Olen hämmentyneenä seurannut suurta muutosta suomalaisten viestintäkäyttäytymisessä. Jo pitkään on naureskeltu vanhalle myytille, jonka mukaan suomalainen ei puhu eikä pukahda, murisee vaan. Kännyköillä pulistaan, netissä pulistaan, bussikuskiakin tervehditään jo. Mutta mitä! Nyt on alettu palvella asiakkaita ystävällisesti ja ajatella positiivisesti!
Kävin työkavereiden kanssa Lintsillä (ennen sitä kriisiä…), jossa nuori, ystävällinen ravintolatyöntekijä ehdotti, että emme tulisikaan kyseiseen ravintolaan, vaan siirtyisimme suoraan toiseen, joka a) olisi pidempään avoinna, b) jonka terassilla saisi tupakoida (”jos joku teistä vaikka tupakoi, niin se voisi olla kivempi paikka”) ja c) jossa olisi iso skumppapullo tarjouksessa (”kun meillä on vain näitä piccoloita”). Olimme ällikällä lyötyjä! Tämä ihminen suorastaan ajatteli meitä ja ehdotti rohkeasti meille edullisempaa ratkaisua. Kiitimme häntä vuolaasti.
Heinäkuussa istuin ystäväni kanssa iltaa Virgin Oil Co.:ssa ja jouduin taas tällaisen ystävällisen asiakaspalvelun kohteeksi. Ensimmäinen tarjoilija valitti, että palvelu saattaa tänä iltana olla hidasta sairaustapauksen vuoksi. Illan aikana hänen lisäkseen meitä palveli nopeasti, tehokkaasti, iloisesti (!) ja hyviä ehdotuksia tehden kaksi muutakin nuorta ihmistä. En voinut käsittää, mitä oli tapahtunut. Annoin reilusti tippiä. Tuli mieleen ilta -90-luvulla New Yorkissa, jossa palkitsimme tarjoilijan runsaskätisesti vain siksi, että hän jaksoi iloisesti jutustella kanssamme työnsä lomassa.
Eikä tässä vielä kaikki. Viime viikon lopulla Twitter ja Febu olivat pullollaan huolta tulevasta. Viikonlopun aikana tapahtui jotain. Eilisaamusta lähtien päivitykset ovat olleet optimistisia, innokkaita, suorastaan uhoavia: mehän emme tämän taantuman anna itseämme tuhota. Ennen vanhaan oltaisiin alettu murehtia ja varautua konkursseihin, heittää pyyhkeet kehään, todeta, ettei tälle mitään voida.
Lauantaina ilmestyneessä Hesarin Kuukausiliitteessä oli ansiokas juttu Aalto-yliopiston Aalto Entrepreneurship Societyn ydinporukasta ja toiminnasta. Fanitan tätä porukkaa ihan täysillä. Jotenkin eilisiä some-päivityksiä lukiessa tuntui siltä, että optimismi, tsemppaaminen, toisin ajatteleminen ja tekeminen valittamisen sijaan ovat nostaneet päätään muidenkin kuin noiden nuorten maailmanvalloittajien keskuudessa.
Hyvänen aika, meistä on sukeutunut – tai ainakin sukeutumassa – optimistinen, ystävällinen, palvelualtis ja toisilleen viestivä kansa! Joku amerikkalainen viikkolehti muistaakseni yritti jotain tämän tyyppistä meille jo keväällä tolkuttaa, mutta mitäs me siitä. Emmehän me nyt… suinkaan…
Kaikki on kiinni siitä, miten asioihin haluaa suhtautua ja miten ne esittää. Näin kannustin Los Angelesiin muuttaneen ystäväperheen tytärtä: ”kysy, tuntevatko uudet koulukaverit sellaisen pelin kuin Angry Birds…, kysy ovatko joskus lukeneet Newsweekiä… ja kerro sitten, että tulet maailman parhaasta maasta”. Mitä sitä turhaan kursailemaan. Tai asiakkaille mököttämään. Ilo se on, joka elättelöö.
