• Muutos

    Uusi OPS vaatii strategian toimeenpanon taitoja

    cof

    Tänä syksynä kouluista kantautuu mahtavia uutisia. Uusi opetussuunnitelma on vihdoin käytössä! Se lupaa niin opettajien työlle, lapsille kuin heidän vanhemmilleenkin paljon. Vai mitä olette mieltä vaikkapa tästä: ”oppilaalla on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä”.

    Olen johtanut muutosta perinteisessä teollisuusyrityksessä parin vuoden ajan. Kokemusta on kertynyt roppakaupalla. Kaikki, minkä aiemmin olin viestintäkonsultin ja yrittäjän työssäni oppinut, on tullut tarpeeseen. On ollut rankkaa huomata, että mokailen monessa. Etenkin viestinnän määrässä ja laadussa. Ironista. Ja todella opettavaista.

    Strategian toimeenpano, eli ”jalkauttaminen”, kuten sitä on tapana kutsua, on varmasti helppoa organisaatiossa, jossa annetaan päiväkäskyjä, joita noudatetaan kirjaimellisesti. Tavallisessa organisaatiossa ihmisille muutosta pitää perustella, viestiä, heitä pitää valmentaa uusiin taitoihin ja palkita muutoksen etenemisestä. Vaatia joskus tiukastikin, maanitella ja houkutella. Innostaa ja inspiroida näkemään parempi tulevaisuus, jonka uuden strategian toteutuminen tuo mukanaan. Ja hyväksyä se, että takapakkia ja lipsumista tapahtuu.Lue lisää

  • Digitalisoituminen/ Muutos/ Ruoka

    Töissä kuluttajalla

    IMG_1599

    Kävin taas eilen hypermarketissa ruokaostoksilla. Ja vannoin ties kuinka monennen kerran, että nyt aktivoidun ruoan verkkokaupan osalta! Aikaa säästyy vaikka kukkakaupassa asioimiseen, rahaakin ehkä säästyy, kun heräteostokset jäävät pois. Viikonlopun herkkuja varten on kiva lähteä erikseen ostoksille, kun se viikon perussetti, mukaan lukien kuusi litraa luomumaitoa, päätyy kotiin verkkokauppatoimituksena. Enkä silti tunnu saavan muutosta aikaiseksi.

    Olen myös ladannut sovelluksen jos toisenkin puhelimeeni. Yksi vaikutti todella mielenkiintoiselta: tarjolla reseptejä, ruokalistoja, inspiraatiota. Aloitin käytön innolla. Käyttö edellytti oman jäsennumeron kirjaamista sovellukseen. Numero löytyi kanta-asiakaskortista. Mutta se oli kulunut pois. En soittanut kanta-asiakaspalveluun.

    Näistä ja parista muusta samanlaisesta esimerkistä keskustelin eilen kokeneen digitaalisten muutosten tekijän kanssa. Meitä miltei hävetti, ettemme olleet, kumpikaan, aktivoituneet yllämainittujen, arkea takuulla helpottavien asioiden kanssa. Työksemme muutamme kollegojen ja asiakkaiden maailmankuvaa analogisesta digitaaliseen. Menetelmät, joita käytämme, ovat hyvin samankaltaisia. Viestimme, keskustelemme, innostamme, johdattelemme, ajoittain puskemme eteenpäin pienellä pakolla.

    Olemme molemmat olleet luomassa uudenlaista liiketoimintaa verkkoon, ja tiedämme miten helposti yksityiskohtien hiominen jää isompien linjojen alle. Olemme tavattoman vaativia asiakkaita mille tahansa verkkokaupalle tai -palvelulle. Kärsimättömiä ja paljosta tietäviä.

    Ja lopulta olemme kuitenkin molemmat ruuhkavuosia eläviä kuluttajia. Molemmille arjen rutiinien sujuminen on kaiken a ja o. Pienenkin muutoksen tekeminen rutiineihin tuntuu ylivoimaiselta, vaikka järki sanoo, että siihen kannattaisi käytää aikaa ja vaan tehdä se.

    Toinen ystäväni toistelee minulle omaan kokemukseensa perustuen että kuluttajakäyttäytymisen muuttaminen on vaikeaa. Niin se on. Olemme kaikki kuluttajalla töissä. Tämän kun muistaisi, kun miettii, kannattaako vielä käyttää aikaa kassalinjan hiomiseen, oston esteiden tutkimiseen tai henkilökohtaisen palvelun lisäämiseen digitaalisten oheen.

    Mistähän sen kanta-asiakaskortissa lukevan jäsennumeron löytäisi? Puhelinpalvelu ei taida tänään, lauantaina, kuitenkaan olla auki.

     

  • Muutos/ Yleinen/ Yrittäjyys

    Kiitollinen – 20 vuodesta yrittäjänä

    2016-01-26 16.29.26

    Neljä vuotta sitten tähän aikaan istuin Marian sairaalan poliklinikan käytävällä odottamassa äitiäni ja sisartani, jotka olivat tulossa sinne ambulanssilla toisesta sairaalasta. Olin viettänyt päivän Meilahden sairaalassa isäni kanssa, joka oli viety sinne kaksi päivää aikaisemmin ambulanssilla. En ikinä unohda noita kevään 2012 päiviä, matkoja ambulanssilla, hetkiä sairaaloiden käytävillä ja potilashuoneissa.

    Tammikuut ovat olleet minulle uuden elämän alkuja ennenkin. 20 vuotta sitten tänä päivänä syntyi yritykseni. Vaikka sen liiketoiminta on nyt myyty, se on edelleen olemassa. Sen nimi on muuttunut vähintään yhtä paljon kuin suhteeni siihen. Enää se ei määrittele arkeani, ei tuota iloa, mutta ei myöskään murheita. Se ikäänkuin vaan on. Olen iloinen tästä muutoksesta, jonka olen itse valinnut ja toteuttanut.Lue lisää

  • Muutos

    Uskallatko?

    2015-05-24 14.27.31

    Näen pilkkeen pariskunnan silmissä, aistin rakastuneisuuden kevyen ilmapiirin. Olisi helppo ohittaa heidät. Ajatella, että no, jälleen yksi toisella kierroksella oleva pariskunta… ”Älkää odotelko. Elämä on arvaamaton.” Melkein jo arvaan, mitä seuraavaksi.

    Kolme ystävätärtäni on jäänyt nuorena leskeksi. Oletan, että vain oman lapsen kuolema voi olla vaikeampaa kuin rakkaan puolison menettäminen. Jokaisen heidän kanssaan olen keskustellut pitkään rakkaudesta, menettämisestä, selviytymisestä. Eivät he elä kuin viimeistä päivää, päin vastoin. Heillekin arki on arkea. Mutta arki tarkoittaa heille elämistä, elämästä nauttimista, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Yksikään heistä ei koskaan valita huonosta säästä.

    Joulun lähestyminen herkistää ainakin minut arvioimaan kulunutta vuotta ja tarkastelemaan elämääni. Olenko tyytyväinen siihen, mitä olen saavuttanut? Olenko tyytyväinen elämääni? Mitä voisin tehdä toisin ollakseni tyytyväisempi?

    Vanha ystäväni herätti minut vuosia sitten yritykseni tilanteesta valittaessani kysymällä, myynkö firmani hänelle eurolla. Nauroin, en tietenkään. Hän oli täysin vakavissaan. Eikä hänen tarvinnut sanoa minulle ääneen, mitä kysymyksellään tarkoitti. Vuosien jälkeen myin yritykseni, mutta sitä päätöstä edelsivät henkilökohtaisen elämän suuret mullistukset. Minun piti menettää paljon, ennen kuin uskalsin muuttaa elämäni suuntaa. Moni jää kiinni tuttuun ja turvalliseen, vaikka olo olisi tyytymätön. Työ, asunto, ihmissuhde. Jääminen on helpompaa kuin lähteminen. Mutta hei, elämä!

    Ihmiselämän kiehtovimpia hetkiä. Vieraat ihmiset samassa baaripöydässä. Avaan itseni kysymään, haluan kuulla heidän tarinansa. ”Mieheni kuoli yllättäen sairauskohtaukseen. Hän tässä vieressäni erosi puolisostaan vuosi sen jälkeen. Soitin ja pyysin apua arkisten asioiden hoitamiseen, sillä olimme jo vuosia kuuluneet samaan ystäväpiiriin. Soitosta on nyt seitsemän kuukautta. Kaksi viikkoa sitten muutimme yhteen.

     

     

     

  • Dialogi/ Digitalisoituminen/ Muutos

    Jumitatko vai kokeiletko?

    2013-07-21 11.51.21

    Kaksi palaveria, kaksi organisaatiota, kaksi kulttuuria. Yksi päivä.

    Ensimmäinen: kasvotusten, ihmisiä eri puolilta Suomea saapuneena hieman pönöttävään palaverihuoneeseen. ”Tästä ei tule mitään.” ”Tämä on taas tätä samaa kuin aina ennenkin.” ”Silloinkin, kun tätä viimeksi yritettiin, ei saatu mitään aikaiseksi.”

    Toinen: Skypellä, ihmiset eri puolilla Suomea kokoontuneena digitaaliseen kokoukseen. Kaksi heistä kotona, toinen etäpäivää vietämässä, toinen kotitoimistolla, sillä työhuonetta ei muualla ole. ”Hei, mutta kokeillaan tätä mallia nyt!” ”Rohkeasti vaan!” ”Mä oon samaa mieltä, kokeillaan ja katsotaan mitä ihmiset tykkää, lisätään sitten yksityiskohtia, jos ei tämä toimi.”

    Ensimmäisessä sanoin pari tulikivenkatkuista sanaa muutoksen välttämättömyydestä. Ja toisaalta sen mahdottomuudesta vastustamisen ja valtataistelun ilmapiirissä. Toisessa hurrasin kokeilukulttuurille, rohkeudelle ja digitalisoitumisen mukanaan tuomalle muutoshalukkuudelle.

    Olen sydämeni pohjasta onnellinen, että toinen kokous käytiin siinä firmassa, jossa työskentelen, vieläpä läheisten kollegojeni kanssa.

    Ei, ei se aina ole tällaista ollut. Mutta nyt on, sillä maailma muuttuu, kun sitä muutetaan. Ja kun luotetaan siihen, että toinen tahtoo hyvää  ja tavoittelee kanssani samaa päämäärää. Kun vallitsee kokeilun ja luottamuksen ilmapiiri.

  • Muutos

    Hyvä on vahva voima

    IMG_4074

    Juuri nyt olen väsynyt; flunssainen, kärsimätön ja levoton. Haluan sulkea somesta ja perinteisestä mediasta tulvivat huonot uutiset pois elämästäni. Haluan vetäytyä hyvän vahvaan syliin.

    En muista ’90-luvun alun lamasta oikeastaan mitään. Olin silloin reilu parikymppinen opiskelija, joka teki kolmea osa-aikatyötä – eri aikoina viikosta eri hommissa, siis en suinkaan 24/7 kolmea työtä ja opintoja. Somesta ei tietoakaan, internet otti haparoivia ensiaskeliaan yliopisto-opiskelijoiden sähköpostin muodossa. Oli helppoa sulkea uutiset ulos elämästä. Ja keskittyä oman kuplan sisällä elämiseen. Lopetin sanomalehden tilaamisen ja tv-uutisten katsomisen.

    Ympärillä yritykset tekivät konkursseja, Suomi velkaantui, moni pienyrittäjä murtui järkyttävien velkojen ja korkotaakan alle. Menetti kaiken. Työttömyys oli huipussaan. Näin olen myöhemmin lukenut mediasta. Minä istuin ’90-luvun ensimmäisen puoliskon luennoilla kuuntelemassa esimerkiksi valtiovarainministeriön neuvottelevan virkamiehen tarinoita valtion budjettineuvotteluiden hämmentävistä käänteistä, joissa tunneälyllä ei ollut sijaa. Väsyttämisellä kylläkin. Mieleen tuli, onkohan minulle enää paikkaa suomalaisessa työelämässä, kun täältä joskus valmistun. Ja haluanko osaksi silloisten tarinoiden kuvaamaa työelämää?

    Aloin tehdä gradua irtisanomisesta esimiestyön osana. Kuulin tarinoita yrityksistä ja julkisista organisaatioista, joiden oli pakko muuttua. Tapasin mm. Postipankin, Osuuspankin, Suomen Posti-Telen (!) ja VTT:n johtajia, jotka olivat joko vastanneet koko uudelleenjärjestelyprojekteista tai joutuneet itse kasvotusten irtisanomaan alaisiaan. Raskaita kokemuksia. Mutta eivät niin raskaita kuin irtisanotuksi tuleminen.

    Kiinnostuin tarinoista, joiden lopputuloksena moni sanoi jälkikäteen, että ”irtisanotuksi joutuminen oli parasta mitä minulle on tapahtunut”. Moni sellainen, joka oli tottunut tulemaan töihin kahdeksaksi ja lähtemään kotiin neljältä työtunnit täytettyään, oli ensimmäistä kertaa työuransa aikana joutunut pohtimaan, mitä elämältä oikeasti haluaa. Törmännyt seinään, mutta noussut ylös.

    Tuhansia ihmisiä yhdestä organisaatiosta. Kymmeniä tuhansia yhdeltä toimialalta. Kaikkiaan satoja tuhansia. Pankkitoimiala muuttui. Teleala muuttui. Muistatteko telexin, lankapuhelimen ja pankkikonttorin, jonne ei tarvinnut varata aikaa? Postisiirtokuoret?

    Maailma muuttuu. Koko ajan. Ihan kuin olisimme unohtaneet, että uudistuminen on elinehto, ei vapaaehtoista. Ihan kuin olisimme unohtaneet, miten pankkitoimiala uudistui liian myöhään. Miksi nämä samat virheet pitää tehdä yhä uudelleen ja uudelleen? Miksi tämä yhteiskunta jääräpäisesti pitää kiinni vanhasta, uhkailee ja kiristää, menettää päivä päivältä otetaan, eikä näe muutoksen tarvetta? Ajaa itseään samaan umpikujaan kuin reilut 20 vuotta sitten. Tällä kertaa kuitenkin syvempään kuin silloin.

    Haluaisin muuttaa tuon kaiken. Kuin taikaiskusta. Mutta en voi.

    Minä tiedän, että hyvän kierre on vahvempi kuin pahan. Hyvän sylissä on vahvoilla käsivarsilla. Paha kuihtuu, pienenee, sulaa hyvyyteen. Uskon siihen sydämeni pohjasta. Elämänkokemus on opettanut, että hyvä ei tarkoita aina pehmeyttä ja periksi antamista. Joskus täytyy olla kova. Ja joskus tekee itselle hyvää sulkea paha pois ainakin hetkeksi ja keskittyä kellumiseen oman kuplan sisällä.

    Sitten jaksaa taas taistella uudistumisen puolesta. Sen, joka on kuitenkin edessä.

  • Muutos

    Periksi ei anneta

    IMG_3988

    Pelko. Mitä se meissä saa aikaiseksi? Yksi hyökkää. Toinen sulkeutuu. Kolmas alkaa elää vain puolittain, kulkee elämässään seinien vierustoilla, ei herätä huomiota.

    Neljäs, hän, joka jostain syystä yhtäkkiä tajuaa elämän tarjoamat mahdollisuudet, alkaa elää vahvemmin. Hän ei vastusta muutosta, mutta taistelee pirusti päämääränsä eteen. Hän kohtaa matkallaan ihmisiä, jotka hyökkäävät, sulkeutuvat ja kulkevat seinien vierustoilla. Kohtaamiset tuottavat joskus innostusta, joskus lannistumista, joskus hämmennystä. Monet väistävät, sillä he pelkäävät niin paljon, etteivät uskalla kohdata muutosta, joka kohtaamisesta seuraa. Tai tajuavat, miten vaivalloista muutos on, ja miten paljon sen toteuttaminen vaatii juuri häneltä.

    Muutoksen johtaminen niin työssä kuin omassa elämässä ei toden totta ole helppoa. Kannustusjoukkoja on alkuun vähemmän kuin niitä, jotka haluavat pitää kynsin, hampain ja vähän varpainkin kiinni vanhasta. Kapuloita lentää rattaisiin vauhdilla, jota ei uskoisi, jollei itse näkisi. Mollataan muutoksen tekijää, pahimmillaan ollaan näennäisen innostuneita muutoksesta, mutta tilaisuuden tullen todetaan ”mitä minä sanoin, ei tuollaisesta vouhotuksesta mitään voi tulla!”

    Ydinryhmä, muutokseen uskovat ja sitä vilpittömästi tukevat ihmiset, ovat yhtä niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. He jakavat riskin, kantavat vastuun, innostuvat ja innostavat. Vähitellen ydinryhmä laajentuu, ja muutosvauhti kasvaa.

    Joskus muutos tulee elämään sairauden muodossa. Johtaa lopulta kuolemaan. Kun vajaat kymmenen kuukautta kestänyt leukemia kuitenkin yllättäen päättyy Terhokodissa, hetken tuntuu pahalta ajatella, mitä sairastunut ystävä on toistellut: #periksieianneta, #periksieianneta. Sitten tajuan, että ne nuoret kilpapyöräilijät, joille hän viimeisten vuosiensa aikana on luonut edellytykset alkaa luoda kansainvälistä kilpauraa, toistelevat tuota tänäänkin treeneissä ja maaliin päästyään.  Palkintosijoille kivutessaan.

    Päätän, että en anna pelon estää itseäni elämästä. En sairaudenpelon, en epäonnistumisen pelon. Päätän vahvistaa teflonpintaani. Päätän jatkaa muutosten johtamista. Elää vahvasti ja taistella pirusti päämäärieni eteen. Sillä #periksieianneta, ystäväni Marko!

  • Brändi/ Muutos

    Päivän uusi sana on Xiaomi

    Mobiililaitteen kosketusnäyttö toimii myös Eskimo Vetskun läpi.

    Luin äsken harppomalla läpi Mary Meekerin kokoaman Internet trends 2015 -raportin. Aiempien vuosien raporteista olen jo oppinut, että mikä Meekerin raporttiin päätyy, on pian osa omaa arkeani. Tämän päivän uusi sanani on Xiaomi.

    Olen niitä, jotka aamulla ensimmäisenä avaavat älypuhelimen näytön tarkastakseen mitä maailmassa on tapahtunut. Päivän aikana käytän puhelintani lukemattomiin eri tarkoituksiin, ja Meekerin raportin mukaan käyttö sen kun lisääntyy tulevina vuosina. En ihmettele.

    On enää ajan kysymys, milloin voin klikata ”osta” -logoa Twitterissä, kun näen itseäni kiinnostavan tuotteen. Tai Googlesta tuotetta hakiessani se tarjoaa minulle tiedon siitä, missä lähelläni sijaitsevissa kivijalkamyymälöissä tuotetta on myynnissä. Luonnollisesti sen lisäksi, että vieressä on ”osta” -logo, joka johtaa johonkin verkkokauppaan. Tietenkin ostaminen on tehty niin helpoksi, että älypuhelimessani on myös lompakko. Ehkä oletkin jo kuullut Google Walletista tai Elisa Lompakosta?

    Netin mobiilikäytön määrä on räjähtänyt muutaman viime vuoden aikana. Väline, jota me edelleen sinnikkäästi kutsumme pu-he-li-mek-si, kuluu käsissämme kun shoppaamme kesämuotia, katsomme ohjeita tai ohjelmia videoiden muodossa, selaamme lentoaikatauluja, perehdymme muiden kuluttajien jakamiin suosituksiin, vuokraamme autoja ja asuntoja… ja tietenkin olemme koko ajan vuorovaikutuksessa niin lähimpiemme kuin koko muun maailman kanssa. Silti Mary Meekerin raportin mukaan yhdysvaltalaiset mainostajat käyttävät printtimainontaan 18 % mainosbudjetistaan. Ja mobiilimainontaan 8 %. Printin parissa käytetään aikaa 4 %, mobiilin 24 %.

    Moni suomalainen yritys ei ole vielä ehtinyt muuntaa verkkopalveluaan toimimaan sujuvasti myös mobiilissa. Arvaan kyllä mistä se johtuu. Omakin arki on ajoittain niin kiireistä, että epämukavuusalueella sijaitsevat, uuden oppimista vaativat asiat jäävät to do -listalla sinne loppupäähän. Ja niidenkin ohi menee koko ajan ”kiireisempiä” asioita. Ajankäytön muutos, aito prioirisointi ja epämukavuusalueella hengailu ovat kuitenkin tulleet  jäädäkseen. Jos siis aiomme jotenkin pärjätä globaalissa kilpailussa.

    Ihan kiinnostavaahan tuo, mitä kerrot, on. Se kun ei vaan koske Suomea.” Sanovat edelleen jotkut, jotka luulevat Suomen olevan saari, johon maailman tuulet eivät osu. Eiväthän suomalaiset koskaan ala kuunnella musiikkia suoraan verkkopalvelusta. Tai katsoa loistavia amerikkalaisia viihdesarjoja suoraan kuukausimaksullisesta verkkopalvelusta. Tai shopata lastenrattaita suoraan ulkomaalaisesta verkkokaupasta. Eiväthän.

    Dream on. Vahva suositus: käytä aikaasi tuon raportin lukemiseen. Ihan vaan itsesi takia. Tiedät sitten sinäkin mikä Xiaomi on. Ja mitä kaikkea nimen alle jo nyt kuuluu.

     

     

  • Brändi/ Dialogi/ Muutos

    Taistelen, todellakin taistelen

    20150526_183853

    Äsken alkoi naurattaa. Olen viimeisten päivien aikana pyöritellyt keskusteluissa kollegojen ja konsulttien kanssa aika paljon sanoja tuotehallinta ja toiminnanohjausjärjestelmä. Ja voin kertoa, että välillä siinä on toden totta ollut aikamoinen taisteluhenki päällä. Periksi ei anneta, kele! Tämä vielä ratkaistaan! Päätöksiä, päätöksiä!

    Aiemmalla urallani olin tekemisissä vain tuoteketjun loppupään kanssa. Lähes 19 vuoden ajan perehdyin asiakkaan tavoitteisiin, suunnittelin ja toteutin viestintää ja markkinointia. Toki omassa yrityksessäni hoidin myös hallintoa, myin ja johdin. Mutta en minä ikinä ollut näin lähellä tuotantoon, tuotehallintaan ja toiminnanohjaukseen liittyviä asioita. Sanon ihan rehellisesti, että nyt olen epämukavuusalueella.

    Muunnamme parhaillaan kollegojeni kanssa perinteistä pk-teollisuusyritystä brändivetoiseksi yritykseksi. Olemme luoneet ainutlaatuisen konseptin. Tuotteisiin ja asiakkaisiin liittyvä tiedonhallinta luovat kivijalan liiketoiminnalle verkossa, digitalisoitumisen hyödyntämiselle. Meillä ei ole käynnissä it-projekti. Ei edes ict-projekti. Meillä on käynnissä muutos, joka koskettaa yrityksen kaikkia osia, vaikkakin tuotantoa vähiten.

    Olen onnellinen johtoryhmästä, jossa jokaisella on erilaista osaamista kuin minulla. Työskentelen tiedonhallinnan kehittämiseen liittyen etenkin kollegani Paulin kanssa, joka on tehnyt uransa tuotannon johtotehtävissä paperiteollisuuden palveluksessa. Hän työskentelee systemaattisesti ja analyyttisesti, ja osaa juuri niitä asioita, jotka saavat minut kiemurtelemaan ärtyneesti. Yhteistyömme toimii ehkä juuri siksi niin hyvin, että välillämme vallitsee vahva keskinäinen kunnioitus toisen osaamista kohtaan. Hän on monessa liemessä keitetty tuotantotalouden insinööri, minä valtiotieteellisen koulutuksen saanut, pitkän yrittäjätaipaleen kulkenut strategia- ja markkinointinörtti.

    Voisin sanoa tämän jokaisesta johtoryhmäläisestämme erikseen ja yhdessä. Me täydennämme toisiamme. Emmekä me ole täydellisiä, mutta me haluamme hioutua todella hyväksi tiimiksi. Se vaatii paljon muutosta myös itsessämme. Arvaatkaa mitä. Sekään muutos ei ole helppo.

    Työnantajani Eskimon strategia kiteytyy lupaukseen ”Taistelemme parhaiden makujen puolesta”. Kirjoitan tätä blogipostausta hiukan ylimittaiseksi venyneen toimistopäivän jälkeen pizzerian pöydässä. Tuntuu, että tämä taistelu vaatii juuri tänään hieman itsensä palkitsemista. Tänään kun oli taas sellainen päivä, jolloin näin ulkopuolisten silmissä syttyvän innostuksen kertoessani kaikesta siitä, mitä olemme Eskimolla tekemässä. Yleisön kannustus kantaa läpi tämän arkisen taistelun.

    Muutamme tässä samalla muutakin kuin vain tätä yritystä. Luomme malleja, joista tiedän muidenkin suomalaisten yritysten – ja sen myötä koko maan – hyötyvän. Sehän sopii minulle. Valtiotieteilijälle, ikuiselle maailmanparantajalle.

  • Muutos

    Miksi roikkua kiinni vanhassa?

    2015-04-05 14.04.12

    Velvollisuudentunne, vastuu, mitä ihmiset ajattelevat, en voi, minun on vaan pakko. Sanoja, jotka kaikuivat päässäni reilut kaksi vuotta sitten miettiessäni elämänmuutosta. Päätin kuitenkin hypätä, kokeilla työurallani vielä jotain muutakin kuin yrittäjyyttä. Onneksi päätin.

    Huippu-urheilijan uran ei odoteta jatkuvan samanlaisena lopun ikää. On itsestään selvää, että nuoremmat tulevat kilpakentille ja ovat innokkaampia, paremmassa kunnossa, valmiimpia oppimaan uutta. On itsestään selvää, että kilpaurheilija lopettaa jossain vaiheessa. Ja siirtyy muihin hommiin. Harva on tienannut urheilulla niin paljon, että voi jäädä huvikseen pelaamaan golfia. Monesta entisestä huippu-urheilijasta tulee työnantajan unelmatyöntekijä: rohkea, päämäärähakuinen, sinnikäs tuloksentekijä.

    Yrittäjä on Suomessa viime vuosiin asti ollut joko peritty tai nuorena aloitettu ammatti, josta ei enää muulle uralle vaihdeta. Lue lisää

  • Dialogi/ Muutos

    Kahvitaukoja – ja kahvitaukoja

    2013-07-05 12.43.25

    Tammikuussa 31 vuotta sitten sain tutustua työelämään Uudenmaan verovirastossa. Kahden viikon ajan matkustin aamulla koulun sijaan Itä-Pasilan betonibunkkereiden ytimeen oppiakseni mitä työnteko on. Opin tärkeän asian: kaksi kertaa päivässä vietetään viidentoista minuutin mittainen kahvitauko. Tasan kello kymmenen ja tasan kello neljätoista.

    En muista tuosta tet-jaksosta mitään muuta. Hämärä muistikuva mapittamisen apuna toimineesta pahvisesta aakkostimesta minulla on. Mutta suurimpana mieleen jäi hämmennys kellon tarkkuudella vietetyistä kahvitauoista, joiden aikana istuttiin tympeillä keltaisilla kernisohvilla ja viritettiin keskusteluntynkää. Tunsin oloni ulkopuoliseksi. Sitä olinkin.Lue lisää

  • Muutos

    Yrittäjyyden koulima

    Kokemus näkyy ja tuntuu

    Olen miettinyt ammatillista kehittymistä ja osaamista viime viikkoina todella paljon. Koska työskentelin vuodet 1996 – 2013 yrittäjänä ja vuodesta 1998 työllistäjänä, olen ehtinyt oppia laajalti liiketoiminnan eri osa-alueita oman alkuperäisen ammattini, viestinnän, lisäksi. Olen elänyt epämukavuusalueella opetellessani asioita, jotka eivät ole kiinnostaneet pätkääkään, mutta joita on ollut pakko oppia. Paljon olen saanut oppia sellaistakin, mistä nautin suuresti.

    Nyt kun työskentelen ammattijohtajana toisten omistamassa yrityksessä, huomaan osaavani paljon sellaista, mitä en ole aiemmin osannut arvostaa. Olen ilokseni huomannut taitojeni koituvan kaikkien eduksi.

    Jos saisin valita, työnteko olisi pelkkää innostusta, uuden luomista ja iloa. Kaikilla olisi kivaa ja hyvä mieli. Jokainen ponnistelisi yhteisen päämäärän eteen täysillä, haluaisi koko ajan oppia uutta ja hoitaisi omat työnsä vastuullisesti ja siitä ylpeyttä tuntien.

    Tulee kuitenkin hetkiä, jolloin kaikki ei mene noin.Lue lisää

  • Muutos

    Milloin koulu suostuu muuttumaan?

    Pulpetti ei muutu. Muuttuisiko koulu?

    Pakkasin aamulla repun yläasteen koulupäivää varten. Sijaistin lastani, joka oli saanut tätä päivää vastaan viettää yhden ylimääräisen vapaapäivän syysloman yhteydessä. Koululla oli tänään ”Open House” -tapahtuma. Kutsussa tosin lukee päivän nimen alla lihavoiduilla kirjaimilla, että joko oppilas tai hänen vanhempansa osallistuu opetukseen tänä päivänä. Eli ei vapaaehtoinen, mutta open kuitenkin.

    Tarkoitus on hyvä: näyttää vanhemmille, millaista arkea lapsi elää. Olen iloinen tästä mahdollisuudesta. Opettajat ovat lapseni koulussa osaavia, työstään innostuneita ja kaikin puolin hyviä. Olen kiitollinen heistä jokaisesta. Olen kiitollinen myös koulustaan ylpeästä rehtorista, joka markkinoi koulua alakoulun oppilaiden vanhemmille kertomalla, että tässä koulussa ollaan Pisa-tuloksissa maailman kakkosia monessa aineessa. Heti sen yhden shanghailaisen koulun jälkeen.

    Tiedän tökkääväni pahuksen isolla kepillä muurahaispesään, kun kirjoitan koulusta. Sillä suomalaiselle koulu on yksi suurimmista ylpeydenaiheista. ”Ilmainen” opetus. Sivistysvaltion mittari. Maailman paras. Siitä tullaan oppimaan lisää ulkomailta asti.

    Kuulostaa aika paljon Nokialta. Just sayin’.Lue lisää

  • Muutos/ sosiaalinen media

    Miten jaksaa töissä 67-vuotiaanakin?

    2014-10-23 20.48.16

    Olen niin sanottu A-tyypin persoonallisuus. Insights-persoonallisuusanalyysissä minua kuvataan punaisella ja keltaisella värillä. DiSC-profiililtani olen vahva D. Tämä ei liene yllätys yhdellekään ihmiselle, jonka kanssa olen joskus ollut vuorovaikutuksessa. Kaiken tämän dynaamisuuden, iloisuuden ja rohkeuden toinen puoli on levottomuus, kärsimättömyys ja lyhytjännitteisyys. Ei ihme, että sain ystävältäni 1990-luvun alussa lastenkirjan, jonka otsikko oli ”Rauhoittuminen on helppoa”. Suoraa puhetta huumorin sävyttämänä.

    Olen miettinyt paljon sitä, miten jaksan olla työstäni innostunut vielä toisenkin puolen työurastani, ne seuraavat, reilut 20 vuotta? Miten pidän huolta aivoistani, jotta jaksan omaksua uusia asioita ja innostua niistä edelleen? Elän niin työssä kuin vapaallakin lähes jatkuvassa online-kontaktissa muiden ihmisten kanssa. Puhelimeni push-ilmoitukset vilkuttavat eri värejä riippuen siitä mistä somepalvelusta ilmoitus tulee. Sähköpostia en enää vuosiin ole pitänyt piippailemassa ilmoituksia kännykkään. Jutustelen ystävien ja tuntemattomien kanssa somefoorumeilla Twitteristä LinkedIniin, jaan ja kommentoin kuvia Instassa. Luen useita blogikirjoituksia päivittäin, uppoan verkon syövereihin lukemaan aina vaan uusia juttuja mielenkiintoisten linkkien perässä. Katson ja analysoin videoita, kuvia, tekstiä. Televisiota katson enää harvoin, sillä on helpompi olla riippumaton aikatauluista ja katsoa halutut ohjelmat verkosta tabletilla.

    Kaiken tämän online-elämän kääntöpuolena keskittymiskykyni on heikentynyt. En ole enää viime vuosina lukenut kirjoja yhtä paljon kuin ennen. Se harmittaa. Olen huolissani aivojen kyvystä selviytyä kaiken tämän virtauksen keskellä.

    Mutta niin ovat monet muutkin: mindfulness-kurssit ja -kirjallisuus pursuavat joka erkkeriltä esiin. Joogatunneille ei mahdu, ellei muista ilmoittautua viikkoa etukäteen. Ystävien kanssa keskustellaan omega 3 -rasvahappojen ja B6-vitamiinin merkityksestä aivojen hyvinvoinnille. OMG! Mitä on tapahtunut? Maailman muutos on vienyt meidät äärirajoille!

    Olen tehnyt itselleni lupauksen. Avaan kotona ruudun, niin telkkarin, tabletin kuin älypuhelimeni, aiempaa harvemmin. Valmistan itselleni illalla kannullisen rauhoittavaa yrttiteetä. Sytytän tulen takkaan ja kynttilöihin. Otan kirjan käteen ja keskityn lukemaan sitä. Tämäkin muutos on tehtävä sinnikkäästi ja pakottaen, ihan niin kuin muutaman vuoden takainen avantouinnin aloittaminenkin.

    Tänä iltana menen sisareni kanssa teatteriin. Enkä kommentoi esitystä somessa. Ainakaan tänä iltana.

     

  • Media/ Muutos

    Paperia rakastava kansa

    2014-07-24 13.42.59

    Lapsuudenkesinä kuljin usein äidin kanssa humisevien honkien keskellä kuivassa, valoisassa kangasmetsässä. Vasta aikuisena ymmärsin kävelleeni hyvin hoidetussa talousmetsässä, johon Suomen sodanjälkeinen kasvu perustui.

    Suhteemme paperiin on intohimoinen. Emme ole valmiita luopumaan siitä. Puheen tahti kiihtyy ja äänensävy kohoaa, kun aletaan keskustella paperista luopumisesta. Sanomalehti halutaan aamiaispöytään, vaikka se pitää hakea postilaatikosta räntäsateen keskeltä taloyhtiön pihan äärilaidalta. Esite halutaan hipelöitäväksi työpöydälle, josta se päätyy kuormittamaan muutenkin ylityöllistettyjä kirjahyllyn hyllynkannattimia. Eikä tule sieltä enää nostetuksi muualle kuin kahden vuoden kuluttua siivouspäivänä kierrätyspaperilaatikkoon.Lue lisää

  • Muutos

    Muutos on oikeasti pirun vaikeaa

    2013-12-08 11.58.59

    Monesti muutos alkaa jo kauan ennen kuin se antaa näkyviä merkkejä itsestään. Pöhöttää, väsyttää ja kolottaa. Sitten tulee päivä, jolloin katsoo peiliin sadannen kerran ja ajattelee, että en halua tällaista elämää. Siitä muutos alkaa. Nuorempana luulin asioiden muuttuvan taikasauvaa heilauttamalla.  Tähän ikään mennessä olen oppinut, että muutos on oikeasti pirun vaikeaa.

    Yritysmaailmassa pöhöttyminen on ihan tavallista. Kiireen keskellä ostetaan nopeasti sieltä mistä saadaan helppo ratkaisu, ei viitsitä nipottaa pikkuasioista, palkataan uusia ihmisiä sen sijaan, että mietittäisiin mistä voitaisiin luopua tai miten työt voitaisiin organisoida uudelleen.

    Ja vaikka yrityksessä oltaisiinkin oltu tarkkoja kuluista, pysytty ketterässä ja hoikassa kunnossa, mukaan on karttunut kaikenlaista vanhaa, vähän kuin omassa elämässä sinne mökille viedyt ”tätä voi vielä tarvita” -vaatteet ja kodinkoneet.

    Muutos tarvitsee käynnistyäkseen heräämisen todellisuuteen. Liian usein siihen pakottaa omassa elämässä jonkun läheisen sairastuminen, joka ravistelee tajuamaan miten haavoittuvainen elämä on. Bisnesmaailmassa liian moni yritys joutuu ensin kokemaan huonoja vuosia, ennen kuin omistajat alkavat vaatia toimivalta johdolta muutosta. Parhaissa yrityksissä muutos käynnistyy hiljaisten signaalien kuuntelemisesta, tietoisesta tulevaisuuden ennakoinnista, vanhan kyseenalaistamisesta ja bisnesmahdollisuuksien janoamisesta.

    Muutos tarvitsee myös ison päämäärän. Tavoitteen asettaminen liian alas on monen suomalaisen yrityksen perisynti. Tuumataan, että tehdään niin kuin kilpailija tekee. Tai niin kuin on ennenkin tehty. Tavoitteen asettamisen jälkeen ihmiset pitää sitouttaa päämäärän saavuttamiseen keskustelemalla ja innostamalla. Sillä vasta siitä alkaa todellinen työ.

    Muutoksen toteuttamiseen tarvitaan kahta asiaa: sinnikkyyttä ja epämukavuusalueella liikkumisen sietämistä. Vaikka kuinka repii hermoa, ketuttaa, raivostuttaa, ärsyttää, on jaksettava jatkaa kohti päämäärää. On luovuttava vanhasta. Mikä tärkeintä, on kyettävä muuttamaan omia tapojaan. Omia sanojaan. Omia ikiaikaisia käyttäytymismallejaan.

    Omasta kokemuksesta tiedän, että muutoksen onnistumiseksi on ensin mielikuviteltava itsensä parempikuntoisena, valokuvattava lempivaatteitaan, palkittava itseään muutoksen edetessä. Ja sitten on otettava välipalat mukaan töihin. Lähdettävä salille, vaikka sataa ja olisi paljon mukavampaa lojua sohvalla katsomassa leffaa. Venyteltävä. Ja oltava valmis luopumaan päivittäisestä suklaa-annoksesta.

    Yöunen parantamiseksi on mentävä jääkylmään veteen, vaikka on aina inhonnut sitä. Kylmän veden aiheuttamaa tunnetta oppii rakastamaan. Puhumattakaan heräämistä hyvin nukutun yön jälkeen.

  • Media/ Muutos

    Kuningatarkin on mainosalusta

    puhelinkopit

    Katsoin ensimmäistä kertaa Twitterin ryydittämiä Euroviisuja vuonna 2010. Pää tuntui räjähtävän ajatuksesta, että eri puolilla Eurooppaa ihmiset katsovat samaa tv-ohjelmaa ja kommentoivat sitä yhdellä ja samalla verkkofoorumilla. Taakse olivat lopullisesti jääneet ajat, jolloin belgialaiselle ystävälle ei saanut sanaa perille matkan aikataulun siirtymisestä, koska Suomessa oli postilakko, eivätkä kirjeet kulkeneetkaan. Kahdelle ’80-luvun nuorelle ei ollut tullut mieleenkään vaihtaa kotipuhelinnumeroitaan.

    Viime perjantaina Iso-Britannian kuningatar twiittasi itse ensimmäistä kertaa. Minä kuulin siitä BBC:n Twitterissä välittämästä uutisesta. Sosiaalinen ja perinteinen media paiskaavat kättä. Me täällä kotisohvilla ja keittiönpöydän äärellä kiitämme. Valinnan mahdollisuudet kasvavat, demokratia lisääntyy ja jokaisesta itsestään voi tulla media.

    Markkinointimiehet sanovat, että jokainen on mainosalusta. Onhan siinä sekin puoli.