”Meillä on Suomen paras henkilökunta.” Kuinka harvoin tuon lauseen kuuleekaan! Tänään sen lausui Vilkas Commerce Dayssa ääneen Confetti.fi:n toimitusjohtaja. Twiittini aiheesta herätti keskustelua kehumisesta ja hyvistä työpaikoista.
Kulttuuri ja siihen sopivien ihmisten rekrytoiminen ovat monen menestyvän yrityksen julkinen salaisuus. Viimeisen viikon aikana olen kuullut lukemattomia kertoja, että ihminen, ihminen, ihminen on bisneksen menestystekijä nro 1. En voi itse enempää olla samaa mieltä.
Amerikkalainen Zappos on nostanut ihmisten johtamisen ja näiden viihtymisen työtehtävissään yhdeksi tärkeimmistä tarinoistaan. Zappoksen kulttuurista kerrotaan seminaareissa ja blogeissa ympäri maailman. Minäkin kuulin yrityksen kulttuurista kauan ennen kuin tiesin mitä se tekee. Eilen törmäsin Twitterissä Zappoksen Halloweenin kunniaksi tekemään videoon, jossa yhtiön pääkonttori on muunnettu haamujen valtaamaksi kummitustaloksi. Perinne, joka toistuu vuosittain.
Ehkä Confettin työntekijöille annetut ”hullujenpäivienvapaat” ja henkilöstöpalavereissa tarjotut kuohuviinit kasvavat yrityksen kasvun myötä saagaksi, jota me yrityksen fanit kerromme toisillemme toistamiseen? Ainakin ne tuntuvat näinä yt-neuvotteluiden aikoina virkistävältä poikkeukselta ja luovat uskoa tulevaisuuteen.
Minun bränditaivaalleni Confetti nousi tänään raketin lailla. Tätä on tunteisiin vetoava tarinankerronta parhaimmillaan. Jotkut kutsuvat sitä markkinoinniksikin.