21 vuotta vanha pyöräni kävi Tampereella kauneusleikkauksessa. Sain Konani takaisin eilen: leveämpi stonga, kevyemmät renkaat ja pari muuta juttua. Ihan kuin uusi! Tänään kävin fiilistelemässä, miten ihana sillä on nyt ajaa. Mieleeni muistui päivä, jolloin Chamonixissa ajoin alas päivän pituiselta maastolenkiltä ja päädyin sillalta väsyneenä päistikkaa jokeen. Fillari päälleni, tuloksena mustelmia pitkin kroppaa. Mutta paikat ehjänä.
Chamonixista tuli mieleeni Patagonian takki, jonka sain siellä lahjaksi vuonna 1991. Takki oli tänäänkin fillarilenkillä ylläni. Patagonian perusti Yvon Chouinard, joka paitsi halusi tehdä parempia ulkoilukamoja, myös parantaa maailmaa. Fanitan häntä suuresti. Moni puhuu tänään yritysten kohdalla aktivismista. Chouinard teki sitä jo ’70-luvulla.
Äsken katsoin Pihlajalinnan uuden brändivideon. Liikutuin kyyneliin asti. Viesti on vahva: pitäkää itsestänne huolta.
Tämän blogikirjoituksen kuvassa olen 12 vuotta nuorempi kuin nyt. Kauneusleikkauksia ei ole tehty. Kuntoilua on tehty sitäkin enemmän. Usein Patagonian kamoissa. Takkinikin on vielä ehjä. Ja jos se sattuisi joskus hajoamaan, Patagonialta olisi saatavana korjaussetti. Tai voisin vaikka lähettää takkini heille korjattavaksi. Mainoksessaan kulutusjuhlien ykköspartypäivänä, Black Fridayna, vuonna 2011 he sanoivat ”Älä osta tätä takkia”. Jos et sitä siis tarvitse.
Sillä mitä sitä turhaan vanhaa uudella korvaamaan. Kun vanhan kerran voi korjata. Sanoisin, että aika hieno bränditarina. Kannattaa pitää itsestään huolta. Ja kamoistaan. Se on kestävää kehitystä.