Keskeneräinen johtaja

Mietin johtajia. Monella paineita täydellisyydestä. Kyllä johtaja tietää, eikö niin? Tietenkin johtajan pitää olla varma! Osata näyttää suuntaa. Valita, keitä kuuntelee.

Kävin Ateneumissa katsomassa Eero Nelimarkan työuraa kattavasti esittelevän näyttelyn. Istuin ja katsoin. Valon leikkiä ihmisten kasvoilla. Asentoja. Piirteitä. Puiden latvoissa loistavaa lumen tajua. Ja sitten: maalausta nukesta, joka on aseteltu tuolille. Tai niin minä mielikuvittelin. Olisihan se voitu siihen viskata. Heittää. Pudottaa. Laittaakin.

Maalaus on niin hassulla tavalla pysäyttävä, että ajatukseni nytkähtivät keskeneräisyyden arvostamisen suuntaan. Yhden Suomen arvostetuimmista taidemaalareista maalaama teos, joka oli melkein-kuin-lapsen-maalaama. Ja siinä se hehkui, Ateneumissa ihmisten ihailtavana.

Mietin johtajia. Monella paineita täydellisyydestä. Kyllä johtaja tietää, eikö niin? Tietenkin johtajan pitää olla varma! Osata näyttää suuntaa. Valita, keitä kuuntelee. Ja tehdä silti päätökset itsenäisesti. Olla kyvykäs valitsemaan tärkein ja käyttää aikansa siihen. Epätäydellisyyttä ei sallita. Potkut siitä saa. Vai saako? Paljon on oletuksia.

Tuumasin, että Nelimarkan teoksissa näkyy erään taiteilijan elämäntarina. Tarina kehittymisestä ja keskeneräisyydestä. Tauluissa hahmot ovat jotenkin sinne päin. Yksikään taulu ei ole täydellinen kuin valokuva. Ei tietenkään ole.

Vuosikymmenten uran aikana lukemattomat omakuvat kehittyvät yhä tarkemmiksi. Viimeinen on paljon ”valmiimpi” kuin nuoruusvuosien teokset.

Johtajuuteenkin kasvaa harjoittelemalla, itsetuntemusta kasvattamalla – eli itseensä suostumalla, kuten entinen kollegani, arvostettu Kari Kauppila usein sanoo. Väliin onnistumalla, väliin epäonnistumalla. Palautetta kuuntelemalla. Yrittämällä uudestaan. Harjoittelemalla lisää. Oikotietä ei ole.

Ehkä johtajanakin olisi syytä arvostaa keskeneräisyyttä? Hyväksyä sen tienä uuden oppimiseen. Ymmärtää, että täydellisyys on mahdotonta. Ymmärtää, että jokainen johtaja luo oman tarinansa, omat tapansa, oman ainutlaatuisen jälkensä.

Picture of Susanna Paloheimo

Susanna Paloheimo

"Suomi tarvitsee kasvua. Liiketoiminnan kasvua, talouskasvua, ihmisten kasvua ja hyvinvoinnin kasvua."

Blogiarkisto
Yksityisyyden yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osiot pidät kiinnostavimpana ja hyödyllisimpana.