Ihmisten kesken – ihmisiksi

Autoja ja koneita huolletaan, mutta ihmisiä palvellaan, hoidetaan ja hoivataan. Silti suomen kielessä viljellään edelleen termejä vanhustenhuolto, sosiaalihuolto, terveydenhuolto. Meissä kaikissa tuntuu asuvan pieni tuotantotalouteen erikoistunut insinööri, jolle prosessit ovat kaikki kaikessa. Onneksi yhä useammin sanomme vanhus- tai ikäihmisten palvelut, sosiaalipalvelut ja jopa terveyspalvelut. Se on ihmispuhetta, se.

Tänään mediassa, niin sosiaalisessa kuin journalistisessa, on ilmestynyt useita kirjoituksia ihmisiksi olemiseen liittyen. Myös maan johtajat niin Suomessa kuin Saksassa puhuivat ystävällisyyden ja toista ihmistä arvostavan kohtelun puolesta. Iloitsen tästä suuresti. Uskon, että kohteliaisuuden, kiltteyden, kannustamisen ja parempien kohtaamisten trendi vahvistuu vasta alkaneella vuosikymmenellä. Ihmiset ovat kyllästyneet vihaan, räyhäämiseen, ala-arvoiseen solvaamiseen ja riidan kylvämiseen.

Kun kahdeksan vuotta sitten kohtasin omaisen roolissa kymmeniä ja taas kymmeniä terveydenhuollon ammattilaisia, ihmettelin, mihin ihminen ja ihmisten välinen vuorovaikutus oli unohdettu. Erikoissairaanhoidon prosesseja, oikein tekemisen vahtimista, tehokkuutta, kirjauksia, sääntöjä, potilaslakia, mitoituksia ja lääketieteellisiä termejä kohtasin loputtomasti. Uskon, että niiden tarkoitus oli pitää huolta potilasturvallisuudesta ja laadusta. Luottamusta ne eivät minussa herättäneet. Surukseni jouduin myös toteamaan, että tuo tarkoituskaan ei aina toteutunut.

Luottamusta sen sijaan herätti isäni lääkäri, neurologi, joka pyysi meitä omaisia tuomaan haimasyöpää sairastaneen, sairauden aiheuttaman aivoinfarktin saaneen isämme vuoteen viereen valokuvia isästä ja äidistä ja meistä lapsista, lapsenlapsistakin. Hiukan hämmästelin, miksi. ”Olemme huomanneet, että teemme silloin oman työmme paremmin.” Osaston henkilökunta jäi mieleen poikkeuksellisen taitavana ihmisten hoitajana. Niin potilaiden kuin omaistenkin.

Meillä ihmisillä on ainutlaatuinen kyky vaikuttaa toisiimme ja toistemme tunteisiin, jopa sanattomasti. Hyväksyvä katse, hymy, ystävällinen nyökkäys. Kohtaaminen, josta jää hyvä mieli molemmille. Ne ovat tärkeitä lenkkipolulla, bussiin noustessa tai kaupan kassalla asioidessa. Mutta erityisen tärkeitä ne ovat sosiaali- ja terveyspalveluiden maailmassa. Siinä maailmassa ammattilaisella on suuri riski kyynistyä ja turtua, alkaa ihmisen kohtaamisen sijaan alkaa priorisoida prosesseja ja sääntöjen mukaista oikein tekemistä. Olen todennut, että joskus lääketiede tuntuu kohtaamisessa olevan tärkeämpää kuin ihminen, jonka parantamiseksi se on kehitetty.

Autoja ja koneita huolletaan, mutta ihmisiä palvellaan, hoidetaan ja hoivataan. Silti suomen kielessä viljellään edelleen termejä vanhustenhuolto, sosiaalihuolto, terveydenhuolto. Meissä kaikissa tuntuu asuvan pieni tuotantotalouteen erikoistunut insinööri, jolle prosessit ovat kaikki kaikessa. Onneksi yhä useammin sanomme vanhus- tai ikäihmisten palvelut, sosiaalipalvelut ja jopa terveyspalvelut. Se on ihmispuhetta, se.

Toinen ihminen on ainutlaatuinen, arvostettava olento. Ihminen. Ei unohdeta sitä. Ollaan ihmisiksi. Toisillemme.

Susanna Paloheimo

Susanna Paloheimo

"Muutosten tuulten puhaltaessa toiset rakentavat muureja, toiset tuulimyllyjä"

Blogiarkisto