Hallitustyössä palvelemassa

Sain viime keväänä kutsun liittyä turkulaisen mainostoimisto Hansdotterin hallituksen jäseneksi. Olin kerännyt kokemusta tiimin kanssa työskentelystä paitsi kollegana, myös asiakkaana. Iloitsin tämän joukon rohkeasta hypystä yrittäjäksi. Tiesin, miten he suhtautuvat toisiinsa ja asiakkaisiin, miten markkinointiin ja työn laatuun. Olin otettu pyynnöstä, sillä tiesin voivani olla heille yrittäjinä avuksi, palvella heitä.

Työrepussani on paljon kantapään kautta opittua. Sellaista, mikä on parasta yhdistettynä kirjaviisauteen. Oman ja muiden yritysten kasvattamista mm. näitä taitoja käyttäen:

  • strategian luomista ja toteuttamista
  • myynnin johtamista
  • henkilöstön ja asiakkaiden palvelemista
  • rekrytointeja ja irtisanomisia
  • yrityskauppoja ja osakassopimuksia
  • työnohjausta ja dialogin fasilitointia: kysymistä, kuuntelemista, oivalluttamista

Yhdistettynä minulle ominaiseen intohimoiseen asenteeseen, empatiaan ja intuitioon.

Lisäksi moni tuntee minut asiakaskokemuksesta, brändin johtamisesta, vastuullisuusosaamisesta, markkinoinnista ja viestinnästä. Työelämä on opettanut todella monipuolisia taitoja. Elämä on sitten huolehtinut muista opeista.

Koen, että olen palvelutehtävässä saadessani jakaa oppejani hallitustyössä. Hansdotterin hallituksen lisäksi saan työskennellä Invesdor Oy:n hallituksessa kolmatta vuotta ja vapaaehtoisena Punainen Risti Ensiapu Oy:n hallituksessa. Mielenkiintoisen näköalapaikan suureen fuusioon ja transformaatioon on tarjonnut paikka finanssialan jättiläisen, LähiTapiola-ryhmän, hallinnossa omistaja-asiakkaan roolissa.

Kaikissa näissä yhtiöissä eletään vahvaa kasvun ja uuden luomisen aikaa. Tekemistä tuntuu koko ajan olevan enemmän kuin ehditään tehdä: ihan niin kuin kasvuyrityksessä aina. Operatiivinen johto kaipaa meidän hallitusjäsenten apua omien ajatustensa tuulettamiseen, kirkkaan suunnan määrittämiseen ja sen toteuttamiseen. Erilaisten taustojemme arvo näkyy keskusteluissa ja päätöksenteossa. Yksi katsoo tuolta, minä täältä. Yhdessä täydennämme toisiamme kuten parhaiden tiimien on tapana tehdä. Muodikas hallitustyöskentelyyn liittyvä sana ”diversiteetti” tuottaa arkisina tekoina juuri tätä.

Kasvuyrityksissä hallituksen jäsenten osaamisesta on usein hyötyä varsin konkreettisissakin asioissa. Hallitustyö ei todellakaan ole ”istumista”, vaan arkista työtä, kokemusten jakamista, ovien avaamista ja verkostojen hyödyntämistä yrityksen kasvun vahvistamiseksi.

Parasta hallitustyöskentelyssä kuitenkin ovat ne hetket, kun itselle täysin itsestään selvät asiat osoittautuvat yhtiön operatiivisille ihmisille kultaakin kalliimmaksi. Mielessä välähtelevät hetket, jolloin nämä opit ovat kantapään kautta työreppuun päätyneet. Joskus ne hetket ovat olleet iloisia, joskus tuskaisia. Silloin en ole voinut kuvitellakaan, miten paljon niistä voisi joskus olla jollekulle toiselle hyötyä. Kaikella on toden totta tarkoituksensa.

Olla avuksi muille. Melko mahtavaa, eikö totta?

 

 

 

Susanna Paloheimo

Susanna Paloheimo

"Muutosten tuulten puhaltaessa toiset rakentavat muureja, toiset tuulimyllyjä"

Blogiarkisto