Sain kunnian olla kutsuvieraana, kun reilut kolme vuotta toiminut Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma eli SRE maanantaina juhlisti aikaansaannoksiaan. Puhe ruuasta on viime vuosina lisääntynyt roimasti ja ruuan ja sen tekijöiden arvostus on SRE:n teettämän tutkimuksen mukaan kasvanut. Kouluruuasta keskustellaan enemmän kuin koskaan, ja luomu- ja lähiruoka ovat päätyneet jopa Suomen maabrändityöryhmän loppuraporttiin.
Olen ylpeä suomalaisesta ruokakulttuurista. Minulle se tarkoittaa samalla myös ylpeyttä sukujuuristani ja siitä, millaiseen ruokakulttuuriin minut on kasvatettu. Ja millaiseen kasvatan omat lapseni. Olen ylpeä myös suomalaisista ruuan raaka-aineista, joista voi loihtia uskomattomia makuelämyksiä.
Olen lopen kyllästynyt siihen, miten piiskaamme itseämme huonosta suomalaisesta ruuasta. En jaksa lukea enää yhtään juttua siitä, miten kammottavaa ruokaa joudumme syömään. Itse en sellaista syö, eivätkä syö lapsenikaan, sillä onnistun löytämään lähikaupasta (nyt kun täällä vihdoin on se tavallista parempi ruokakauppa) erittäin hyvää lihaa, kalaa, kasviksia, marjoja, leipää ja maitotuotteita.
Berlusconi tulee kuulemma ylihuomenna taas kansamme vieraaksi. Ei liene kovin vaikeaa arvata, mihin keskustelu mediassa keskittyy. Pääsemme taas oikein koko kansan voimin haukkumaan suomalaista ruokaa ja yhtymään innolla tuon pienen italialaisen miehen julistuksiin.
Mitäs jos hänelle tarjottaisiinkin tällä kertaa vain Kotipizzan Berlusconia ja halpaa italialaista punkkua? Olisi vieraalla kotoisa olo. Ja media voisi keskittyä raportoimaan asiasta eikä sen vierestä. Mikä se asia sitten Signor B:n kyseessä ollessa onkaan.