Tapasin puolalaisen maahanmuuttajan. Naisen, joka kotimaassaan oli työskennellyt usean aasialaisen elektroniikkayrityksen myyntiosastoilla. Myyntihommien lisäksi mm. ostanut maahantuotavaa elektroniikkaa Kiinasta. Kertoi työstä aasialaisten kanssa: kuinka yhdessä firmassa oppi säästämään siitä, ettei ostanut muistikirjaa, vaan leikkasi A4-sivun neljään osaan ja käytti niitä muistilappuina (pomon vinkki). Kuinka matkusti aina julkisilla, kun oli työreissuillaan, sillä pomon mielestä säästäminen oli hyve.
Onneksi hänellä oli toinenkin ammatti: iltaisin hän teki kotonaan ystävättärilleen ja näiden ystäville geelikynsiä.
Mies muutti Suomeen rakennustöihin, eikä halunnut enää palata takaisin Puolaan. Rouva ei 2,5 vuoden jälkeen kestänyt erossa asumista, vaan päätti muuttaa perässä tyttären kanssa. Kielitaidottomana, ystävät ja perheen taakseen jättäen.
Vuosi kului kotona vantaalaisessa lähiössä. Suurin ihmetyksen aihe olivat naapurit, jotka eivät vastanneet sinnikkäisiin tervehdyksiin porraskäytävässä. Ja se, ettei vuokraemäntä suostunut tulemaan katsomaan, miten kivaksi hän oli laittanut asunnon. Vaikka hän oli leiponut kakkuakin.
Yritin selittää meidän suomalaisen pidättyneisyyttä. Silti hävetti.
Hän jatkoi kertomalla, miten kotona Puolassa ystävät piipahtavat kylään usein ja ilmoittamatta. Miten ovia ei pidetä edes lukossa.
Yritin selittää, kuinka tavattoman kiireisiä me suomalaiset olemme. Tapaamiset sovitaan yleensä kuukausia etukäteen. Ja miten maaseudulla on vielä sellaisia taloja, joissa ovia ei lukita.
Kun lapsi alkoi viihtyä päiväkodissa, hän päätti etsiä töitä. Kotona istuskelu kun ei sovi hänelle. Puolalaiset, Suomessa asuvat ystävät varoittelivat, että et voi saada töitä, koska et osaa suomea. Hän ei lannistunut. Nyt hän työskentelee aasialaisen maahanmuuttajan omistamassa kynsistudiossa. Ja ihmettelee, miten hän aina päätyykin tekemään töitä aasialaisten kanssa.
Niinpä. Kukahan tajuaisi hyödyntää tämän naisen kyvyt muuallakin kuin kynsistudiossa? Vaikkapa osto- ja myyntitehtävissä kiinalaisten kanssa? Ei luulisi Suomella olevan varaa tällaisen kokemuksen ja asenteen hukkaanheittämiseen.
Mutta jos nyt kuitenkin aloitettaisiin edes siitä, että tervehtisimme niin suomalaisia kuin ulkomaalaisiakin – vaikka siellä porraskäytävässä.