Tyhjensin tänään sisarusteni kanssa vanhempieni jäämistöä talon uusien omistajien tieltä. Tavaraa on paljon. Mielessä pyöri tähän elämänvaiheeseen kuuluva kysymys: mitä minä aikanaan jälkeeni jätän?
Digitalisoituminen on jo tähän mennessä muuttanut käyttäytymistäni paljon. Juttelen ystävien kanssa verkon eri foorumeilla. Tutustun mielenkiintoisiin, uusiin ihmisiin. Valokuvat ovat vuodesta 2006 alkaen tallentuneet digitaalisesti, videot ovat lähinnä kännykällä kuvattuja ja musiikkia en ole ostanut käsissä pideltävässä muodossa enää moneen vuoteen. Kirjoja ja lehtiä ostan yhä, mutta nykyisin nautin suuresti Talouselämän iPad-versiosta, jonka lataan perjantaisin työviikon päätteeksi luettavakseni. On vain ajan kysymys, milloin kirjanikin löytyvät digitaalisesta kirjahyllystä, esimerkiksi Elisa Kirjasta.
Vanhempieni jäljiltä itselleni tärkeimmät esineet ovat olleet juuri kirjat ja valokuvat. Myös sukujuhlissa käytetyt astiat ovat merkityksellisiä. Tietenkin siksi, että kaikkiin mainittuihin liittyy tarinoita. Sinuhea luin kesällä 1985 Yhdysvalloissa vieraassa perheessä lomaillessani, valokuvat muistuttavat kaukaisen serkun häistä ja lukemattomista muista mieleen jääneistä hetkistä. Astiat puolestaan tuovat mieleen tuoksut, maut, kattaukset ja juhlien iloisen tunnelman.
Tänään annoimme eteenpäin esineitä, jotka eivät ole meille niin merkityksellisiä. Latasin eilen tablettitietokoneeseeni Tori.fi:n mobiilisovelluksen ja laitoin tuolle digitaaliselle kirpputorille useita ilmoituksia. Unohdin kuitata ne heti sähköpostistani, joten sain ilmoitukset julkiseksi vasta tänä aamuna. Viitisen minuuttia julkaisun jälkeen puhelimeni soi ensimmäisen kerran. Puheluita, tekstiviestejä ja sähköposteja tuli pitkin päivää. Loput tavarat ovat parhaillaan lähdössä uuteen kotiin. Kaiken, minkä halusimme lahjoittaa pois, saimme eteenpäin saman päivän aikana. Ei pakkaamista, ei hinnoittelua, ei työlästä matkaamista kirppikselle. Vain ilmoitus verkkoon ja pari puhelua. Digitalisoitumista parhaimmillaan!
Päivän parhaan hetken koin, kun astioita hakemaan tullut vanhempi mies alkoi kertoa minne hän tavaroita oli viemässä. Hän kertoi tehneensä 2000-luvun alussa konkurssin, ja pettyneensä silloin ihmisiin rajusti. Siitä huolimatta hän on löytänyt elämälleen sisällön muita ihmisiä auttamalla: astiat olivat matkalla huostaanotetuille nuorille, jotka ovat aloittelemassa elämää omassa kodissaan. Osan astioista hän aikoi jakaa asunnottomille Sininauhaliiton kautta. Tämä tarina liikutti minua kovasti.
Tämä päivä oli loistava esimerkki siitä, että tarinat ja digitalisoituminen ovat loistopari. Suhtaudun itse molempiin intohimoisesti. Mikä parasta, suomalaisilla yrityksillä on vielä todella paljon tehtävää molempien kanssa! Lue tästä lisää tarinoiden voimasta yritysten mainetyössä ja laita viestiä tai soittele. Vaihdetaan ajatuksia ja luodaan uusia tarinoita yhdessä!
