Fanejako he hakevat?

Pysähdyin aamun Hesaria lukiessani pienen kuvan äärelle sivulla B2. Siinä istui neljä hyvännäköistä aikuista ihmistä kuin Dressmanin mainoksessa. Ainoa poikkeus oli nainen kuvassa. Keitä nämä tyypit ovat?

Kuvatekstistä kävi ilmi, että nelikko puolustaa Norjan joukkosurmaajaa oikeudessa. Juristeja! Juristeja? Mitä ihmettä? Miksi nämä ihmiset poseeraavat kuin muotikuvissa? Mitä he oikein hakevat? Fanejako?

Epäilemättä faneja on tarjolla yllin kyllin. Koko edessä oleva oikeudenkäynti on vastenmielinen näytelmä, jossa vakavasta narsistisesta persoonallisuushäiriöstä (HS:n sanoja) kärsivä murhaaja vain kerää itselleen lisää huomiota. Jota median välittämä jatkokertomus puolestaan vain vahvistaa. Etenkin verkossa hänen sanomisiaan ja kuviaan tullaan tiettyjen ihmisryhmien keskuudessa fanittamaan innokkaasti. Minun puolestani uutisointi tästä oikeudenkäynnistä saisi jäädä vain päätöksestä tiedottamisen tasolle. En halua kuulla tästä tapauksesta yhtään enempää.

Uskon, että juristinelikolle olisi tulevaisuudessa riittänyt runsaasti asiakkaita ihan ilman tätä kuvaakin. Kuten Hesarin toimittaja Anna-Liina Kauhanen toteaa jutun lopussa, joku olisi voinut neuvoa heitä, ettei kannata poseerata kuin tv-sarjan mainoksessa, jollei halua vaikuttaa paholaisen asianajajalta.

Picture of Susanna Paloheimo

Susanna Paloheimo

"Muutosten tuulten puhaltaessa toiset rakentavat muureja, toiset tuulimyllyjä"

Blogiarkisto
Yksityisyyden yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osiot pidät kiinnostavimpana ja hyödyllisimpana.