muutosjohtaminen

Mainekriisit harvoin syntyvät ilman syvällisiä ongelmia kulttuurissa. Aika on ajanut kulttuurin ohi.
Me olimme toisillemme läsnä ilman tavoitteita. Halusimme ymmärtää toisen todellisuutta. Jaoimme kipeitäkin asioita. Iloitsimme toistemme puolesta. Elimme rinnalla, myötätuntoisena. Kysyimme lisää, kuuntelimme ilman oletuksia.
Keskustelimme hoivakodin ovella tapahtuvan kohtaamisen kokemuksesta. Miten erilaista on kuulla sanat ”Tervetuloa, kiva, että tulit!” sen sijaan, että ovi vaan nopeasti avattaisiin ja poistuttaisiin paikalta.
Kokemukseni mukaan tällaisen muutoskyvyttömyyden korjaaminen lähtee brutaalien faktojen hyväksymisestä. Yksi niistä on, että vaikka kuinka haluaisit, ihminen ei ole kone. Ihmistä ei saa napista painamalla päälle ja pois.
"Ettemme kilpailisi siitä, kuka tuomitsee nopeimmin, vaan siitä, kuka rientää ensimmäisenä auttamaan."
Erilaiset luontaiset energiat ja käyttäytymistyylit leimaavat tapaamme toimia. Kukaan meistä ei kuitenkaan ole vain yhtä tai toista. Jokainen meistä hyödyntää elämässään niin tulenpunaista, auringonkeltaista, ruohonvihreää kuin jäänsinistä energiaa.
Prönö julkaisi viime viikolla vuotuisen selvityksensä Helsingin pörssin yhtiöiden hallitusten koostumuksesta. Raportti on hämmentävää luettavaa. Tilanteessa, jossa pörssin 25 vaihdetuimman osakkeen indeksi laskee kuukaudesta toiseen, voisi ajatella uusien keinojen olevan tarpeen kasvun löytymiseksi.
Kulttuurinmuutoksessa keskeisintä on ollut oivaltaa, että työtä tehdään asiakkaita varten, siitä kannetaan sadan prosentin vastuu ja sen myötä epäkohdat on nostettava rohkeasti esiin. Kuuntelun, kehumisen, kiittämisen, kannustamisen ja korjaavan palautteen taitojen vahvistaminen on ollut aivan ratkaisevaa.
Vaikuttavuusseura ry antoi tänään erityismainininan Attendo Suomi muutosmatkalle! "Arviointiraati antaa teolle erityismaininnan uskalluksesta tarttua havaittuihin ongelmakohtiin systemaattisesti, moniammatillisesti ja moniulotteisesti." Juhuu!!!
Yksityisyyden yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osiot pidät kiinnostavimpana ja hyödyllisimpana.