Valikoiman laajuus on sinusta kiinni

Katselin kesällä ystävieni mökeillä keittiön kaapeista löytyvien tuotteiden brändivalikoimaa. Taustaksi sen verran, että samat ihmiset ovat niitä, jotka haikailevat Italian ja Ranskan mahtavien ruokakauppojen perään. Siellä kun ruoka on niin ihanan tuoretta ja monipuolista! Aika monesta kaapista löytyi kaupan omia merkkejä. Niitä halpoja, tiedättehän.

Ennen kuin voin edetä, on syytä kertoa, että saan elantoni brändien tunnettavuuden ja haluttavuuden edistämisestä. Lisäksi fanitan monia brändejä ihan sumeilematta. Tätä lukiessasi ota siis huomioon, että olen täysin puolueellinen, en mikään astroturffaaja. Kuulun myös toisen polven perheyrityksen Euraconin hallitukseen. Euracon on tunnettu jo 50-vuotiaasta suomalaisesta Eskimo-brändistä. Onnittelut vielä kerran sympaattisen sankarin synttäreiden johdosta!

Rakastan laajoja valikoimia. Ovat kyseessä sitten autot, vaatteet, ruoka tai lomamatkat. Minusta on ihanaa voida valita. En haluaisi enää ikinä palata siihen Suomeen, jossa hiihtojalkineita oli tarjolla vain yhtä merkkiä (Mono) tai jossa sänky oli yhtä kuin Heteka. Pelkään kuitenkin pahoin, että olemme ajautumassa yhä kapeampaan valikoimaan, kun me kuluttajat kiristämme kukkaron nyörejä ja valitsemme tuotteen yhä useammin halvan hinnan perusteella. Mekin, joiden ei tarvitsisi.

Harva tulee ajatelleeksi mihin kaikkeen oma valinta vaikuttaa. Kutsukaa minua naiiviksi tai maailmanparantajaksi, mutta näin asia voi äärimmillään mennä: kuluttaja valitsee aina halvimman ja tuntemattomimman tuotteen, kauppa ei hanki myyntiin hinnaltaan kalliimpaa, suomalaisesta raaka-aineesta valmistettua ruokaa, tunnettu elintarvikeyritys joutuu pienentämään ostojaan maataloustuottajalta, vähentämään henkilöstöään, pienentämään mainosbudjettiaan. Ja niin edelleen.

Yksinkertaisimillaan tuo mainosbudjettien pienentäminen näkyy puolestaan mediayhtiöissä myynnin pienentymisenä ja siten yt-neuvotteluina, joiden tuloksena henkilöstöä vähennetään. Aamun sanomalehti on yhä ohuempi ja sen sisällöt yhä vähemmän analyyttisiä. Journalismin laatu heikkenee.

Ja kyllä, tämä oli todellakin yksinkertaistus. Journalismin kriisi ei johdu vain mainoseurojen vähentymisestä. Kaupan valikoimien laajuus tai kapeus ei johdu vain meistä kuluttajista. Ruuan hinta ei todellakaan johdu vain kaupan hintakilpailusta tai sen vähyydestä, vaan esimerkiksi viljan hinnan – ja siten esimerkiksi rehun hinnan – noususta kuivan satokauden tuloksena. Hintakilpailu on terve asia. Yrittäjyys ja yrittäjähenkisyys takaavat tuotekehityksen ja valikoimien uudistumisen.

Eilen vaan sattui oma käämi kärähtämään, kun suuressa marketissa hyllypäädyt oli vallattu kaupan oman merkin halvoille kuuspakki-kivennäisvesille. Mistään en löytänyt omaa suosikkiani Olvin Kevyt olo Raikasta. Kävin kirjoittamassa palautteen valikoiman kaventumisesta ja kaupan oman merkin ylettömästä suosimisesta marketin päällikölle. Sillä vaikka meillä kuluttajilla on paljon valtaa, valikoimista vastaavilla kaupan päättäjillä sitä vasta onkin. Hyllyt muuttuvat aika tylsäksi, jos brändien asema kaupoissa vähenee nykyisestä. Menkööt senttejä, kymmeniäkin enemmän, mutta minä valitsen aina mahdollisuuksien mukaan brändituotteen. Entä sinä?

Susanna Paloheimo

Susanna Paloheimo

"Muutosten tuulten puhaltaessa toiset rakentavat muureja, toiset tuulimyllyjä"

Blogiarkisto