Puhuin kuluneella viikolla pariin otteeseen kollegoilleni brändin merkityksestä. Käytin esimerkkeinä mm. kolmionmallista, lapsuudesta tuttua Trip-mehua sekä ekaa ja nykyistä automerkkiäni Volkswagenia. Huikkasin talouspäälliköllemme Pirjolle tehtaalta maanantaina lähtiessäni, että seuraavalla kerralla mä puhun kynistä ja korkokengistä.
Olen kirjoittanut päiväkirjaa pikkutytöstä asti. Kynät ovat aina olleet intohimoni kohde. Omistin aikanaan hienon Parkerin roller ball -kynän, jonka hukkasin. Harmitti. Ostin sittemmin tilalle tuon kuvassa näkyvän Crossin, johon lähdin tänään ostamaan uutta säiliötä Stockmannin Akateemisesta. Tiesin, että sieltä saan säiliön varmasti. Vanha säiliö oli tyhjentynyt jo joitakin viikkoja sitten, joten tämän päivän ostosreissu tuli todella tarpeeseen.
”Voi kuule, meille on kyllä tulossa näitä lisää…” Hylly oli lähes tyhjä! Whaat? Akateemisessa? Sain kuitenkin sinisen medium-kärjellä varustetun säiliön, vaikka tykkäänkin mieluummin kirjoittaa mustalla fine-kärjellä. Älkää kysykö enempää: minä todellakin fanitan tätä kynää ja sitä tuntua, joka fine-kärjellä paperille kirjoittaessa syntyy.
Kotiin tultua tsekkasin Googlesta mistä saisin tarvitsemiani säiliöitä. Nyt Amazonilta on tulossa neljä mustaa ja neljä sinistä säiliötä. Fine-kärjellä. Sorry vaan suomalainen käyttötavarakauppa, mutta minäkin olen vain ihminen.
En ole brändieni suhteen rationaalinen. En edes halua olla. Minulla ei ole yhtään järkeenkäypää selitystä sille, miksi kynäni maksaa lähes sata euroa. Mutta minä rakastan sitä kynää. Se on minulle luksusta arjessa, hyvää tunnelmaa vuodesta toiseen. Ihan niin kuin tuo Chanelin huulipunakin. Kerran sitä kokeiltuani en ole enää muihin huulipunahylsyihin tarttunut. Näitä Chanel-merkkisiä on kuitenkin eri värisinä ja eri koostumuksilla varustettuna käytössä useampia. Enkä aio edes kertoa teille mitä ne maksavat. Koska sillä ei ole mitään merkitystä.
