Sain ilokseni osallistua torstaina asiakkaamme Keksintösäätiön 40-vuotisjuhliin Kaapelitehtaalla. Illan aikana tapasin useita ihmisiä, jotka ovat luomassa hyviä uutisia talousrintamalla. Positiivinen fiilis on kantanut viikonlopun ylikin; teki hyvää kuulla tämän eurokriisi-uutisoinnin keskellä innostavia ja optimistisia yritystarinoita. Tässä niistä muutama:
Olipa kerran mies, joka kasvatti koiria. Hän alkoi pohtia tarkemmin sitä, miten koiran hajuaisti voi olla niin tarkka, että se haistaa veden pinnalta jotain, mikä on uponnut pohjaan. Tutkimusten myötä syntyi kemiallinen nenä, Aqsens. Voin vain kuvitella mihin kaikkeen tuota nenää tullaan vielä käyttämään!
Viime maanantaina ihmettelin työpaikan viikkopalaverissa teekuppia, jollaisia oli ilmaantunut kolmen työkaverin pöydälle. Kippaa kuppi kallelleen, laita teenlehdet siivilään, kaada kuuma vesi päälle, ja kun tee on hautunut, kippaa kuppi toiselle reunalleen. Uskomattoman fiksu keksintö! Keksintösäätiön juhlissa tapasin kyseisen yrityksen, Magisson, yrittäjän, joka esitteli minulle myös keittiöliinatelineen, jonka voi kiinnittää pesualtaaseen magneetilla. Kuulemma old news, mutta minulle uutta.
Tapasin juhlissa myös kaksi nuorta naista, jotka työskentelevät hammashoitajina. He ovat keksineet omaa ja hammaslääkärin työtä merkittävästi helpottavan uuden tuotteen, jonka kaupallistaminen on parhaillaan meneillään. Jään odottamaan tämän tarinan etenemistä innolla, sillä myös potilas hyötyy tästä keksinnöstä.
Onneksi Suomi on täynnä näitä tarinoita. Monet niistä liittyvät teknologiaan, joka parantaa arkeamme. Onneksi maahan on syntynyt keinoja ja halua kaupallistaa näitä hienoja keksintöjä. Kasvuyrittäjyyden ympärille syntynyt hyvä pössis varmasti rohkaisee useita ihmisiä esittelemään ideoitaan ja varhaisen vaiheen keksintöjään eteenpäin. Ja mikä parasta, maasta löytyy kokeneita liiketoimintaosaajia, jotka haluavat lähteä näiden alkavien yrittäjien tueksi.
Metsäjättien ja muiden perinteisten alojen yritysten valta tässä rakkassa Nokialandiassamme on vähentynyt vuosi vuodelta. Ilman kymmeniä tuhansia kasvuyrityksiä tulevaisuutemme on synkkä. Nostakaamme siis malja kaikille rohkeille ja idearikkaille keksijöille, Keksintösäätiön Tuoteväylässä työskenteleville ihmisille ja heille, jotka jakavat omaa osaamistaan uuden, uljaan Suomen syntymiseksi!
Hienoa Susanna, rohkaiseva kirjoitus. Uusien keksintöjen ja kasvuyritysten piireissä on energiaa, jonka soisi leviävän muihin yrityksiin ja ihmisiin. Annetaan hyvän kiertää ja autetaan suomalaiset tuotteet menestykseen maailmalla. Nyt on pakko pistää paremmaksi koko yhteiskunnassa.
Lisää lupaavia esimerkkejä löytyy Keksi-lehdestä, jonka uusin vuosijuhlassa ilmestynyt numerokin on kohta täällä http://www.keksintosaatio.fi/asiakaslehti/
Kiitos Christina ja Tiinu kommenteistanne! Tuo Keksi-lehti kannattaa tosiaankin käydä lukemassa, sillä sieltä löytyy aina stooreja jo siinä vaiheessa, kun niistä ei vielä muu Suomi juuri mitään tiedä.
Pienestä ne metsäjätitkin ovat isoiksi ponnistaneet! Ja jonkun niihinkin on pitänyt uskoa. Ihmeitä tehdään päivittäin eri puolilla Suomea.