Vuorovaikutus

Jos asioista ja niiden nostattamista tunteista ei keskustella, mikään ei muutu. Ainakaan paremmaksi. Pahemmaksi kylläkin. Juoruilu ja sen myötä epäluottamus vahvistuvat.
Mainekriisit harvoin syntyvät ilman syvällisiä ongelmia kulttuurissa. Aika on ajanut kulttuurin ohi.
Tekoäly kyllä kehuu, kiittää ja kannustaa, jos sinä et ymmärrä sitä tehdä. Mutta hei, miten vaikeeta se oikein voi olla?
Me olimme toisillemme läsnä ilman tavoitteita. Halusimme ymmärtää toisen todellisuutta. Jaoimme kipeitäkin asioita. Iloitsimme toistemme puolesta. Elimme rinnalla, myötätuntoisena. Kysyimme lisää, kuuntelimme ilman oletuksia.
Tunneäly tarkoittaa kykyä tunnistaa, ymmärtää ja johtaa omia sekä muiden tunteita. Se koostuu muun muassa itsetuntemuksesta, empatiasta, itsehillinnästä ja paremmista vuorovaikutustaidoista. Onko teidän työyhteisössänne jo opeteltu näitä arvokkaita taitoja?
Keskustelimme hoivakodin ovella tapahtuvan kohtaamisen kokemuksesta. Miten erilaista on kuulla sanat ”Tervetuloa, kiva, että tulit!” sen sijaan, että ovi vaan nopeasti avattaisiin ja poistuttaisiin paikalta.
Kokemukseni mukaan tällaisen muutoskyvyttömyyden korjaaminen lähtee brutaalien faktojen hyväksymisestä. Yksi niistä on, että vaikka kuinka haluaisit, ihminen ei ole kone. Ihmistä ei saa napista painamalla päälle ja pois.
Johtajaksi kasvaminen ei tapahdu itsestään, eikä ainakaan yhdessä yössä. Titteli voi muuttua hetkessä, taidot eivät.
Uskallatko sinä pyytää tiimiltäsi tai työkavereiltasi palautetta näiden kysymysten avulla? Mitä tunteita mielessäsi herää, kun luet ne? Haluatko aidosti kuulla vastauksen? Millainen kulttuuri teillä on? Palautetietoinen vai ei?
"Ettemme kilpailisi siitä, kuka tuomitsee nopeimmin, vaan siitä, kuka rientää ensimmäisenä auttamaan."
Insights Discovery -profiilien tekeminen ja niiden purkaminen työpajassa keskustellen on mitä parhain tapa lisätä itsetuntemusta ja parantaa tiimityötä. Mitä tuumaat, tehdäänkö profiilit teillekin?
Erilaiset luontaiset energiat ja käyttäytymistyylit leimaavat tapaamme toimia. Kukaan meistä ei kuitenkaan ole vain yhtä tai toista. Jokainen meistä hyödyntää elämässään niin tulenpunaista, auringonkeltaista, ruohonvihreää kuin jäänsinistä energiaa.
Yksityisyyden yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osiot pidät kiinnostavimpana ja hyödyllisimpana.