Yleinen

Prosessit, henkilöstöjohtaminen ja luova hulluus kunniaan!

Sain ’90-luvulla vierailla työni puolesta useilla konepajoilla ympäri Suomen. Suurimman vaikutuksen minuun teki käynti Lillbackalla Alahärmässä ja Kauhavalla. Siistein konepaja, missä ikinä olen käynyt ja hullunkurinen koulutuskeskus, johon oli rakennettu huikea minimaailma. Yhdistelmä insinööritaitoa – tiukkoine prosesseineen – ja rohkeaa luovuutta. Minua ei lainkaan hämmästytä se, että yrityksen perustanut Jorma Lillbacka  omistaa nykyään PowerPark-nimisen huvipuiston – myytyään konepajayrityksensä vuonna 2002. Mahtava yrittäjäpersoona, tiukat prosessit, vahva yrityskulttuuri ja rohkeus tehdä asioita toisin.

Montako kertaa olet kuullut johtajien huokailevan, että HR ja henkilöstön johtaminen ovat todella vaikeita asioita? Väitän, että kymmeniä. Miksi sitten on niin, että yritysten toimitusjohtajat eivät yleensä keskity juuri tähän tehtävään? Toimarit ovat myynnin, tuotannon, talouden tai hallinnon erikoisasiantuntijoita. Harvoin kuulemme sellaisista toimareista kuin Affecton Pekka Eloholma , joka käyttää työaikansa pääosin johtoryhmänsä jäsenten henkilökohtaiseen johtamiseen. Kuuntelin Eloholmaa muutama vuosi sitten HR-ammattilaisille suunnatussa seminaarissa, ja sytyin hänen ajatuksilleen välittömästi. Mies kertoi buukkaavansa vuodeksi etukäteen joryn jäsenten kanssa parin tunnin henkilökohtaisen palaverin jokaiselle viikolle. ”Enhän minä ole talouden, markkinoinnin, myynnin, hallinnon, tuotannon tai HR:n ammattilainen”, hän totesi. ”Olen toimitusjohtaja.”

Eloholman ajatuksiin tutustuminen on vaikuttanut paljon siihen, että mielestäni toimitusjohtajan kuuluu keskittyä yrityksen tärkeimmän voimavaran, henkilöstön, johtamiseen. Lillbackan yrityksen huippuunsa viritetyt prosessit taas herättivät minussa prosessiuskoivaisen – puhumattakaan nykyisen hallituksen puheenjohtajamme Tapani Huikurin arkisista prosesseihin liittyvistä opetuksista ja neuvoista, jotka ovat olleet avainasemassa kehittäessämme Taitomyllystä entistä parempaa viestintätoimistoa, visiomme mukaista parhaiden ammattilaisten työpaikkaa.

Hyvän asiantuntijan käyttäminen esimiestehtävissä on yleistä, mutta mielestäni huikentelevaista tuhlaamista. Itse olen yrittäjänä tehnyt molempia töitä useiden vuosien ajan. Yrittäjän pitkät päivät ja laaja vastuu ovat tulleet tutuksi. Niiden neljän vuoden aikana, kun Taitomyllyssä oli ulkopuolelta palkattu toimitusjohtaja, firma kasvoi kohisten ja kannattavasti. Kuluneen vuoden aikana olemme uuden hallituksen, johtoryhmän ja mahtavan johdon assistentin voimin laittaneet firman strategian, hallinnon ja johtamiskäytännöt uusiksi, joten uudelle toimitusjohtajalle on taas paikka valmiina.

Entä sitten asiakkaat? Ei, emme me, ei Affecto tai Lillbackan konepajakaan ole heitä koskaan ylenkatsonut. Ei tietenkään! Meillä Taitomyllyssä uskotaan, että toimitusjohtajan ei tarvitse osata viestinnän konsultointia tai asiakkuuksien hallintaa aasta ööhön. Edellinen toimitusjohtajamme oli käynyt koulunsa Ranskassa ja Saksassa, joten hänen suomenkielen taitonsa ei ollut kympin arvoinen. Ei se haitannut koskaan. Viestinnän ja asiakkuuksien hallinnan ammattilaiselta vaaditaan mielestämme erilaisia taitoja kuin toimitusjohtajalta. Meiltä näitä muita ammattilaisita jo löytyy, mutta henkilöstöön ja yrityksen sisäkentän johtamiseen etsimme nyt uutta toimitusjohtajaa.

Mikä parasta, minä ja muut Taitomyllyn turbiiniryhmän jäsenet pääsemme uuden toimarin myötä keskittymään täysillä siihen, mikä tuottaa asiakkaillemme eniten lisäarvoa. Auttamaan asiakkaitamme menestymään paremmin tavoitteellisen ja liiketoimintastrategiaan vahvasti kytkeytyvän viestinnän avulla. Mielestäni tämä kuulostaa tavattoman järkevältä. Ei tosin ihan tavalliselta ratkaisulta – aika paljon olen tämän päätöksen taustoja saanut toimarirekrymme alettua avata. Jokainen keskustelu on päätynyt kannustukseen ja kehuihin: rohkea veto!

Mikäli sinä olet juuri meille sopiva toimitusjohtajakandi, meidän uusi myllymestarimme, hakeudu osoitteeseen http://www.heebo.fi/90. Sitä ennen haluat ehkä kuulla kulttuuristamme enemmän – se käy parhaiten lukemalla Heebo-blogin kirjoitus osoitteessa http://heeboblogi.blogspot.com/2012/04/hei-tuleva-myllymestari-tassa-sinulle-4.html

Odotamme yhteistyötämme jo innolla. Prosessien johtaminen, loistava henkilöstöjohtaminen, halu nikkaroida numeroita – sitä me sinulta odotamme. Ja sitä, että arvostat meidän tapaamme hoitaa asiakkuuksia ja kykyämme luoda ajoittain hullultakin tuntuvia ideoita. Sillä niistä yhdessä syntyy uusi, entistä menestyksekkäämpi Taitomylly.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *