Kaksi palaveria, kaksi organisaatiota, kaksi kulttuuria. Yksi päivä.
Ensimmäinen: kasvotusten, ihmisiä eri puolilta Suomea saapuneena hieman pönöttävään palaverihuoneeseen. ”Tästä ei tule mitään.” ”Tämä on taas tätä samaa kuin aina ennenkin.” ”Silloinkin, kun tätä viimeksi yritettiin, ei saatu mitään aikaiseksi.”
Toinen: Skypellä, ihmiset eri puolilla Suomea kokoontuneena digitaaliseen kokoukseen. Kaksi heistä kotona, toinen etäpäivää vietämässä, toinen kotitoimistolla, sillä työhuonetta ei muualla ole. ”Hei, mutta kokeillaan tätä mallia nyt!” ”Rohkeasti vaan!” ”Mä oon samaa mieltä, kokeillaan ja katsotaan mitä ihmiset tykkää, lisätään sitten yksityiskohtia, jos ei tämä toimi.”
Ensimmäisessä sanoin pari tulikivenkatkuista sanaa muutoksen välttämättömyydestä. Ja toisaalta sen mahdottomuudesta vastustamisen ja valtataistelun ilmapiirissä. Toisessa hurrasin kokeilukulttuurille, rohkeudelle ja digitalisoitumisen mukanaan tuomalle muutoshalukkuudelle.
Olen sydämeni pohjasta onnellinen, että toinen kokous käytiin siinä firmassa, jossa työskentelen, vieläpä läheisten kollegojeni kanssa.
Ei, ei se aina ole tällaista ollut. Mutta nyt on, sillä maailma muuttuu, kun sitä muutetaan. Ja kun luotetaan siihen, että toinen tahtoo hyvää ja tavoittelee kanssani samaa päämäärää. Kun vallitsee kokeilun ja luottamuksen ilmapiiri.
