”Poikkitieteellinen Seura ry” voisi olla meidän kolmen vuosittaisten pikkujoulujen järjestäjätahon nimi. He insinöörejä, minä valtiotieteilijä. He energia-alaa hengittäviä, minä tunnekokemuksista intoileva. Keskustelut heidän kanssaan rikastuttavat maailmankuvaani valtavasti. Eilen aloin uskoa, että ilmastonmuutos voidaan sittenkin kampittaa, sillä ratkaisut ovat olemassa. Sain vahvistusta jo vuosia toistelemalleni lauseelle, että suomalainen insinööri pelastaa maailman.
Aiemmin olen luullut, että maailma pelastuu suomalaisilla cleantech-innovaatioilla ja niiden kaupallistamisella yhdessä globaalin rahan kanssa. Eilen ymmärsin, että edellä mainitun lisäksi suomalainen insinööri on kehittynyt ihmisten johtajana – tai tämä yksi erityinen insinööri on – sellaiselle tasolle, että ihmiset tekevät hänen johdollaan toisella puolella maailmaa melkoisia ihmeitä. Koska nämä kokevat, että heitä arvostetaan. Ensimmäistä kertaa elämässään.
Kuulin tarinoita Kiinasta, Afrikasta, Suomesta. Kuulin, miten yhdessä vietetty aika yhteisten aterioiden äärellä luo yhteisymmärrystä ja luottamusta. Ymmärsin jälleen kerran, että kaikki on kiinni suhteista, niiden rakentamisesta ja ylläpitämisestä. Siitä, että saa ihmiset toteuttamaan omasta tahdostaan yhdessä määritettyä, kirkasta suuntaa.
Parhaimmillaan se suunta voi pelastaa maailman. Ja suomalainen insinööri on siinä hommassa elementissään. Niine cleantech-innovaatioineen. Ja ihmistaitoineen.
