TikTakilla on biisi, jossa heilutaan taas ja todetaan, että ”Ei se meidän syy oo, jos on suunta hukassa / kellot takaperin käy / maailma on vinossa (hei!)”
Aika monen johtotiimin syytä kyllä on, että ihmisten suunta on hukassa. Tähän ”Nimim. Kokemusta on”. Konsulttiuran aikana tuli nähtyä kymmeniä työyhteisöjä, joissa ihmiset tekivät, mitä sillä hetkellä parhaimmaksi näkivät, koska yhteinen suunta ei ollut kaikille selkeä.
Hurahdin muutama vuosi sitten Matti Alahuhdan kirjaan Johtajuus. Luin paperilta. Kuuntelin äänikirjana. Kuuntelin uudelleen. Ja vielä kerran. Tälläkin viikolla vahvistin uskoani ja kuuntelin muutaman luvun kertauksena. Yksi asia on Alahuhdan kirjassa ylitse muiden. Kirkas suunta. Sen valitseminen ja näyttäminen muille ei nimittäin ole mikään neukkarissa parissa tunnissa hoidettava juttu, joka saatetaan loppuun lähettämällä powerpointti meilillä ja toteamalla jälkikäteen, että ”no kylhän se siel meidän serverillä on, kato sieltä”.
Ja silti kovin monet hoitavat strategiaviestinnän juuri noin. Alahuhdan kirjassa esiteltävä Koneen muutostarina lukuisine konkreettisine esimerkkeineen todistaa, että systemaattisuus, asiakkaan kuunteleminen ja mikä tärkeintä, ihmisten mukaan saaminen, ovat järkevin, paras, ihanin, innostavin ja mitä näitä nyt onkaan, tapa suunnitella ja toteuttaa strategia.
Olen tällä viikolla keskustellut innostuneena ja konflikoitunut rakentavasti kollegojeni kanssa uudesta suunnastamme. Olemme tehneet valintoja, listanneet esteitä ja hidasteita, nautiskelleet kulttuurimme vahvuuksien äärellä – ja luoneet uskoa toisiimme. Uskoa, että yhdessä tekemällä ja paljon, paljon keskustelemalla onnistumme tässä muutoksessa.
Tällainen suuntiminen on ihan mahtavaa. Tänä aamuna heräsin meren rannalla. Mielessä pyörivät tulevan kesän veneretket. Niitä ennen on kuitenkin suunnittava töissä tällä viikolla valittujen kiintopisteiksi otettujen kehitysohjelmien varassa. Jotta kaikilla olisi yhteinen suunta ja kartta sinne pääsemiseksi.
