Ei ihme, ettei myynti vedä

Kuuntelin tänään puheenvuoroa, jossa kannustettiin pk-yrityksiä kansainvälistymään. Siis harjoittamaan vientiä. Suomeksi sanottuna: myymään muillekin kuin suomalaisille. Esitysmateriaalissa oli mukana kysely, jossa oli selvitetty, mitkä asiat pk-yrityksissä ovat vientiin liittyen kunnossa ja mitkä eivät. Tuttua settiä: tuote ja tuotekehitys olivat kunnossa, mutta myynnissä oli kehitettävää.

Epäuskoisena luin noin 20 kohdan listaa läpi ja yritin etsiä joukosta sanaa markkinointi. Sitä ei oltu edes kysytty. Jatka lukemista ”Ei ihme, ettei myynti vedä”

Brändilähettiläät ovat kuin positiivinen flunssa

Kuuntelin viime toukokuussa intohimoista keskustelua grillaamisesta. Enkä niinkään itse grillaamisesta, vaan grillaamisesta Weberillä. Opin, että Weber on Huomattavasti Laadukkaampi kuin kilpailijansa. Mutta mikä parasta, Weberillä grillaavat (miehet) kuuluvat heimoon. He ovat weberistejä. Eilen, noin 10 kuukautta sen jälkeen, kun havahduin Weber-brändin olemassa oloon, ostin oman Weberin.

Brändilähettiläät ovat ihmisiä, jotka suhtautuvat intohimoisesti johonkin merkkiin. Yritykset etsivät ja palkkaavat markkinointinsa tueksi brändilähettiläitä, mutta arvokkaimpia ovat sellaiset, jotka puhuvat suu vaahdossa kaikille tuttavilleen brändin tuotteista ja palveluista. He ovat kuin positiivinen flunssa. Heidän intohimonsa on tarttuvaa.

Varsinkin urheilumaailmassa brändilähettiläitä on käytetty luomaan mielikuvia haluttavista tuotteista ja brändeistä jo vuosikymmenten ajan. Koris, fudis, lätkä ja F1 – tiedät tyypin, näet merkin. Ne ovat yhtä. Puhumattakaan hiihdosta.

Intohimoisesti brändiin ja sen edustamaan maailmankuvaan suhtautuvat ihmiset muodostavat heimon. Novitan Neulomo on erinomainen esimerkki heimolle rakennetusta foorumista verkossa. Tänä aamuna Ville Tolvanen, 200 % weberisti, vinkkasi Facebookissa Weber-yhteisöstä. Ja eilen toinen armoitettu weberisti, Peter Fredman, ohjasi minut tutustumaan erään amerkikkalaisen heimon jäsenen todistukseen Weberin käytön onnesta. Kiitos. Ilman teitä en olisi löytänyt tietäni weberistien maailmaan.

Eilen illalla, kun uusi, Weber One-Touch Premium 57 hiiligrillini oli kasattu, sain yllätyslahjaksi grillipihdit ja –lastan. Luonnollisesti Weberit. Seuraavien vuosikymmenten lahjalistani löytyy Weberin verkkosivuilta tai suomalaisten rautakauppojen Weber-konseptihyllyistä. Sellainen muuten vetää vertoja mille tahansa kosmetiikkabrändin konseptille. Ja on ihan oman blogikirjoituksensa arvoinen.

Ensimmäinen grillauskokemus eilen illalla oli hehkuva. Tammisen rotukarjan ulkofilepihvit maistuivat jotenkin vielä paljon paremmalta kuin viime kesänä grillatut. Olen liittynyt heimoon. Käsikirjoitus Weber-videota varten on tekeillä.

Markkinointiväki epämukavuusalueella

”Oletko pitänyt osaamisesi ajan tasalla?” Kysymys, joka jokaisen markkinoinnin parissa työskentelevän olisi viimeistään nyt syytä kysyä itseltään.

Maailman digitaalinen muutos on vyörynyt levybisneksen ja kustannusyhtiöiden kautta kaupan arkeen. Ammattikunnat johtajista bändien kitaristeihin ovat jo saaneet kokea miltä tuntuu, kun maa järisee jalkojen alla. On ollut pakko oppia uutta ja keksiä oma bisnes uudelleen.

Kaltaiseni neli- ja viisikymppiset markkinointialan ihmiset ovat tehneet töitä niin lama- kuin nousukaudellakin. Moni meistä on tottunut kohderyhmäanalyysien tekemiseen ja median ostamiseen – ja myymiseen. Ollaan oltu fiilistelemässä tv-mainoksen kuvauksissa ja valittu sopivia hahmoja printtikampanjan kasvoiksi. Huolehdittu tuotetiedon oikeellisuudesta ja biletetty monissa alan kekkereissä.

Digitaalisuus on hiipinyt arkeen jo monen vuoden ajan. Ensin tuntui, että mainosbannereiden ostaminen ja Googlen AdWordsissä mainostaminen riittäisi. Mikäänhän ei siinä vaiheessa vielä muuttunut, sillä edelleen tilattiin mainoksia tekijöiltä ja maksettiin laskut. Opeteltiin tosin lukemaan klikkausten määriä ja kustannuksia.

Mutta entä nyt? Moni markkinointiosaaja ei vieläkään itse käytä uskottavasti sosiaalisen median kanavia, saati ymmärrä digitalisoitumisen koskettavan juuri markkinointia enemmän kuin monia muita liiketoiminnan osa-alueita. ATK on tuttu termi, mutta entä kun pitäisi ymmärtää ERPin ja CRMn yhdistämisen merkitys digiaspaa kehitettäessä sekä tietenkin tarjota erinomaista uu- ja ceeäksää omnichannel-henkisesti?

Ja vaikka tuota kieltä osaisitkin, niin ottaako mahdollinen uusi työnantaja todesta 49-vuotiasta markkinointiammattilaista, jolla ei ole omaa Instagram-tiliä, joka on tehnyt työnsä kahden yrityksen palveluksessa ja osaamiskarttaan kuuluvat lähinnä messujen organisointi ja lehti-ilmoitusten varaaminen ja maksaminen? Ei ota. Työnantaja valitsee mieluummin ihmisen, joka elää verkossa, ymmärtää niitä analytiikkarapsoja ja osaa niitä itsekin tehdä.

Tässä ammatissa kiinnostus maailman muutosta kohtaan on pakollista. Ei riitä, että tekee työnsä hyvin. Sillä se työ muuttui jo. Sinä et vaan huomannut sitä niitä messuja järjestäessäsi.

ps. Messujen järjestämisenkin parikymppiset keksivät uudelleen. Tsekkaa vaikka miten toimivat Nordic Business Forum, Slush ja Streat Helsinki.

Markkinointivetoisuus on kohta pakollinen valinta

”Kuluttaja on niin kovin vaikea tavoittaa nykyään.” ”Eiköhän tämä vouhkaaminen mene kohta ohi.” Näihin kahteen lauseeseen kiteytyy monen suomalaisen yrityksen ongelma: valitetaan kuluttajan ja/tai asiakkaan käyttäytymisen muutoksesta sen sijaan, että otettaisiin siitä kaikki hyöty irti.

Suomalaiset teollisuusyritykset ovat pitkään onnistuneet toimimaan laadukkaiden tuotteiden ja nerokkaan insinööriosaamisen varassa. Meillä on runsain mitoin prosessiosaamista. Teknologiaan investoidaan, jotta saadaan tehtaat toimimaan tehokkaammin. Samaan aikaan esimerkiksi Ruotsissa on uskottu asiakkaan tarpeiden kuuntelemiseen ja niiden varhaiseen vastaamiseen, keskitytty brändin rakentamiseen. Minulle sanaparista Ruotsi ja tehdas tulee mieleen ainoastaan Volvon tehdas 1970-luvulla. Sanat Ruotsi ja brändi taas… No, tiedätte mitä tarkoitan.

Onneksi Suomessakin jotkut yritykset kuuntelevat hiljaisia signaaleja ja vastaavat niihin. Eivät jää tuleen makaamaan kuluttajien muuttuvien tottumusten edessä. Yksinkertainen selitys tälle on, että tällaiset yritykset ovat markkinointi-, eivätkä tuotantovetoisia. Kuulkaas, kun valaisen yhden esimerkin kautta… Jatka lukemista ”Markkinointivetoisuus on kohta pakollinen valinta”

Yhteisön rakentamisen salaisuus

Kotitaloni katolla oli 16 metriä pitkä LA-radiopuhelimen antenni. Minut tunnettiin tunnuksella Olga, naapurintyttö tunnuksella LadyX. Olin napannut tunnuksen Kippari Kalle -sarjakuvasta. En muista miksi. Tutustuin ihmisiin, joita kaikkia yhdisti jutustelu radiopuhelintaajuuksilla. Elettiin ’80-lukua. Kuuluin yhteisöön, jonka jäsenten ammatti, sosiaaliluokka tai muu status ei ollut missään määrin merkittävää tai kiinnostavaa. Silti olimme vahva yhteisö.

Yhteisöistä puhuvat nyt ihan kaikki. Jokainen markkinointiguru ja -puurtaja näkee päiväunia vahvasta yhteisöstä, jonka saisi toimimaan oman asiansa edistäjänä. Minulla on teille vinkki: ottakaa oppia isoilta järjestöiltä: ne ovat aina saaneet omansa liikkeelle asiansa puolesta. Miettikää nyt vaikka työväenliikkeen alkumetrejä, partiota, Marttoja, Punaista Ristiä tai vapaaehtoista palokuntaa!

Nuo järjestöt ovat ymmärtäneet yhteisöjen rakentamisen salaisuuden: intohimon hyödyntämisen! Ne ovat tunnistaneet mikä sytyttää yhteisöön kuuluvat ihmiset. Herätelleet edelläkävijät, vedonneet tunteisiin ja tarjonnet foorumit, millä käydä keskustelua. Ei se sen vaikeampaa ole. Mutta sinnikästä duunia se kyllä vaatii.

Viime kesänä kävelin Kallio Block Partyn aikaan keskellä Helsinginkatua. Olin yhden iltapäivän ajan osa yhteisöä, joka vietti korttelijuhlia ruoan, musiikin ja hyvän seuran merkeissä. Örveltäjiä ei juurikaan näkynyt. Hyvää fiilistä ja kaupunkikulttuurin ylistämistä näkyi sitäkin enemmän. Omasta halusta syntyvään yhteisöön kuulutaan tunteen, ei niinkään järjen vuoksi. Siksi, että kokee intohimoa jotain aihetta kohtaan. Siksi, että yhteisöön kuuluminen synnyttää mielihyvää.