Valikoiman laajuus on sinusta kiinni

Katselin kesällä ystävieni mökeillä keittiön kaapeista löytyvien tuotteiden brändivalikoimaa. Taustaksi sen verran, että samat ihmiset ovat niitä, jotka haikailevat Italian ja Ranskan mahtavien ruokakauppojen perään. Siellä kun ruoka on niin ihanan tuoretta ja monipuolista! Aika monesta kaapista löytyi kaupan omia merkkejä. Niitä halpoja, tiedättehän.

Ennen kuin voin edetä, on syytä kertoa, että saan elantoni brändien tunnettavuuden ja haluttavuuden edistämisestä. Lisäksi fanitan monia brändejä ihan sumeilematta. Tätä lukiessasi ota siis huomioon, että olen täysin puolueellinen, en mikään astroturffaaja. Kuulun myös toisen polven perheyrityksen Euraconin hallitukseen. Euracon on tunnettu jo 50-vuotiaasta suomalaisesta Eskimo-brändistä. Onnittelut vielä kerran sympaattisen sankarin synttäreiden johdosta!

Rakastan laajoja valikoimia. Ovat kyseessä sitten autot, vaatteet, ruoka tai lomamatkat. Minusta on ihanaa voida valita. En haluaisi enää ikinä palata siihen Suomeen, jossa hiihtojalkineita oli tarjolla vain yhtä merkkiä (Mono) tai jossa sänky oli yhtä kuin Heteka. Pelkään kuitenkin pahoin, että olemme ajautumassa yhä kapeampaan valikoimaan, kun me kuluttajat kiristämme kukkaron nyörejä ja valitsemme tuotteen yhä useammin halvan hinnan perusteella. Mekin, joiden ei tarvitsisi.

Harva tulee ajatelleeksi mihin kaikkeen oma valinta vaikuttaa. Kutsukaa minua naiiviksi tai maailmanparantajaksi, mutta näin asia voi äärimmillään mennä: kuluttaja valitsee aina halvimman ja tuntemattomimman tuotteen, kauppa ei hanki myyntiin hinnaltaan kalliimpaa, suomalaisesta raaka-aineesta valmistettua ruokaa, tunnettu elintarvikeyritys joutuu pienentämään ostojaan maataloustuottajalta, vähentämään henkilöstöään, pienentämään mainosbudjettiaan. Ja niin edelleen.

Yksinkertaisimillaan tuo mainosbudjettien pienentäminen näkyy puolestaan mediayhtiöissä myynnin pienentymisenä ja siten yt-neuvotteluina, joiden tuloksena henkilöstöä vähennetään. Aamun sanomalehti on yhä ohuempi ja sen sisällöt yhä vähemmän analyyttisiä. Journalismin laatu heikkenee.

Ja kyllä, tämä oli todellakin yksinkertaistus. Journalismin kriisi ei johdu vain mainoseurojen vähentymisestä. Kaupan valikoimien laajuus tai kapeus ei johdu vain meistä kuluttajista. Ruuan hinta ei todellakaan johdu vain kaupan hintakilpailusta tai sen vähyydestä, vaan esimerkiksi viljan hinnan – ja siten esimerkiksi rehun hinnan – noususta kuivan satokauden tuloksena. Hintakilpailu on terve asia. Yrittäjyys ja yrittäjähenkisyys takaavat tuotekehityksen ja valikoimien uudistumisen.

Eilen vaan sattui oma käämi kärähtämään, kun suuressa marketissa hyllypäädyt oli vallattu kaupan oman merkin halvoille kuuspakki-kivennäisvesille. Mistään en löytänyt omaa suosikkiani Olvin Kevyt olo Raikasta. Kävin kirjoittamassa palautteen valikoiman kaventumisesta ja kaupan oman merkin ylettömästä suosimisesta marketin päällikölle. Sillä vaikka meillä kuluttajilla on paljon valtaa, valikoimista vastaavilla kaupan päättäjillä sitä vasta onkin. Hyllyt muuttuvat aika tylsäksi, jos brändien asema kaupoissa vähenee nykyisestä. Menkööt senttejä, kymmeniäkin enemmän, mutta minä valitsen aina mahdollisuuksien mukaan brändituotteen. Entä sinä?

7 ajatusta aiheesta “Valikoiman laajuus on sinusta kiinni”

  1. Kiitos Pasi kommentistasi. Hyvä perustelu jättää kotimainen hyllyyn. Harmittaa vaan, että monet valitsevat aina halvimman ja valittavat sitten valikoiman kaventumista. Jostainhan esimerkiksi elintarviketeollisuuden työntekijöiden palkatkin pitää maksaa. Ja rehun hinnan korotukset.

  2. Hyvä valikoima kaupassa on mielestäni onnistunut sekoitus kaupan omia merkkejä ja brändituotteita. Makuja on monenlaisia. Omasta mielestäni esim. kivennäisvesissä ei brändituote aina edes pärjää oman merkin maulle. Kirjoituksesi tuntuu lähtevän siitä, että asiakkaat valitsevat kaupan oman merkin vain hinnan mukaan. Minä valitsen sen kuluttajana usein myös maun takia. Olen töissä Keskolla ja arvostan sekä brändituotteita että omia merkkejämme. Ulkomaillakin niissä ihanissa kaupoissa monet tuotteet ovat ko. ketjun omia merkkejä, ehkä me emme vain aina tunnista asiaa.

  3. Kiitos Anne kommentistasi!

    Käsitykseni mukaan hinta on kuitenkin useinmiten syy kaupan omien merkkien valinnalle. Pirkka on kaupan merkeistä se, josta on jo pitkään rakennettu brändiä, joten sen valinnassa varmasti vaikuttavat jo muutkin houkuttelevuustekijät.

    Yritin korostaa kirjoituksessani sitä, miten paljon valintamme vaikuttavat kaupan sisäänostoihin, esillepanoon ja sieltä kuluttajan käyttämien varojen kautta koko suomalaiseen yhteiskuntaan.

    Maku on tärkeä asia, siitä olen kanssasi samaa mieltä! Kuten legendaarinen Jussi Mäkelä Disneyltä usein minulle yhteistyötä tehdessämme toisteli "huono elokuva ei saa paljon katsojia, vaikka sitä kuinka markkinoisi". Ruokakaupassa kuitenkin hinta tuntuu monesti menevän valintakriteerinä monen muun asian edelle.

  4. Moi Susanna!

    Tästä olen keskustellut lähipiirissäni itsekin, ja valitettavasti hintojen nousu kaikella elämän saralla (polttoaineet, ruoka jne..) ohjaa ylenpalttisesti valitsemaan tuotteet hintojen mukaan. Hyvä kysymys toisaalta kuuluu että miksi brändituotetta ei voisi valmistaa myöskin edullisemmin? Onko (korkeampi) hinta ainoa hyväksyttävä kriteeri todelliselle brändille?

    Jaan huolesi siitä että kaupat (S- & K-ryhmät etunenässä) käyttävät hyvin paljon valtaa ja tunnetuillakin brändeillä alkaa olla ahdasta hyllyväleissä. Itsekin olen valmis maksamaan hyvästä tuotteesta ja siihen liittyvästä "fiiliksestä" tarvittaessa enemmän.

    Tero Karinti

  5. Kiitos Tero!

    Brändituote ei varmaankaan ole tarkoituksellisesti ole se kalliimpi vaihtoehto. Oman brändin rakentaminen ja sen vaaliminen kuitenkin vaatii investointeja, samoin brändilupauksen mukainen laatu, jota kuluttajat automaattisesti odottavat. Private labeleihin eli kaupan omiin merkkeihin liitetään monesti halvan hinnan lisäksi myös lupa olla hieman heikompaa laatua, joskaan ei aina!

    Kun seuraa elintarvikeyritysten tulosjulkistuksia tai lukee niiden tilinpäätöstietoja, näkee, että omistajat eivät siellä valtavilla voitoilla juhli. Voittoa yrityksen on tehtävä, eihän yrittäjyys missään kokoluokassa ole hyväntekeväisyyttä. Eikä tuleen saa jäädä makaamaan, vaan pitää olla kekseliäs ja vastata kilpailuun uutuuksilla ja kuluttajia entistä paremmin houkuttelevilla lupauksilla. Se on yritysten tehtävä.

    Minä puolestani pidän huolen siitä, että kannan oman korteni kekoon Suomen hyväksi valitsemalla useammin brändituotteen, joka työllistää suomalaisia ja kerryttää suomalaisen omistuksen myötä maahan verotuloja. Yksinkertainen teko Suomen hyvinvoinnin eteen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *