Luottamus. Tää taitaa olla Mika Aittamäki ja mun Kanssa-ajattelua -podin teemoista suurin. Sanon luottamusta käsittelevässä jaksossa, että ilman sitä ei oikein voi tehdä toisten kanssa töitä.
Päädyin aikanaan osaksi koripalloperhettä ja kasvoin yllättäen intohimoiseksi penkkiurheilijaksi. Riemuitsen kentällä tapahtuvista voitoista, elän mukana häviön aiheuttamassa pettymyksessä.
Peliä seuratessani vertaan näkemääni mielessäni työelämän tiimeihin.
Kerrasta toiseen minua liikuttaa hetki, jolloin on vastapuolen virheestä johtuvan vapaaheiton aika. Tilanne on kuumottava. Yleisössä kymmeniä, satoja, jopa tuhansia ihmisiä. Joskus kaikki riippuu tästä heitosta. Heittäjä asettuu paikoilleen.
Ennen heittoa hän ojentaa selkänsä takana, sinne katsomatta, nyrkkinsä ensin oikealle, sitten vasemmalle. Siellä on aina valmiina toinen pelaaja, joka pukkaa vastaan. En tiedä, onko tuo pukkaisu rohkaiseva, onko se kuittaus, onko se kannustus.
Mutta se on siellä. Katsomatta, varmistamatta.
Siihen hetkeen kiteytyy luottamus.
Tarvitsemme sellaisia tiimejä enemmän myös työelämään.
