Yrittäjyyden koulima

Olen miettinyt ammatillista kehittymistä ja osaamista viime viikkoina todella paljon. Koska työskentelin vuodet 1996 – 2013 yrittäjänä ja vuodesta 1998 työllistäjänä, olen ehtinyt oppia laajalti liiketoiminnan eri osa-alueita oman alkuperäisen ammattini, viestinnän, lisäksi. Olen elänyt epämukavuusalueella opetellessani asioita, jotka eivät ole kiinnostaneet pätkääkään, mutta joita on ollut pakko oppia. Paljon olen saanut oppia sellaistakin, mistä nautin suuresti.

Nyt kun työskentelen ammattijohtajana toisten omistamassa yrityksessä, huomaan osaavani paljon sellaista, mitä en ole aiemmin osannut arvostaa. Olen ilokseni huomannut taitojeni koituvan kaikkien eduksi.

Jos saisin valita, työnteko olisi pelkkää innostusta, uuden luomista ja iloa. Kaikilla olisi kivaa ja hyvä mieli. Jokainen ponnistelisi yhteisen päämäärän eteen täysillä, haluaisi koko ajan oppia uutta ja hoitaisi omat työnsä vastuullisesti ja siitä ylpeyttä tuntien.

Tulee kuitenkin hetkiä, jolloin kaikki ei mene noin. Joudutaan noudattamaan lakia, hoitamaan ikäviäkin asioita. Minä joudun sulkemaan iloisen ja innostuneen itseni toiseen huoneeseen ja kaivamaan itsestäni esiin tiukasti neuvottelevan, rauhallisesti vaatimuksia esittävän kokeneen johtajan. Tällaista tapahtuu niin töissä kuin vapaa-ajalla asunto-osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajan tehtävässäni.

Toimin tarvittaessa tiukasti, sillä uskon tekeväni oikein. Omat tunteet on pakko laittaa taka-alalle. Tiedän, että tulevaisuus vaatii toisenlaista toimintaa kuin juuri tämä hetki. Helpointa on silloin, kun jokin on mennyt pieleen, ja muutosta tehdään tilanteen korjaamiseksi. Vaikeinta on, kun asiat ovat ihan okei, mutta tulevaisuudessa pärjäämiseen se ei enää riitä. Monesti muiden on vaikea ymmärtää, miksi asioita on pakko muuttaa. Heillä on siihen oikeus. Minä yritän viestiä siten, että ymmärrys pala palalta kasvaisi isommaksi.

Torstaina Rouva Ministeri -tv-sarjassa purkautui onnellisesti tilanne, jossa ulkoministeri, entinen CIA-agentti, oli epäillyt presidenttiä ja tämän kansliapäällikköä edeltäjänsä murhasta. Kansliapäällikkö kysyi ulkoministeriltä kuinka tämä on voinut työskennellä niin rauhassa, vaikka on epäillyt heitä tuollaisesta teosta. ”Because that’s what I was trained for”, ulkoministeri totesi huokaisten. Minulle se nosti liikutuksen kyyneleet silmiin. Sillä siltä minustakin vaikeita asioita hoitaessani välillä tuntuu.

Susanna Paloheimo

Susanna Paloheimo

"Muutosten tuulten puhaltaessa toiset rakentavat muureja, toiset tuulimyllyjä"

Blogiarkisto