Muistatko, miten jännitti mennä aikanaan verotoimistoon? Minä muistan, sillä vielä ’80-luvun lopulla verottaja ei palvellut, vaan kohteli suomalaisia hallintoalamaisina. Kauan sitten aloitettu verottajan kulttuurinmuutos on johtanut ystävälliseen ja asiantuntevaan palveluun – kaikissa mahdollisissa kanavissa. Minä, verottajan asiakas, kiitän.
Auton kesärenkaiden vanteiden pultit piti kiristää. Melkein jäi hoitamatta. Kunnes ilmanpaineiden varoitusvalo syttyi. Tuumasin, että hoidetaan molemmat asiat kerralla pois. Googlasin ystävän suositteleman firman. Ajoin pihaan. Kuulin heti kysymyksen ”voisinko olla avuksi?” Huokasin helpotuksesta ja vastasin: voi kiitos, kun kysyt!
Helsingin Sanomat julkaisi tänään artikkelin lääkärien palkkausmalleista. Juttu jäi kuumottelemaan mieltä. En nimittäin ollut uskoa silmiäni lukiessani seuraavan asiantuntijalausunnon: ”Hoidon kliininen laatu ja asiakastyytyväisyys ovat kaksi täysin eri asiaa”. Whaaat?
Ostin verkosta kotitoimistolle satulatuolin. Saitti toimi hyvin, samoin itse ostoprosessi. Ja koska päädyin ostamaan käytetyn tuolin, soitin ja varmistin ensin, missä kunnossa tuoli olisi – ja millainen sen kuvassa näkyvä jalka käytännössä on. Sain ystävällistä neuvontaa. Lisäksi minulle soitettiin hetken kuluttua, sillä tuolin jalassa olikin naarmu paikassa, jota myyjä ei ollut minulle kertonut. Hän lähetti …
Ysiluokalla käytiin työvoimatoimistossa tekemässä jonkin sortin urasoveltuvuustesti – tai jotain sellaista. Hämäriä muistoja. Tuloksesta muistan, että opettajaksi tai sairaanhoitajaksi olisin soveltunut. Jaa-a.
Olen saanut viime viikot olla vuokrajohtajan roolissani osa työyhteisöä, jossa ihmiset ovat huomaavaisia, ystävällisiä ja myötätuntoisia toisiaan kohtaan. Ihan ilman kehotusta tai kouluttamista.
Tee mitä rakastat, rakasta mitä teet, lukee mm. Kotipizzan strategiassa ja kahvibrändin parhaillaan kaduilla näkyvässä ulkomainoskampanjassa.
Minun ikäiseni suomalaiset muistavat, millaista ennen vanhaan oli asioida verovirastossa. Tylyjä virkailijoita ja pitkiä jonoja. Ei tietoakaan asiakaskeskeisestä toiminnasta. Sitten tapahtui jotakin. Verottajan kulttuuria alettiin muuttaa. Verovirasto muuttui verotoimistoksi, virkailijat alkoivat palvella, tarinat verottajan kanssa asioinnista muuttuivat kauhutarinoista kehuiksi. Nykyisin ikäiseni suomalaiset kertovat kauhutarinoita terveydenhuollon kanssa asioinnista. Viimeksi saimme lukea surullisen tarinan viime sunnuntain Helsingin …
Fokuksessa tuotekehitys, tuotekehitys, tuotekehitys? Ja tuotannon ja logistiikan kehittäminen? Kyllähän hyvä tuote itsensä myy, eikö niin? Voi meitä tuotannon ja tuotekehityksen nimeen edelleen vannovia…
Istuin taannoin seminaarissa kuuntelemassa puhetta asiakaskokemuksesta. Mutisin mielessäni, että ei se asiakaskokemus kuitenkaan pelkkää digiä ole. Puhuja toisensa jälkeen esitteli analytiikkaa, robotiikkaa ja käyttöliittymien virittelyä. Vain harva puhui ihmisen kohtaamisesta.
Tarinan mukaan isoisäni Alvar antoi myllyssään työskenteleville sodan aikana ohjeen: jos joku tuo vesikelkalla viljaa jauhatettavaksi, ei säännöstelykorttia kysytä. Omaakaan viljaa kun ei sodan aikana saanut jauhattaa ilman lupaa. Mylläri rikkoi lakia – tai kohteli naapurin leskeksi jäänyttä, kuuden lapsen yksinhuoltajaäitiä myötätuntoisesti. Katsantokannasta riippuen.
21 vuotta vanha pyöräni kävi Tampereella kauneusleikkauksessa. Sain Konani takaisin eilen: leveämpi stonga, kevyemmät renkaat ja pari muuta juttua. Ihan kuin uusi! Tänään kävin fiilistelemässä, miten ihana sillä on nyt ajaa. Mieleeni muistui päivä, jolloin Chamonixissa ajoin alas päivän pituiselta maastolenkiltä ja päädyin sillalta väsyneenä päistikkaa jokeen. Fillari päälleni, tuloksena mustelmia pitkin kroppaa. Mutta paikat ehjänä.
Seison uuden edessä. Tuntuu hyvältä, kutkuttaa, ideat kuplivat mielessä. Samalla mieli on hyvin haikea, sillä uusi tarkoittaa vanhasta luopumista.
Kävin viikolla mielenkiintoisen keskustelun tulevasta sote-uudistuksesta kahden alan ammattilaisen kanssa. Heitä huoletti, että ihmiset eivät enää valitse oikein, kun valinnanvapaus lisääntyy. Siis mitä? Oikein?
Sain eilen osallistua inspiroivaan aamiaistilaisuuteen, joka järjesti D11 Helsinki. Aiheena olivat uudet liiketoimintamallit, jotka muuttavat arkeamme. Läsnä yrityksen organisoiman Millenial Boardin nuoria vaikuttajia ja meitä neljänkympin ylittäneitä johtajia. Virkistävä kattaus.
Jo edellisenä viikonloppuna ahdistaa. Miten tulevasta viikosta selviää? Aamut, päivät ja illat ovat täyteen ahdettuja. Liikuntaa, kokouksia, ystävien tapaamisia, velvollisuuksien hoitamista, työmatkoja, lasten kokeisiin preppaamista, kesätöiden haussa avustamista. Kaikkea. Ja liikaa.
Joku on ymmärtänyt jotain väärin. Ettäkö luovuus olisi jotain huithapelien touhua, sähläämistä ja säätämistä. Ei. Luovuus kukkii, kun sillä on tilaa. Ja tilaa tulee, kun säätäminen ja sählääminen poistetaan hyvillä prosesseilla, dokumentoinnilla ja jatkuvalla kehittämisellä.
Kuuntelin tänään puheenvuoroa, jossa kannustettiin pk-yrityksiä kansainvälistymään. Siis harjoittamaan vientiä. Suomeksi sanottuna: myymään muillekin kuin suomalaisille. Esitysmateriaalissa oli mukana kysely, jossa oli selvitetty, mitkä asiat pk-yrityksissä ovat vientiin liittyen kunnossa ja mitkä eivät. Tuttua settiä: tuote ja tuotekehitys olivat kunnossa, mutta myynnissä oli kehitettävää. Epäuskoisena luin noin 20 kohdan listaa läpi ja yritin etsiä joukosta …
Muistatko, miten Kimi Räikkönen vastasi urheilutoimittajille, kun nämä kysyivät, miten kisa meni? Hän kertoi aina, miten me onnistuimme, mitä me teimme, missä me mokasimme. Alkuun se tuntui oudolta: Kimihän se sitä autoa ajoi! Ei mikään me.
Tapasin kerran toimitusjohtajan, joka kertoi ajastaan suurimman osan kuluvan johtoryhmäläisten kanssa. Hänen prioriteettilistallaan korkeimmalla olivat suorat alaiset, eivät asiakkaat, numerot tai tuotanto. Melko harvinaista. Suuresti arvostamani hospitality-alan ja asiakaskokemuksen kehittämisen konkari Kalle Ruuskanen kertoo oppineensa äidiltään, ravintola-alan yrittäjältä, yhden asian ylitse muiden: asiakas on kuningas, mutta henkilökunta on kuninkaampi.
Markkinointipodcasteja, markkinoinnin perusteosten selailua, analytiikan ihailua, testejä, tekstejä sovelluskauppaan, power pointien päivittämistä, printtimainosten viilausta, saitin tekstien ja rakenteiden viilausta, messuosaston suunnittelua. Uuden oppimista ja to do -listan lyhentymistä asia kerrallaan.
Olen edelleen pyörällä päästäni. Takana kolme päivää tulevaisuudessa. Tiistaina food techiin keskittyneessä Slushin side-eventissä, Tonic16:ssa, ja eilen ja tänään Slushissa Messukeskuksessa. Ajatukset harhailevat näetyssä ja koetussa – mitä tästä jalostuu omaan arkeen tulevien viikkojen ja kuukausien aikana? Miten hyödynnän kaiken kokemani?
Kirjoitin pari vuotta sitten, että Suomi on t-kirjaimien luvattu maa. Keskitymme tuotteeseen, tuotantoon, tuotekehitykseen, toimitusvarmuuteen ja tehtaisiin. Kaupallisesti suuntautuneen insinöörin tittelikin on tuotantotalouden insinööri. Mutta ei näihin perinteisiin t-sanoihin keskittyminen ole vain insinöörien ominaisuus, kyllä markkinointiväkikin aika vahvasti niihin keskittyy.
Olen saanut kolmena päivänä peräkkäin lämpimiä kiitoksia tekemisistäni. Se tuntuu todella hyvältä. Mutta… kissa kiitoksilla elää, sanoi vanha kansa. Pitäisikö kiitoksen saamisen tuomasta hyvästä olosta siis tuntea huonommuutta?
Isäni meni parikymppisenä vakuutusasiamiehenä myyntikäynnille myllärin luo. Kyseli kuulumisia. Kuuli, että muuten asiat ovat hyvin, mutta myllynkivet olivat tylsyneet, eikä teroittajaa oltu saatu paikalle. Harmitti. Isäni tokaisi: kuule, nostas toinen kivi ylös, niin minä teroitan, kun kerran osaan. Homma tuli hoidettua – ja kaupat kotiin.
Pilkoin äsken juuriselleriä, porkkanoita, valko- ja keltasipulia. Avasin viisi purkkia Mutti-tomaattimurskaa ja kolme tomaattipuretta. Ruskistin 1,4 kg naudan jauhelihaa ja paketillisen pekonia. Parin tunnin päästä on viikon paras hetki, lauantain illallinen perheen kanssa. Olen kasvanut ruokaa rakastavan äidin helmoissa. Silti en osannut kuin munia paistaa, kun muutin kotoa omilleni. Äiti oli kauneutta ja parhaita makuja …
Lokakuun teema aikakausilehdissä on syöpä, lähinnä rintasyöpä. Selviytymistarinoita löytyy niin julkkisten kuin ihan tavallisten naisten keskuudesta. Puhutaan myös lähestyvän Movemberin vuoksi eturauhassyövästä. Ja paljon puhutaankin.
Olen ollut koko ikäni, 48 vuoden ajan, saman vakuutusyhtiön asiakas. Näin pitkiä asiakassuhteita minulla ei taida muita olla. Jollei sitten lasketa Helsingin kaupungin terveyspalveluita. Minun ja LähiTapiolan suhteessa on näiden vuosikymmenten aikana ollut ylä- ja alamäkiä, mutta pääasiassa olen kokenut turvaa ja huolenpitoa.
Tänä syksynä kouluista kantautuu mahtavia uutisia. Uusi opetussuunnitelma on vihdoin käytössä! Se lupaa niin opettajien työlle, lapsille kuin heidän vanhemmilleenkin paljon. Vai mitä olette mieltä vaikkapa tästä: ”oppilaalla on oikeus kasvaa täyteen mittaansa ihmisenä”.
Katso metsää puilta, sanotaan. Koska olen lapsuudessani saanut kulkea hyvin hoidetussa talousmetsässä, siis huminoivien honkien keskellä, jalan alla rapisevat varvut ja jäkälät, tiedän kyllä mitä tällä tarkoitetaan. Ei lähintä puuta, vaan valoisaa, kauas näkyvää metsämaisemaa. Kokonaisuutta.