Ilmiömäinen karisma. Selkeä viesti. Täydellinen puheen rakenne.
Liikutuin – minäkin – kyyneliin eilen kotisohvalla kestävyysjuoksija, Vuoden Esikuvaksi Urheilugaalassa 2025 valitun Mustafe Muusen puhetta kuunnellessani.
Lievästi sanottuna rohkea aloitus, joka sisälsi monta tasoa ja sanatonta viittausta ollessaan osa juuri hänen puhettaan. Eräs pastori silloin (lähes) 60 vuotta sitten. Jolla oli maailman kuuluisin unelma rauhasta ja tasa-arvosta. Voisiko ajankohtaisempaa aihetta olla.
Siirtyminen omaan unelmaan. Jokaisen mahdollisuuteen tuntea itsensä juuri oman ainutlaatuisen erilaisuutensa ansiosta arvokkaaksi. Unelma urheilusta, jossa ei vain kilpailua, vaan toivon luomista ja siltojen rakentamista kanssaihmisten kanssa.
Huikea viittaus yleisössä istuvaan legendaan ja suomalaisen urheiluhistorian sankarillisimpaan hetkeen Munchenin olympialaisissa. Hymy, nyökkäys legendaa kohti.
Ja sitten sanat, jotka jäävät historiaan: ”Ettemme kilpailisi siitä, kuka tuomitsee nopeimmin, vaan siitä, kuka rientää ensimmäisenä auttamaan.”
Vielä paluu omaan tarinaan ja sen yhdistäminen lukemiseen ja harrastamisen mahdollisuuteen, suorastaan kansalaisoikeuteen, riippumatta syntymämaasta. Lopuksi vahvistus, muistutus keskeisestä sanomasta: ”Joka ikinen meistä voi olla se, joka ojentaa kätensä kaatuneelle.”
Kesto 1:49. Briljantti suoritus. Tästäpä oppia jokaiselle, joka haluaa vaikuttaa muihin ihmisiin puheellaan.
Missä kaikkialla tulemme Mustafe Muusea vielä kuulemaankaan?
