Julkisuuden houkutuksesta

Ville Syväniemi, mies joka kyllästyi lumenpudottamiseen. Laittoi kamat myyntiin nettiin. Päätyi jutun aiheeksi valtakunnan merkittävimpään sanomalehteen viikon aikana monta kertaa. Ihanko niin isosta asiasta oli kysymys? Hämmästyttävää. Julkisuus jatkui Iskelmän aamussa. Ja nyt Korkojen kera -ohjelmassa.
Jaksan ihmetellä, miksi ihminen haluaa julkisuuteen hinnalla millä hyvänsä. Ne, jotka ovat julkisuuden ytimessä, joko inhoavat sitä tai kehittävät ammattimaisen suhtautumisen siihen. Median unelma ovat nämä keltanokat, jotka antavat suurelle yleisölle mahdollisuuden jatkaa unelmointiaan, joita media saa pyörittää hetken ja unohtaa sitten, kun kaikki on käytetty – ja jotka eivät vielä osaa julkisuuden pelisääntöjä.
Julkisuuden ammattilainen kestää sen, että vieras ihminen ponnahtaa seisomaan elokuvateatterin aulassa huutaen ”voi herrankerran sentään, onko se todella XX?” – hymyilee, kättelee ja ”vaihtaa kuulumisia” – tai kun tarjoilija kahvilassa keimailee, hyrrää ja tekee kaikkensa, että julkkis olisi tyytyväinen. Hän osaa hyödyntää julkisuutta uransa edistämiseksi tai yksinkertaisesti uuden levyn/kirjan/leffan myymiseksi. Toimittaja haluaa vaihtokaupan vastineeksi jotain tietoa julkisuuden henkilön yksityiselämästä, ajatuksista, unelmista. Ja kun tämä ei halua sellaista antaa, syntyy kissa-hiiri -leikki, jossa media on kuitenkin aina vahvempi.
Jään mielenkiinnolla odottamaan raportteja Villen uudesta elämästä Thaimassa, vaimon taipumista median toiveiden edessä, kuvia lapsesta ja bloggaamista, Facebook-ryhmän perustamista ja lopulta sitä, kun Ville löytää uuden vaimon, saa vielä kolmannenkin lapsen ja antaa haastattelun ”tuntui pahalta, kun julkisuus ei enää ollutkaan kiinnostunut minusta”.

Dösäfirman brändinhallintaa

Aamuruuhkassa vastaan ajoi bussi, jonka ”numerokyltissä” luki isoilla kirjaimilla KIVISTÖN DÖSÄ. Arvelin sen olevan matkalla Kivistöön ja stadilaisen kuskin olleen aamulla huumorituulella. Mutta, ei, kyseessä olikin paremman luokan tilausajobussi. Sen kyljessä luki Kivistö.

Kovin montaa tilausajobussifirmaa en nimeltä muista, ja joudun niitä kuitenkin työkseni aina silloin tällöin tilaamaan asiakkaiden käyttöön. Kivistö jäi kerralla mieleen.

Tämä on mitä parhainta brändinhallintaa. Onnittelut!

Yrityksen kulttuuri vetoaa kaltaisiinsa ihmisiin

Taitomyllyn yrityskulttuurin ydin on reilussa meiningissä ja 3K:n säännössä Kehu, kiitä, kannusta. Tuon säännön kehitin jo työskennellessäni nuorena asiakaspalvelussa yrityksessä, jossa esimies totesi meille säännöllisesti ”teitä saa aina kadulta lisää”. Sisuunnuin, ja aloin kehua, kiittää ja kannustaa työkavereita aina kun siihen oli aihetta. Sain valtavasti palautetta siitä, että kanssani oli kiva tehdä töitä.

Yrityksessäni olen saanut konkreettisesti huomata, miten vahva kilpailutekijä kulttuurimme on. Reilu meininki vetoaa rouheisiin suomalaisiin, jotka arvostavat sitä, että  asiat sanotaan suoraan, ollaan avoimia eikä olla aina samaa mieltä. Uskotaan siihen, että siten kehitytään ja saavutetaan parempia tuloksia. Ei olla jees-naisia ja -miehiä.

Kilpailu asiakkaista on kautta aikojen ollut yrittäjän arkea. Kilpailu parhaista työntekijöistä sen sijaan kovenee koko ajan. Uskon, että yrityskulttuuri vetoaa kaltaisiinsa ihmisiin, ovat he sitten potentiaalisia asiakkaita tai työntekijöitä. Aikana, jona kaikki tuntuvat hakevan ”hyviä tyyppejä”, pitäisi ensin katsoa peiliin ja todeta, millainen yrityskulttuuri tyypille on tarjolla. Ja hakea sitten pompöösiin yritykseen sinne sopiva pönöttäjä tai epävirallisen rentoon yritykseen suorapuheinen ja käytännönläheinen tekijä.

Työn ilo kumpuaa onnistumisista, joita saavutetaan silloin, kun ihminen saa loistaa omassa työssään. Ja työn ilolla puolestaan on suora yhteys yrityksen menestymiseen. Tavattoman yksinkertaista. Miksi sitä sitten tuntuu olevan niin vaikeaa toteuttaa? Useissa yrityksissä vallalla ovat pomottaminen, turhantärkeys, hajota ja hallitse -mentaliteetti, loputon kokoustaminen, kohtuuttomat vaatimukset, ”koirakouluun” paneminen ja esimiesten tuulispäisyys. Kuka tällaisessa kulttuurissa voi loistaa ja kokea työn iloa? Ei ihme, että ihmiset napisevat ja valittavat – ja aika usein puhuvat ääneen näistä kokemuksistaan baaritiskeillä, saunanlauteilla ja hiekkalaatikon reunalla. Niin se yrityksen työnantajakuva syntyy, ei hienoilla mainoksilla tai julkilausumilla.

Siksi olenkin tänään niin onnellinen siitä, että meiltä irtisanoutunut pitkäaikainen ja hyvin arvostettu työntekijä halusi palata takaisin työskenneltyään vain kaksi päivää kilpailijalla. Yrittäjän luomalle yrityskulttuurille tämä oli palkinto vailla vertaa.