Työnohjauskouluttajani Jorma ja Pekka kyseenalaistivat denotaation, sanojen ilmeisen merkityksen, heti vuosia sitten alkaneen koulutuksen alussa. He opettivat, että luuloistamme huolimatta kahden ihmisen sanoitus niinkin yksinkertaiselle asialle kuin juomalasille voi olla hyvin erilainen. Yksi sanoo, että pitelet kädessäsi Kaj Franckin suunnittelemaa lasia, toiselle kädessäsi on koboltinsininen lasi, kolmannelle hyvä viskilasi.
Juomalasia vähänkään monimutkaisempi asia tarvitsee ymmärretyksi tullakseen keskustelua. Pekan ja Jorman tärkein oppi minulle oli, että vain keskustelemalla voi syntyä yhteinen todellisuus. Muutama päivä sitten sain osallistua mielenkiintoiseen keskusteluun, joka antoi mahdollisuuden tarkastella eri ihmisten samalle asialle antamia nimiä. Kuulin sanalle prosessi hyvän suomenkielisen sanan, jonka aion ottaa käyttöön. Asiantuntija käytti sanaa menetelmä. Tykästyin siihen.
Kuulin myös raumankielisen sanan Ämpärpori. Nyt tiedän mitä se tarkoittaa. Katsoin sen internetistä.
Sanoja ei turhaan verrata säilään. Niillä voi viiltää, rakastaa ja tulla (väärin) ymmärretyksi. Keskustellaan. Ja tullaan ymmärretyksi.
Keskustelu on hyvä. Aina ei tarvitse edes puhua. Riittää kun on. On yhdessä. Aistii ja elää yhteistä elämää, kokee yhteisiä kokemuksia. Elämä antaa merkitykset ja ymmärryksen.
Hienosti sanottu. Kiitos. Arvostan kommenttiasi.
Susanna, hyvää tekstiä. Keskusteluun kuuluu myös kuuntelu. Minun vikani on ”kuuntelu omista lähtökohdistani”
Kiitos Pauli kommentistasi. Kuuntelemisessa varmasti vaikeinta onkin asettautua ”ei-tietäjän-positioon”, kuten työnohjauskouluttajani opettivat. Että malttaa kuunnella itse asian ilman omia tulkintojaan. Ja kysyä täydennyksiä, kuten vaikkapa mitä ajattelet tästä mitä kerroit. Tai mitä tällä tarkoitat? Liian usein kuuntelemme vain vastataksemme. Sinun kanssasi keskusteleminen on minusta aina yhtä hienoa, koska tiedän saavani puntaroituja vastauksia ja toisen näkökulman, joka rikastaa keskusteluamme.