Istuin taannoin seminaarissa kuuntelemassa puhetta asiakaskokemuksesta. Mutisin mielessäni, että ei se asiakaskokemus kuitenkaan pelkkää digiä ole. Puhuja toisensa jälkeen esitteli analytiikkaa, robotiikkaa ja käyttöliittymien virittelyä. Vain harva puhui ihmisen kohtaamisesta.
Tarinan mukaan isoisäni Alvar antoi myllyssään työskenteleville sodan aikana ohjeen: jos joku tuo vesikelkalla viljaa jauhatettavaksi, ei säännöstelykorttia kysytä. Omaakaan viljaa kun ei sodan aikana saanut jauhattaa ilman lupaa. Mylläri rikkoi lakia – tai kohteli naapurin leskeksi jäänyttä, kuuden lapsen yksinhuoltajaäitiä myötätuntoisesti. Katsantokannasta riippuen.
21 vuotta vanha pyöräni kävi Tampereella kauneusleikkauksessa. Sain Konani takaisin eilen: leveämpi stonga, kevyemmät renkaat ja pari muuta juttua. Ihan kuin uusi! Tänään kävin fiilistelemässä, miten ihana sillä on nyt ajaa. Mieleeni muistui päivä, jolloin Chamonixissa ajoin alas päivän pituiselta maastolenkiltä ja päädyin sillalta väsyneenä päistikkaa jokeen. Fillari päälleni, tuloksena mustelmia pitkin kroppaa. Mutta paikat ehjänä.
Seison uuden edessä. Tuntuu hyvältä, kutkuttaa, ideat kuplivat mielessä. Samalla mieli on hyvin haikea, sillä uusi tarkoittaa vanhasta luopumista.
Kävin viikolla mielenkiintoisen keskustelun tulevasta sote-uudistuksesta kahden alan ammattilaisen kanssa. Heitä huoletti, että ihmiset eivät enää valitse oikein, kun valinnanvapaus lisääntyy. Siis mitä? Oikein?
Sain eilen osallistua inspiroivaan aamiaistilaisuuteen, joka järjesti D11 Helsinki. Aiheena olivat uudet liiketoimintamallit, jotka muuttavat arkeamme. Läsnä yrityksen organisoiman Millenial Boardin nuoria vaikuttajia ja meitä neljänkympin ylittäneitä johtajia. Virkistävä kattaus.
Jo edellisenä viikonloppuna ahdistaa. Miten tulevasta viikosta selviää? Aamut, päivät ja illat ovat täyteen ahdettuja. Liikuntaa, kokouksia, ystävien tapaamisia, velvollisuuksien hoitamista, työmatkoja, lasten kokeisiin preppaamista, kesätöiden haussa avustamista. Kaikkea. Ja liikaa.
Joku on ymmärtänyt jotain väärin. Ettäkö luovuus olisi jotain huithapelien touhua, sähläämistä ja säätämistä. Ei. Luovuus kukkii, kun sillä on tilaa. Ja tilaa tulee, kun säätäminen ja sählääminen poistetaan hyvillä prosesseilla, dokumentoinnilla ja jatkuvalla kehittämisellä.
Kuuntelin tänään puheenvuoroa, jossa kannustettiin pk-yrityksiä kansainvälistymään. Siis harjoittamaan vientiä. Suomeksi sanottuna: myymään muillekin kuin suomalaisille. Esitysmateriaalissa oli mukana kysely, jossa oli selvitetty, mitkä asiat pk-yrityksissä ovat vientiin liittyen kunnossa ja mitkä eivät. Tuttua settiä: tuote ja tuotekehitys olivat kunnossa, mutta myynnissä oli kehitettävää. Epäuskoisena luin noin 20 kohdan listaa läpi ja yritin etsiä joukosta …
Muistatko, miten Kimi Räikkönen vastasi urheilutoimittajille, kun nämä kysyivät, miten kisa meni? Hän kertoi aina, miten me onnistuimme, mitä me teimme, missä me mokasimme. Alkuun se tuntui oudolta: Kimihän se sitä autoa ajoi! Ei mikään me.
Tapasin kerran toimitusjohtajan, joka kertoi ajastaan suurimman osan kuluvan johtoryhmäläisten kanssa. Hänen prioriteettilistallaan korkeimmalla olivat suorat alaiset, eivät asiakkaat, numerot tai tuotanto. Melko harvinaista. Suuresti arvostamani hospitality-alan ja asiakaskokemuksen kehittämisen konkari Kalle Ruuskanen kertoo oppineensa äidiltään, ravintola-alan yrittäjältä, yhden asian ylitse muiden: asiakas on kuningas, mutta henkilökunta on kuninkaampi.
Markkinointipodcasteja, markkinoinnin perusteosten selailua, analytiikan ihailua, testejä, tekstejä sovelluskauppaan, power pointien päivittämistä, printtimainosten viilausta, saitin tekstien ja rakenteiden viilausta, messuosaston suunnittelua. Uuden oppimista ja to do -listan lyhentymistä asia kerrallaan.
Olen edelleen pyörällä päästäni. Takana kolme päivää tulevaisuudessa. Tiistaina food techiin keskittyneessä Slushin side-eventissä, Tonic16:ssa, ja eilen ja tänään Slushissa Messukeskuksessa. Ajatukset harhailevat näetyssä ja koetussa – mitä tästä jalostuu omaan arkeen tulevien viikkojen ja kuukausien aikana? Miten hyödynnän kaiken kokemani?
Kirjoitin pari vuotta sitten, että Suomi on t-kirjaimien luvattu maa. Keskitymme tuotteeseen, tuotantoon, tuotekehitykseen, toimitusvarmuuteen ja tehtaisiin. Kaupallisesti suuntautuneen insinöörin tittelikin on tuotantotalouden insinööri. Mutta ei näihin perinteisiin t-sanoihin keskittyminen ole vain insinöörien ominaisuus, kyllä markkinointiväkikin aika vahvasti niihin keskittyy.
Olen saanut kolmena päivänä peräkkäin lämpimiä kiitoksia tekemisistäni. Se tuntuu todella hyvältä. Mutta… kissa kiitoksilla elää, sanoi vanha kansa. Pitäisikö kiitoksen saamisen tuomasta hyvästä olosta siis tuntea huonommuutta?
Isäni meni parikymppisenä vakuutusasiamiehenä myyntikäynnille myllärin luo. Kyseli kuulumisia. Kuuli, että muuten asiat ovat hyvin, mutta myllynkivet olivat tylsyneet, eikä teroittajaa oltu saatu paikalle. Harmitti. Isäni tokaisi: kuule, nostas toinen kivi ylös, niin minä teroitan, kun kerran osaan. Homma tuli hoidettua – ja kaupat kotiin.
Pilkoin äsken juuriselleriä, porkkanoita, valko- ja keltasipulia. Avasin viisi purkkia Mutti-tomaattimurskaa ja kolme tomaattipuretta. Ruskistin 1,4 kg naudan jauhelihaa ja paketillisen pekonia. Parin tunnin päästä on viikon paras hetki, lauantain illallinen perheen kanssa. Olen kasvanut ruokaa rakastavan äidin helmoissa. Silti en osannut kuin munia paistaa, kun muutin kotoa omilleni. Äiti oli kauneutta ja parhaita makuja …
Lokakuun teema aikakausilehdissä on syöpä, lähinnä rintasyöpä. Selviytymistarinoita löytyy niin julkkisten kuin ihan tavallisten naisten keskuudesta. Puhutaan myös lähestyvän Movemberin vuoksi eturauhassyövästä. Ja paljon puhutaankin.
Olen ollut koko ikäni, 48 vuoden ajan, saman vakuutusyhtiön asiakas. Näin pitkiä asiakassuhteita minulla ei taida muita olla. Jollei sitten lasketa Helsingin kaupungin terveyspalveluita. Minun ja LähiTapiolan suhteessa on näiden vuosikymmenten aikana ollut ylä- ja alamäkiä, mutta pääasiassa olen kokenut turvaa ja huolenpitoa.
Tänä syksynä kouluista kantautuu mahtavia uutisia. Uusi opetussuunnitelma on vihdoin käytössä! Se lupaa niin opettajien työlle, lapsille kuin heidän vanhemmilleenkin paljon. Vai mitä olette mieltä vaikkapa tästä: ”oppilaalla on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä”.
Katso metsää puilta, sanotaan. Koska olen lapsuudessani saanut kulkea hyvin hoidetussa talousmetsässä, siis huminoivien honkien keskellä, jalan alla rapisevat varvut ja jäkälät, tiedän kyllä mitä tällä tarkoitetaan. Ei lähintä puuta, vaan valoisaa, kauas näkyvää metsämaisemaa. Kokonaisuutta.
Kävelin Stockan vuodevaateosastolla. Halusin ostaa uuden tyynyn. Olin tietenkin jo selannut Tempurin sivuja, mutta en uskaltanut suinpäin ostaa tyynyä verkosta ilman kokeilemista. Osastolla minua lähestyi kokemusta ja ikää huokuva myyjä, sanotaan vaikka Herra G.
Neljäs kesälomaviikko päättyy parin päivän päästä. Vietän lomaani poikkeuksellisen myöhään, ja palaan töihin vasta elokuun toisella viikolla. Tämä on ollut yksi elämäni parhaista kesälomista.
Sain ystävättäreltä parikymppisenä kevyen kuittailun kera lastenkirjan nimeltä ”Rauhoittuminen on helppoa”. Se tuli mieleeni eilen, kun fyssari totesi mulla olevan huippu-urheilijan stressinsietokyky. Ja piti pienen puheen sen negatiivisista puolista.
Se alkaa aina samoin. En tiedä asiasta mitään. Jostain tulee sysäys, ja lopulta intoilen asiasta kaikille vastaantulijoille. Olen käynyt työurallani saman prosessin läpi satojen teemojen kanssa: oluen kantavierre. Lentoliiketoiminta. Hakukoneyritys. Öljynjalostus. Digitaalinen omavalvonta. Ja nyt – joukkorahoitus.
Tiesin viime syksynä, että edessä olisi rankka duunitalvi. Näin jälkikäteen ajatellen en kyllä todellakaan tajunnut, miten rankka siitä tulisi. Palkinto kovasta duunista järisyttävän kovan tiimin kanssa on ilmoilla: Fredman.
Suomen Bocuse d’Or -edustaja, Sitoumus2050, HeeboApp, Finnjävel, Kampin Kukka, Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija. Yhdistävä tekijä: halu olla paras. Eilen sain vapaapäivän negatiivisuudesta. Kaukana olivat yleinen valittaminen, yhteiskuntasopimuksen heiluminen milloin toteutumisen, milloin kaatumisen vaakakupissa, luottoluokituksen romahtaminen, soteuudistus, laittomat lakot – ei tietoakaan näistä! Sillä vietin päivän heidän keskuudessaan, jotka haluavat olla parhaita.
Kuvassa istuvat Aili, Aino, Hilma ja Vilhelmiina. He ovat sukuni naisia. Koulutus? Elämänkoulu. Lisäksi pari vuotta kierto- tai kansakoulua. Työelämään viimeistään 12-vuotiaana.
Kävin taas eilen hypermarketissa ruokaostoksilla. Ja vannoin ties kuinka monennen kerran, että nyt aktivoidun ruoan verkkokaupan osalta! Aikaa säästyy vaikka kukkakaupassa asioimiseen, rahaakin ehkä säästyy, kun heräteostokset jäävät pois. Viikonlopun herkkuja varten on kiva lähteä erikseen ostoksille, kun se viikon perussetti, mukaan lukien kuusi litraa luomumaitoa, päätyy kotiin verkkokauppatoimituksena. Enkä silti tunnu saavan muutosta aikaiseksi.
Naurattaa ääneen. Luen lähes 30 vuoden takaisia omia kirjeitäni, jotka ystävättäreni postitti minulle takaisin. Kirjeissä lörpöttelen kuulumisiani, suunnittelen tulevaa, muistelen yhteistä ulkomaanmatkaa. Kirjeistä välittyy arkisia hetkiä, niin onnen kuin huolenkin. On inssiajoa, on yo-kirjoitusten kanssa tuskailua, poikaystäväpohdintaa. Elämää. Ammatinvalintapsykologi- ja personallisuustesti -kohta pysäyttää. Mikä tuska abivuonna olikaan, kun en tiennyt, mitä oikein haluaisin työkseni tehdä! …