Digitalisoituminen

Lääkärien(kin) johtamisen on aika uudistua

Työelämä ja elämä muutenkin esimerkiksi sairaalan seinien sisä- ja ulkopuolella on kovin erilaista. Sisällä elämä on hierarkioiden, (lääke- ja hoito)tieteen, potilasturvallisuuden, hoitovirheiden välttämisen ja -pelon ohjaamaa. Ulkopuolella työelämään liittyvät keskustelut taas alkavat usein esimerkillä Googlelta, jossa tutkittiin parhaiten menestyvien tiimien salaisuutta, psykologista turvallisuutta. Ja jatkuvat esimerkeillä luottamuksen ja rakentavan konfliktoinnin edellytysten rakentamisesta, jotka ovat välttämättömiä kivijalkoja toimiville tiimeille.

Intuition ja mutun voima

Sain eilen osallistua inspiroivaan aamiaistilaisuuteen, joka järjesti D11 Helsinki. Aiheena olivat uudet liiketoimintamallit, jotka muuttavat arkeamme. Läsnä yrityksen organisoiman Millenial Boardin nuoria vaikuttajia ja meitä neljänkympin ylittäneitä johtajia. Virkistävä kattaus.

Töissä kuluttajalla

Kävin taas eilen hypermarketissa ruokaostoksilla. Ja vannoin ties kuinka monennen kerran, että nyt aktivoidun ruoan verkkokaupan osalta! Aikaa säästyy vaikka kukkakaupassa asioimiseen, rahaakin ehkä säästyy, kun heräteostokset jäävät pois. Viikonlopun herkkuja varten on kiva lähteä erikseen ostoksille, kun se viikon perussetti, mukaan lukien kuusi litraa luomumaitoa, päätyy kotiin verkkokauppatoimituksena. Enkä silti tunnu saavan muutosta aikaiseksi.

Jumitatko vai kokeiletko?

Kaksi palaveria, kaksi organisaatiota, kaksi kulttuuria. Yksi päivä. Ensimmäinen: kasvotusten, ihmisiä eri puolilta Suomea saapuneena hieman pönöttävään palaverihuoneeseen. ”Tästä ei tule mitään.” ”Tämä on taas tätä samaa kuin aina ennenkin.” ”Silloinkin, kun tätä viimeksi yritettiin, ei saatu mitään aikaiseksi.” Toinen: Skypellä, ihmiset eri puolilla Suomea kokoontuneena digitaaliseen kokoukseen. Kaksi heistä kotona, toinen etäpäivää vietämässä, toinen …

Jumitatko vai kokeiletko? Lue lisää »

Digitalisoituminen onnistuu vain, jos osaat johtaa ihmistä

Tänä syksynä digitalisoitumishurmos on vallannut monet isot korporaatiot.  Koneet ja järjestelmät ja tietenkin mobiili kuntoon, niin siitä se kasvu lähtee! Jaa-a. Kunpa se olisikin noin helppoa. Digitalisoituminen on vyörynyt Suomeen kuten laatu aikanaan. Yhtäkkiä kaikilla on digihankkeita, digijärjestelmiä, digipäälliköitä, jopa digiauditointeja. Ostetaan järjestelmiä, luodaan malleja, kirjoitetaan loputtomia power pointteja ja lähetetään niitä luettavaksi. Suomalainen johtaja on elementissään! Mutta …

Digitalisoituminen onnistuu vain, jos osaat johtaa ihmistä Lue lisää »