onneksi tämä on muuttumassa!

    Suomen markkinoiden pienellä koolla ja pitkillä maantieteellisillä etäisyyksillä on totuttu selittämään kaikkia ongelmia. On kasvatettu yritystä vain kotimarkkinoilla ja ajauduttu ”kaikkea kaikille” -tarjoamaan, kun suuremmaksi kasvaminen ei ole muuten ollut mahdollista. Pientä ja kannattavaa toimintaa ei ole arvostettu, vaan yrityksiä on kasvatettu yritysostoilla, jolloin pienet kilpailijat on saatu pois markkinoilta hintahäiriköimästä. Duopolit ovat vahvistuneet etenkin elintarviketeollisuudessa ja ruokakaupassa.

    Malli toimi ihan mukavasti siihen asti, kunnes Suomi joutui aidon kilpailun tilanteeseen. Kilpailua ovat 2000-luvulla synnyttäneet ulkomailta tulevat yritykset, jotka ovat aina toimineet kovassa kilpailussa. Ne ovat tottuneet ajattelemaan asioita asiakkaan eikä tuotekehityksen näkökulmasta. Ja nyt, kun verkko on tarjolla jo lähes jokaisen kuluttajan puhelimessa, globaali kilpailu on läsnä kaikilla toimialoilla. Minäkin olen jo ostanut ensimmäisen kerran vaatteita Zalandosta, kun juuri niitä tiettyjä ei millään kotikaupungin kivijalkaliikkeistä löytynyt.

    Miettikää mitä Plantagen tai Bauhaus ovat tehneet omilla toimialoillaan! Tai Gigantti! Ja miten suomalaisyritysten johtajat ja toisaalta kuluttajat ovat näihin uusiin toimijoihin suhtautuneet…

    Minulla on teille tarjolla fakta, joka ei ole edes uutinen: kuluttaja on epärationaalinen olento. Kuluttaja ei ole uskollinen yhden yrityksen tuotteille tai palveluille, ei, vaikka lompakossa olisi yrityksen kanta-asiakaskortti ja kotiin lähetettäisiin postitse miten hienoja suoramainoskirjeitä tahansa. Kuluttaja on aina ollut hybridikuluttaja. Tässä vaan meni muutama vuosikymmen, joiden aikana elettiin siinä käsityksessä, että kuluttajan uskollisena pitämiseksi riittää, kun rakennetaan lisää seiniä ja kattoja – jotta kansainväliset kilpailijat eivät saa parhaita kauppapaikkoja.

    Kilpailu tekee hyvää. On katsottava maailmaa asiakkaan silmin. On parannettava omia prosesseja, kehitettävä brändiä, vastattava asiakkaan vaatimuksiin. Tehtävä kaikkensa, että asiakaskokemus yllättää positiivisesti päivittäin. Päätettävä haluaako olla oman kylän paras, vai kenties maailman paras. Ja toimittava näiden päätösten edellyttämällä tavalla. Sillä kanta-asiakaskortti ei enää asiakkaalle riitä.

    Eilen söin lapseni kanssa Hakaniemen Hallin kahvilassa Eromangan lihapiirakat. Ajattelin ääneen: tuletkohan sinäkin tänne aikanaan lastesi kanssa? Kotimatkalla piipahdimme lähi-Alepassa ostamassa maitoa ja hedelmiä. Illalla kävimme vielä Bauhausissa jouluvalo-ostoksilla ja kotimatkalla pysähdyimme K-Supermarketissa ostamaan Kolmen kaverin jäätelöä. Sellainen hybridikuluttajan tavallinen lauantai.

  • Dialogi/ Muutos

    Yhteisön rakentamisen salaisuus

    Kallio Block Party

    Kotitaloni katolla oli 16 metriä pitkä LA-radiopuhelimen antenni. Minut tunnettiin tunnuksella Olga, naapurintyttö tunnuksella LadyX. Olin napannut tunnuksen Kippari Kalle -sarjakuvasta. En muista miksi. Tutustuin ihmisiin, joita kaikkia yhdisti jutustelu radiopuhelintaajuuksilla. Elettiin ’80-lukua. Kuuluin yhteisöön, jonka jäsenten ammatti, sosiaaliluokka tai muu status ei ollut missään määrin merkittävää tai kiinnostavaa. Silti olimme vahva yhteisö.

    Yhteisöistä puhuvat nyt ihan kaikki. Jokainen markkinointiguru ja -puurtaja näkee päiväunia vahvasta yhteisöstä, jonka saisi toimimaan oman asiansa edistäjänä. Minulla on teille vinkki: ottakaa oppia isoilta järjestöiltä: ne ovat aina saaneet omansa liikkeelle asiansa puolesta. Miettikää nyt vaikka työväenliikkeen alkumetrejä, partiota, Marttoja, Punaista Ristiä tai vapaaehtoista palokuntaa!

    Nuo järjestöt ovat ymmärtäneet yhteisöjen rakentamisen salaisuuden: intohimon hyödyntämisen! Ne ovat tunnistaneet mikä sytyttää yhteisöön kuuluvat ihmiset. Herätelleet edelläkävijät, vedonneet tunteisiin ja tarjonnet foorumit, millä käydä keskustelua. Ei se sen vaikeampaa ole. Mutta sinnikästä duunia se kyllä vaatii.

    Viime kesänä kävelin Kallio Block Partyn aikaan keskellä Helsinginkatua. Olin yhden iltapäivän ajan osa yhteisöä, joka vietti korttelijuhlia ruoan, musiikin ja hyvän seuran merkeissä. Örveltäjiä ei juurikaan näkynyt. Hyvää fiilistä ja kaupunkikulttuurin ylistämistä näkyi sitäkin enemmän. Omasta halusta syntyvään yhteisöön kuulutaan tunteen, ei niinkään järjen vuoksi. Siksi, että kokee intohimoa jotain aihetta kohtaan. Siksi, että yhteisöön kuuluminen synnyttää mielihyvää.