Johtaja, joka viestii, mutta ei kuuntele. Johtaja, joka ratkaisee puolesta. Johtaja, joka kohtelee tiimiläistään oman työnsä kohteena, objektina. Johtaja, joka ei kohtaa ihmistä arvostavasti. Koska miksi sellaista nyt tarvitaan!
Sama johtaja monesti totuttaa tiimiläisensä myös siihen, että vastausautomaatti on aina avoinna. Kuvittelee, että ratkaiseminen on yhtä kuin auttaminen.
Hyväntahtoisesti toki kuvittelee. Vuosisatojen johtajarooleihin tottuneena kuvittelee.
Vie kuitenkin vastausautomaattina toimiessaan koulutetulta ammattilaiselta ajattelemisen tarpeen. Vie mahdollisuuden itse puntaroida vaihtoehtoja, löytää ratkaisun, joka ei olisi ensimmäisenä tullut mieleen. Vähentää tehokkaasti vastuun ottamista ja sitoutumista, vahvistaa tehtävän suorittamista niiden sijaan.
Harry Köhler väitteli Helsingin yliopistossa vuonna 2019 hoitavasta viestinnästä. Hän tutki lääkärin vaikuttavaa viestintää potilaskohtaamisessa. Tutkimuksen ytimessä oli kysyminen. Kysymykset vahvistivat ihmisen (potilaan) toimijuutta. Hänestä tuli dialogissa oman elämänsä subjekti, toimija.
”Miten vaiva vaikuttaa arkeesi ja elämääsi?” ja ”Miten olet itse hoitanut vaivaa tähän mennessä?” Jatkokysymykset, kuten ”kerro lisää” täydensivät kohtaamista.
Tutkimuksessa käytetyt kaksi kysymystä voisi tuoda hieman sovellettuna jokaisen johtajan työkalupakkiin. Ei mikään ihme, sillä ne kumpuavat johtamisviestinnästä. Näiden kysymysten voima on myötätunnossa ja toimijuuden vahvistamisessa. Ei ratkaisemisessa tai käskemisessä.
Aina ei tarvitse ratkaista. Kuuntele. Pysähdy dialogiin.
Arvostuksesi välittyy. Ihminen voimaantuu – ja sitoutuu vastuuseen.
Mitkä kysymykset auttaisivat sinun tiimiläisiäsi parhaiten?
