• Työ

    Kiitos meidän uralle

    Eero Vottosen ja Miikka Mannisen taustatiimi Bocuse d'Or -kisoissa 2017

    Muistatko, miten Kimi Räikkönen vastasi urheilutoimittajille, kun nämä kysyivät, miten kisa meni? Hän kertoi aina, miten me onnistuimme, mitä me teimme, missä me mokasimme. Alkuun se tuntui oudolta: Kimihän se sitä autoa ajoi! Ei mikään me.

    Työssä parasta on, kun saa tehdä töitä ja onnistua yhdessä intohimoisesti tavoitteisiin suhtautuvan tiimin kanssa. Kun viesti kulkee ja keskinäinen kunnioitus vie ylitse väistämättömien ristiriitojen. Osaamiset täydentävät toisiaan, viestitään paljon, yhteistyö on saumatonta. Ollaan vahvasti me. Tavoittelemassa yhteisellä pelikentällä suuria tavoitteita.

    Pahinta olisi joutua samalle pelikentälle pasianssinpelaajan kanssa. Hänen kaltaisensa kun eivät tarvitse onnistuakseen edes valmentajaa. Eivätkä ainakaan joukkuekavereita.

    Yksilöurheiljan, pyörätuolikelauksen nelinkertaisen olympiavoittajan Leo-Pekka Tähden lausunto aamun Hesarissa pysäytti. ”Aikamoinen kruunu tämä on meidän uralle”, hän sanoi. Tulivat Kimin haastattelut mieleen.

     

    ps. Kuvassa on suurin osa Suomen Bocuse d’Or -joukkueesta 2017. He kisaavat ensi viikon tiistaina Lyonissa kokkimaailman arvostetuimmassa kilpailussa kullasta.

  • Työ/ Yleinen

    Pesin ikkunat

    Itse pestyn, uhtaan ikkunan läpi otettu kuva.

    Neljäs kesälomaviikko päättyy parin päivän päästä. Vietän lomaani poikkeuksellisen myöhään, ja palaan töihin vasta elokuun toisella viikolla. Tämä on ollut yksi elämäni parhaista kesälomista.

    Kuluneen viikon ajan olen lukenut somesta lukemattomia päivityksiä salasanojen unohtamisesta, töihinpaluun tylsyydestä, ajatusten tökkimisestä ensimmäisinä päivinä… Mutta hän, joka ei valita, iloitsee harjoittelupaikastaan. Hän on lähes kuusikymppinen, pari vuotta sitten työttömäksi jäänyt kovan luokan ammattilainen.

    Työelämä on jakautunut kahtia. Me, joilla töitä on, tuskailemme paineen alla, mietimme, miten selviämme syksystä, buukkaamme jo seuraavia lomia. Ja he, jotka ovat joutuneet työttömyyden kouraisemaksi, katsovat vierestä meitä valittajia. Nolottaa. Tuntuu ministi samalta kuin italialaisella biitsillä maatessa, kun afrikkalainen maahanmuuttaja tulee myymään minulle aurinkolaseja – ehkä kymmenennen kerran sinä päivänä. Olen ärtynyt, sanon no thanks, katson muualle. Mutta minua nolottaa.

    Epätasa-arvoisuus niin globaalissa maailmassa kuin kotimaisessa työgenressäkin syö maailmanrauhan aamiaiseksi. Ei, minulla ei ole ratkaisuja. On vain paljon ajatuksia.

    Kesälomani oli todella hyvä. Niin hyvä ja rentouttava, että viimeisen kesälomaviikon aikana pesin kotini ikkunat, kierrätin turhaa tavaraa, hoidin hankintoja syksyä varten ja omaa kuntoani joogasalilla. Lähden maanantaina töihin innokkaana, sillä minulla on todella hyvät työkaverit, erittäin haastava ja kiinnostava työ ja mahdollisuus vaikuttaa yhtä yritystä suurempiin asioihin.

    Olen etuoikeutettu ja tiedostan sen. Globaalisti ja ihan tässä omassa kuplassani.

     

  • Dialogi/ Muutos

    Kahvitaukoja – ja kahvitaukoja

    2013-07-05 12.43.25

    Tammikuussa 31 vuotta sitten sain tutustua työelämään Uudenmaan verovirastossa. Kahden viikon ajan matkustin aamulla koulun sijaan Itä-Pasilan betonibunkkereiden ytimeen oppiakseni mitä työnteko on. Opin tärkeän asian: kaksi kertaa päivässä vietetään viidentoista minuutin mittainen kahvitauko. Tasan kello kymmenen ja tasan kello neljätoista.

    En muista tuosta tet-jaksosta mitään muuta. Hämärä muistikuva mapittamisen apuna toimineesta pahvisesta aakkostimesta minulla on. Mutta suurimpana mieleen jäi hämmennys kellon tarkkuudella vietetyistä kahvitauoista, joiden aikana istuttiin tympeillä keltaisilla kernisohvilla ja viritettiin keskusteluntynkää. Tunsin oloni ulkopuoliseksi. Sitä olinkin.Lue lisää