Yleinen

Uutinen ja tarina ovat ihmisyyden ytimessä

Rakastan työtäni viestintäkonsulttina. Syitä on lukemattomia, mutta teknologinen kehitys ja yhä uudet viestintävälineet ja -kanavat ovat sieltä kärkipäästä. Ajattele nyt, kun aloitin työt toimistotyttönä 80-luvun lopussa, tärkeimmät työvälineeni olivat suikurajohtoinen lankapuhelin ja faksi. Telexiäkin sain käytellä. Tämän päivän välineet ovat aika kaukana noista.

Mutta kaksi on ja pysyy: uutinen ja tarina.
Kuvittele mielessäsi tarujen ja elokuvien tajuntaamme painama intiaaniheimo. Uutinen välitettiin omille, kaukana oleville joukoille savumerkeillä. Tarinoita kerrottiin sukupolvelta toiselle iltanuotion äärellä.
Tai majatalosta toiseen ratsastava sanansaattaja. Hevonen vaihtui uuteen majatalossa. Uutinen kulki hitaasti, mutta varmasti eteenpäin. Iltaisin majatalon tuvassa tarinoitiin ja viihdytettiin toisia matkalaisia.
Mikään ei oikeastaan ole muuttunut. Uutiset ja tarinat ovat ihmisyyden ytimessä. Uutinen on nopeampi ja sen välityskanavat ovat koko ajan lähentyneet reaaliaikaa. Tarinoita taas kerrotaan toisten viihdyttämiseksi, mutta mikä tärkeintä, myös ihmisten sitouttamiseksi, tunnelman luomiseksi, tunteisiin vetoamiseksi.
Storytelling, tarinankerronta, on yksi yritysviestinnän suurimmista trendeistä juuri nyt. Strategioita toimeenpannaan keräämällä ja jakamalla sankaritarinoita, onnistumisia, parhaita käytäntöjä. Tarinoiden kertominen on tehokasta juuri siksi, että ne aiheuttavat meissä tunnehelähdyksen. Elämyksen. Tarinankerronnassa nuotioilta ollaan siirrytty digitaalisuuden hyödyntämiseen siten, että globaalit yritykset voivat jakaa yhteisiä tarinoita ja sitouttaa heille tärkeitä ihmisiä omaan tarinaansa mahdollisimman kustannustehokkaasti. Kiitos internet, kiitos erilaiset digitaaliset työkalut! Olen todella innostunut tästä uudesta buumista!
Kuulen taas kerran korvissani pappani Alvarin myllytuvassa turinoivien kylän ukkojen tarinat. Ja kiitän siitä, että saan tehdä työtä, jota rakastan. Se on luksuselämää parhaimmillaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *