• Työ/ Yleinen

    Pysähdy ja hengitä

    IMG_2299

    Jo edellisenä viikonloppuna ahdistaa. Miten tulevasta viikosta selviää? Aamut, päivät ja illat ovat täyteen ahdettuja. Liikuntaa, kokouksia, ystävien tapaamisia, velvollisuuksien hoitamista, työmatkoja, lasten kokeisiin preppaamista, kesätöiden haussa avustamista. Kaikkea. Ja liikaa.

    Tiedät, että olisi pakko ehtiä käydä apteekissa. Mutta missä välissä? Sukulaisen tulevat synttärit mietityttävät, sillä jokainen täyttää vain kerran juuri sellaisia tasavuosia. Ei sinun kiireesi voi olla niin tärkeää.

    Suoritat asioita yksi kerrallaan, hengität kiivaasti, yrität selviytyä tunnista seuraavaan. Öisin et nuku, sillä päivän kierrokset jäävät päälle.

    Viikon lopussa odottaa loma. Sen voimin jaksat vielä asuntoyhtiön yhtiökokouksen ja lomavarusteiden pakkaamisen.

    Yhtäkkiä pysähdyt. Huomaat, että kaikki on hyvin. Hengität syvään. Rauhoitut. Stressin laukeaminen tuntuu niskassa veren kohinana.

    Oikealla on apteekki. Ja juuri sitä ennen on koruliike, josta ostat kuukausikaupalla kadoksissa olleiden korvakorujen taustakappaleiden tilalle varaosia. Samalla ostat uuden parin korvakoruja.

    Viikon lopussa odottaa loma. Korvissa on uudet, kauniit korut. Elämä hymyilee. Eikä enää olekaan kiire.