Kaikkialla toistellaan, että perinteinen media on kriisissä. Niin se onkin. Mainostajat pakenevat lehtien sivuilta ja televisiosarjojen katkoilta verkkoon. Tilaajamäärät laskevat. Maksumuureja suunnitellaan. Ja paljon muuta. Tämä kaikki on muuttanut mediapelin sääntöjä: lukijoiden huomio on saatava miltei keinolla millä hyvänsä.
Harva yritys on herännyt verkon tuomaan, jatkuvan kriisiviestintävalmiuden aikakauteen. Hakukoneet ja erilaiset verkkoa skannaavat ”robotit” lähettävät meiliin tai puhelimeen hälytyksen, mutta mikään ei silti toistaiseksi korvaa ihmisaivoja, kun pitää arvioida, kannattaako asiaan reagoida vai ei. Yrityksen maineesta vastaavien henkilöiden elämä on siis muuttunut enemmän tai vähemmän jatkuvaksi online-elämäksi, jolloin sähköpostin tarkkailu ei enää olekaan tärkeintä, vaan verkossa käytävien mainetta uhkaavien keskusteluiden, blogipostausten ja muiden sisältöjen tahdissa pysyminen.
Minä tekisin asian näin: mahdollisimman pian kohujutun ilmestyttyä julkaisisin yrityksen näkemyksen ja aiheeseen liittyvät faktat kaikissa omissa medioissa: nettisivuilla, Twitterissä, Facebook-ryhmässä ja tarvittaessa YouTubessa, henkilöstökirjeenä ja asiakkaille lähetetyssä uutiskirjeessä. Kaikissa viesteissä olisi tarjolla sosiaalisen median ”jakonapit”, joilla tietoa olisi helppoa välittää verkossa eteenpäin ja kasvattaa siten positiivista verkkojalanjälkeä.
Media on media, on se sitten perinteinen tai sosiaalinen. Pelisäännöt kehittyvät jatkuvasti, ja omaa valmiutta median kanssa toimimiseen on kehitettävä. Edessä on aika, jolloin yrityksen ylimmältä johdolta ei enää kuulla sanoja ”ei mulla ole aikaa verkossa roikkumiseen”. Sitä odotellessa.