Näen pilkkeen pariskunnan silmissä, aistin rakastuneisuuden kevyen ilmapiirin. Olisi helppo ohittaa heidät. Ajatella, että no, jälleen yksi toisella kierroksella oleva pariskunta… ”Älkää odotelko. Elämä on arvaamaton.” Melkein jo arvaan, mitä seuraavaksi.
Kolme ystävätärtäni on jäänyt nuorena leskeksi. Oletan, että vain oman lapsen kuolema voi olla vaikeampaa kuin rakkaan puolison menettäminen. Jokaisen heidän kanssaan olen keskustellut pitkään rakkaudesta, menettämisestä, selviytymisestä. Eivät he elä kuin viimeistä päivää, päin vastoin. Heillekin arki on arkea. Mutta arki tarkoittaa heille elämistä, elämästä nauttimista, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Yksikään heistä ei koskaan valita huonosta säästä.
Joulun lähestyminen herkistää ainakin minut arvioimaan kulunutta vuotta ja tarkastelemaan elämääni. Olenko tyytyväinen siihen, mitä olen saavuttanut? Olenko tyytyväinen elämääni? Mitä voisin tehdä toisin ollakseni tyytyväisempi?
Vanha ystäväni herätti minut vuosia sitten yritykseni tilanteesta valittaessani kysymällä, myynkö firmani hänelle eurolla. Nauroin, en tietenkään. Hän oli täysin vakavissaan. Eikä hänen tarvinnut sanoa minulle ääneen, mitä kysymyksellään tarkoitti. Vuosien jälkeen myin yritykseni, mutta sitä päätöstä edelsivät henkilökohtaisen elämän suuret mullistukset. Minun piti menettää paljon, ennen kuin uskalsin muuttaa elämäni suuntaa. Moni jää kiinni tuttuun ja turvalliseen, vaikka olo olisi tyytymätön. Työ, asunto, ihmissuhde. Jääminen on helpompaa kuin lähteminen. Mutta hei, elämä!
Ihmiselämän kiehtovimpia hetkiä. Vieraat ihmiset samassa baaripöydässä. Avaan itseni kysymään, haluan kuulla heidän tarinansa. ”Mieheni kuoli yllättäen sairauskohtaukseen. Hän tässä vieressäni erosi puolisostaan vuosi sen jälkeen. Soitin ja pyysin apua arkisten asioiden hoitamiseen, sillä olimme jo vuosia kuuluneet samaan ystäväpiiriin. Soitosta on nyt seitsemän kuukautta. Kaksi viikkoa sitten muutimme yhteen.”
