Hesarin ansiokkaassa Merkintöjä-kolumnissa Annukka Oksanen nosti 18.9. maljan tanskalaiselle Jane Pedersenille, joka oli rohkeasti kieltäytynyt maksamasta suojelurahaa miehille, jotka olivat sitä tältä 67-vuotiaalta kahvilanpitäjältä elokuun lopussa vaatineet. Kolumni päättyi maljan nostamiseen myös muille, jotka eivät anna pelon tukkia suutaan. Usein suun avaamisen tuloksena vanhat, väärät tavat ja mallit muuttuvat. Hyvä!
Kolumi jäi kaihertamaan mieltäni, sillä Suomi ja suomalainen työelämä tuntuvat olevan täynnä pelkoa. Sen tuloksena syntyy kiukkua ja panettelua, pahoja puheita selän takana ja valtava määrä ahdistusta. Harva meistä on kuin Jane Pedersen, joka totesi, että on parempi kohdata rähinä heti eikä alistua suojelurahaa vaativien miesten ahdisteluun vuosikausiksi.
Väitän, että pelkoa on suomalaisilla työpaikoilla liian paljon. Esimiehiä pelätään etenkin tällaisena yt-uutisten aikakautena. Mietitään, tuliko silloin kerran sanottua vähän liian suoraan… Samalla kyseenalaistamista arvostetaan ja haastajia ihaillaan. Monella myötäilijällä työpaikka säilyy, vastaan hangoittelevalla – tai kyseenalaistajalla – taas ei. Harmi vaan, että myötäilijät eivät ole yrityksen kannalta parhaita ”resursseja”. Johtajan pillin mukaan hyppäävä organisaatio ei kehity kuin yhden ihmisen näkemysten varassa.
Suomessa myös ns. julkisista salaisuuksista on parempi vaieta, jollei halua vaikean ihmisen leimaa otsaansa. Maine on kaikki kaikessa, vaikka oikeudenmukaisuuden nimissä moni vääryys vaietaan kuoliaaksi. Joskus perinteinen media pääsee perille vääryyksistä, ja silloin asiat tulevat julki – yhdellä tai toisella näkökulmalla varustettuna. Malja suomalaiselle medialle, joka toimii ansiokkaasti yhtenä valtiomahtina! Vääryydet ottavat päähän kaikkia: ei siis ihme, että viime keväänä ilmi tullut Finnairin toimitusjohtajan asuntokauppa-asia sai niin valtavan paljon julkisuutta. Ja jokin muuttui.
Pahinta tässä maassa kuitenkin ovat pienet ja sisäänpäin lämpiävät piirit. Vaikka joutuisit laittomasti irtisanotuksi, mutta entinen työnantajasi saattaisi tulevaisuudessa olla merkittävä asiakkaasi, et voi vaatia oikeuksiasi. Sinut leimataan muuten hankalaksi tapaukseksi, eikä työelämä katso sellaisia hyvällä. Kovin surullista. Ihan oma lukunsa on tietenkin ne työntekijät, jotka päättävät kaikin keinoin vaikeuttaa entisen työnantajansa elämää, vaikka mitään perustetta ei olisikaan.
Asialliseen kritiikkiin vastaaminen vaatii monilta vielä paljon harjoittelua. Verkossa blogit, Twitter ja Facebook tarjoavat avoimen foorumin parannusehdotuksille ja kritiikille, mutta vain harvoin kritiikin kohde osaa vastata asiallisesti ja luontevasti. Mikä on hassua, sillä ovathan yritykset aina saaneet käsitellä reklamaatioita ja parannusehdotuksia. Mikään tai kukaan ei ole täydellistä. Rohkeus tuoda vaikeakin asia esiin, asiallisen keskustelun käyminen ja kritiikin vastaanottaminen sen sijaan voivat viedä asioita täydellisyyttä kohti.
Tilanne ei kuitenkaan olen niin synkkä kuin kirjoitukseni antaa ymmärtää, sillä totta kai Suomestakin löytyy Jane Pedersenin kaltaisia rohkeita ihmisiä. Yksi heistä on asiakkaani, joka teki poliisille tutkintapyynnön lahjontaepäilystä, joka paljastui hänen johtamassaan yrityksessä. Joku muu olisi piilottanut jäljet ja antanut asian olla. Mutta ei, tämä rohkea mies ei voinut kuvitellakaan toimivansa niin. Samalla hän taisi muuttaa (yhden) ”maan tavan”, lahjonnasta vaikenemisen. Siis eiköhän nosteta malja rohkeudelle ja yhdelle rohkealle suomalaiselle, Fira Oy:n toimitusjohtaja Jussi Aholle! Menestys rakentuu rohkeuden tuloksena, ei pelon ja uhkailun ilmapiirissä.
