Puhdistimme aamulla pyykkikoneen ja -kuivurin suodattimet. Edellisestä kerrasta oli vierähtäyt tovi aikaa, mikä jo näkyi siivottomuutena, mutta ei vielä haitannut koneiden toimintaa. Kumpikaan ei ylikuumentunut, saati lopettanut toimintaansa. Uupunut työssään.
Suomalaiset ovat tilastojen mukaan maailman onnellisin kansa. Itse olemme toki sitä mieltä, että jossain on ollut virhe. Emmehän me nyt.
Kun lukee uutisia, huomaa, että niiden valossa emme toden totta ole onnellinen kansa. Vaan äärimmäisen uupunut. Tässä viime aikojen poimintoja:
- Poliisit uupuvat työssään.
- Pienten lasten vanhemmat uupuvat arjessa.
- Hoitajat raatavat äärirajoilla.
- Opettajat lopettavat työssä, koska on mahdotonta onnistua.
- Lukiolaiset uupuvat, stressaavat ja kyynistyvät.
- Maanviljelijät uupuvat, masentuvat ja luopuvat karjatilastaan.
Tiedän raadollisesti omasta kokemuksesta, miltä uupumus tuntuu. Alkuun se on kuin kipu, joka jäytää, mutta johon tottuu. Kyllähän sitä nyt jokainen on välillä vähän ylirasittunut, eikö. Vastuu painaa, mutta ainakin yrittäjä-työnantajan kuuluu kantaa se hymyillen. Unettomuus pahentaa tilannetta vähitellen. Ruokailu muuttuu hiilareiden, rasvan ja suklaan sekamelskaksi. Yksikin Wilma-viesti koulusta on liikaa. Sauvakävelylenkki? Ilta ystävien kanssa? Enpä muista, milloin viimeksi.
Lopulta koittaa hetki, jolloin uupumus alkaa tuntua joltain muulta. Lääkäri diagnosoi masennuksen. Ulospäin olo näyttäytyy muille mm. raivokohtauksina, jatkuvana ”oon niin väsynyt” -huokailuna, peräänajokolareina, kyvyttömyytenä keskittyä mihinkään muutamaa minuuttia pidempään. Tai tavaroiden katoamisena, nimien ja yksityiskohtien unohtumisena. Haluttomuutena suunnitella mitään pidemmällä olevaa.
Jos mikään ei muutu, mikään ei muutu, kollegani on opettanut minulle ja lukemattomille asiakkaillemme. Vien nykyisin ilolla tuota lausetta eteenpäin työssäni. Käytän usein esimerkkinä Vuosaaren kotihoitoa, jossa päätettiin lopettaa uupumuksen kierre ja muuttaa vanhat mallit täydellisesti. Tarvittiin ulkopuolinen systeemien ja prosessien asiantuntija tarkastelemaan juurisyitä ja luomaan uusi malli. Lopputuloksena työn hallinta parani ja asiakkaiden, eli vanhusten, hyvinvointi parani. Upea keissi, kerrassaan upea. Ehkä siitä voisi ottaa oppia muillakin toimialoilla?
Rohkeus ja halu tehdä toisin on kuitenkin vain harvoille ihmisille sisäsyntyistä. Muutosta vastustetaan, koska se epäilyttää. Rohkeus ilmenee liian usein vasta, kun vaihtoehtoja ei enää ole. ”Pakene tai kuole” on äärimmäinen tilanne, jossa rohkeus antaa jaloille siivet. Suomalaiset tuntuvat olevan nyt tilanteessa, jossa vaihtoehdot vähenevät päivittäin. Uupumisuutiset toistuvat ja laajentuvat eri ammattikuntiin, lapsiin, nuoriin aikuisiin, keski-ikäisiin, vanhuksiin. Samaan aikaan jääräämme kiinni uupumista aiheuttavissa malleissa, joiden varassa hyvinvointiyhteiskuntamme on luotu. Tuntuu, että emme ole huomanneet maailman ympärillä muuttuneen. Tai emme halua hyväksyä muutosta.
Mutta minulla on sinulle viesti, rakas Suomi. Jos mikään ei muutu, mikään ei muutu. On aika alkaa rakentaa hyvinvointiamme täysin uusien mallien varaan. Hyväksyä esimerkiksi tänään julkistetun väestöennusteen kasvattamat muutospaineet ja kääriä hihat. Sillä parempia vaihtoehtoja on olemassa. Emme ole kansana vielä siinä pisteessä, jolloin voimme vain paeta tai kuolla.
Minäkään en ollut. Mutta läheltä piti. Yksityiselämässä koetut mullistukset yhdistettynä oman yrityksen ja maailmantalouden tarjoilemiin mullistuksiin olivat minulle työnantajana lopulta liikaa. Keväällä 2013 päätin luopua työnantajan roolista ja myydä yritykseni liiketoiminnan. Pitkien neuvotteluiden jälkeen minulle kävi hyvin, sillä pääsin eroon työnantajuuden ja taloudellisten velvoitteiden vastuista. Sain aikaa toipua ja alkaa huoltaa itseäni. Pahimmista hetkistä on pian kuusi vuotta aikaa. Syövästä ihmisen katsotaan parantuneen, jollei syöpä ole antanut uusia merkkejä viiden vuoden aikana. Jos näitä asioita voidaan verrata, niin minäkin olen varmasti lopullisesti parantunut. Minun kohdallani se kuitenkin tarkoitti koko henkilökohtaisen työelämän uudistamista ja uudenlaista suhtautumista omaan hyvinvointiin. En enää päästä itseäni ylikuumentumaan. Sillä ihminen ei ole kone. Eikä konekaan kestä huoltamatta kovin pitkään.
Yksilö voi kuitenkin tehdä vain tietyn määrän oman hyvinvointinsa vuoksi. Huonosti organisoidun ja johdetun työn, liian vähäisten resurssien ja aivoja kuormittavan vapaa-ajan yhdistelmä on kestämätön kenelle tahansa, harrastaa sitten kuinka paljon vain mindfulnessia, terveellistä ravintoa, joogaa, lukemista ja muuta palauttavaa. Työmarkkinoiden rakenteet, julkisten palveluiden uudelleenmäärittely, työn fiksumpi organisointi, paremmat esimiespalvelut. Siinä oma top 4 -listani yhteisiksi muutoskohteiksi.
Miten lie Suomen ja maailman onnellisimman kansan laita tulevaisuudessa? Hyvinvointivaltion 1960-luvulla syntyneen lupauksen mukaan meillä on maailman paras koulu, huolehdimme lapsista, vanhuksista ja muista huolenpitoa tarvitsevista, rahoitamme kaiken yhteisistä varoista ja tarjoamme kaikille tasapuoliset mahdollisuudet onnelliseen ja hyvään elämään. Nykysin törmäämme toiseen todellisuuteen ja petymme raskaasti, kun lupaus ei toteudu. Hyvinvointikoneemme ylikuumentuu huollon puutteessa.
Emme silti halua huoltaa tätä yhteistä konetta, sillä sehän tarkoittaisi uudistuksia, rohkeita kokeiluja, tottumista erilaisiin malleihin, pahimmillaan jopa vastapuolen näkemysten hyväksymistä. Asioiden muuttamista paremmin nykytilaa ja tulevaisuutta palvelevaksi.
Tuntuu, että haluamme vimmaisesti näyttää maailmalle, miten väärässä se oli väittäessään meitä maailman onnellisimmaksi kansaksi. Uskokaa minua, voimme olla sellaisia tulevaisuudessakin. Ja uskokaa, uupumuksesta voi parantua. Mutta muutosta se vaatii. Ja aktiivista huoltoa.