Katsoin Yleltä dokumentin Matti Nykäsestä. Sankarista. Väkivaltaisesta alkoholistista.
Dokumentti maalaa Matti Nykäsen elämän tarinana vilkkaaksi luokitellusta lapsesta, jolla oli jo pienestä pitäen ongelmia tunteiden säätelyn kanssa. Se on dokumentin suurin arvo: tarina huippulahjakkaasta urheilijasta, joka alkoholisoituu ja joutuu väkivallan vuoksi vankilaan, saa aivan uusia ulottuvuuksia.
Dokumentissa Nykäsen vanhat opettajat hymähtelevät tämän tempauksille: matikka ei suju, äidinkielessä sanojen väliin ei tule välilyöntejä. Poika on valoisa, mutta joutuu koulukiusatuksi, ei jaksa keskittyä, joutuu toistuvasti tapaturmiin ja ongelmiin. Toisaalta valmentajat kertovat käsittämättömästä kyvystä treenata loputtomiin. Hypätä enemmän treenihyppyjä kuin kukaan muu maailmassa. Usein tunteet kuohuvat täysin holtittomasti, pitelemättömästi, ja käsi nousee lyödäkseen. Alkoholi helpottaa hetkeksi, kunnes ei enää yhtään.
Surullinen tarina. Miksi näin kävi?
Ehkä juurisyy sittenkin oli jossain muussa kuin alkoholissa?
Mietin, miten erilaisuus on onneksi nykyään tapetilla paljon, paljon aiempaa enemmän. Miten paljon paremmin nykymaailman nykäsenmatit voivat saada apua luontaisiin piirteisiinsä ja ominaisuuksiinsa.
Mutta mietin myös, miten vähän työelämässä vieläkään siedetään erilaisuutta. Saati ylipäätään tunnetaan sitä ja siihen vaikuttavia tekijöitä. Miten vaikeaa neuroepätyypillisen voi olla edes selviytyä rekryprosessista, saati tuntikausien keskittymistä vaativista kokouksista. Kuinka paljon se vaatii palautumista, yksinoloa, hengittelyä. Tai kuulokkeiden pitämistä päässä, jotta kaikkialta tulviva meteli ei rasita aivoja yhtään enempää.
Tunteiden tunnistaminen, nimeäminen ja niiden säätelyn taidot ovat onneksi nykyään osa jo ihan pientenkin lasten arkea. Entä johtajien?
Tunneäly tarkoittaa kykyä tunnistaa, ymmärtää ja johtaa omia sekä muiden tunteita. Se koostuu muun muassa itsetuntemuksesta, empatiasta, itsehillinnästä ja paremmista vuorovaikutustaidoista. Onko teidän työyhteisössänne jo opeteltu näitä arvokkaita taitoja?
Neuroepätyypilliselle nämä taidot voivat olla vielä työläämpiä kuin neurotyypillisille. Silti niiden kehittämiseen kannattaa käyttää aikaa ja voimia. Elämä alkaa sujua helpommin.
Muistelen eräitä lapsuuden luokkakavereita. Sellaisia nykäsenmatteja. Mitähän heille tapahtui?
Arvelen, että aika moni heistä on joskus ajatellut, että sopeutuisipa maailma joskus minuun. Ettei minun aina tarvitsisi sopeutua maailmaan.
