Tehokkuus, tuote, tuotekehitys, tehdas, tuotantotalous, toimitusvarmuus. Niistä on Suomen sodanjälkeinen menestys tehty. Samaan aikaan naapurimaassamme on keskitytty palvelemaan asiakasta ja rakentamaan brändejä, toteuttaen tuotanto tehokkaasti siitä huolimatta. Hieron suolaa haavoihinne: Volvo, ABBA, Hennes&Maurtiz, Ikea! Jokainen näistä on ensisijaisesti brändi, jonka tärkein tehtävä on tuottaa mielihyvää asiakkaalleen. Niin hirvittävän, kammottavan yksinkertaista se on. Mielihyvää asiakkaalle.
Tuskailemme neukkareissa, kun tuotteemme eivät enää käykään kaupaksi. Valitamme ääneen, että kuluttaja on nykyään liian vaikeaa tavoittaa. Pidämme kiven kovaan kiinni vanhoista tavoista ja totuuksista. Muutamme tapojamme näennäisesti, mutta niin, ettei mikään muutu syvällisesti.
Meidän markkinoinnin ja myynnin osaamisemme on puutteellista. Mutta ei se ole tärkeintä. Pahinta on se, että asenteemme ovat jääneet 1970-luvulle. Emme puhu palvelusta, myynnistä, asiakaskokemuksesta. Emme puhu tunteesta, halusta, hingusta. Rationaalisesti ajatellen tiedämme, että myymällä aktiivisesti ja pitämällä asiakas tyytyväisenä hän maksaa kulumme, mutta silti puhumme jakelukanavasta ja jakelusta.
Ei ihme, että olemme ihan hukassa nyt, kun T-kirjaimet vaihtuvat pakon edessä Suomessakin A- ja B-kirjaimiin. Ehkä ne kävivät jo selväksi? Toistan kuitenkin. Asiakkaaseen. Brändiin.
Ruotsalaiset kehittivät (tietenkin) musiikkibisneksen mullistaneen Spotifyn. Mutta meillä syntyi Clash of Clans. On meillä toivoa.
