Ajatuksia
johtamisesta ja kasvusta

Tunneäly tarkoittaa kykyä tunnistaa, ymmärtää ja johtaa omia sekä muiden tunteita. Se koostuu muun muassa itsetuntemuksesta, empatiasta, itsehillinnästä ja paremmista vuorovaikutustaidoista. Onko teidän työyhteisössänne jo opeteltu näitä arvokkaita taitoja?
Keskustelimme hoivakodin ovella tapahtuvan kohtaamisen kokemuksesta. Miten erilaista on kuulla sanat ”Tervetuloa, kiva, että tulit!” sen sijaan, että ovi vaan nopeasti avattaisiin ja poistuttaisiin paikalta.
Kokemukseni mukaan tällaisen muutoskyvyttömyyden korjaaminen lähtee brutaalien faktojen hyväksymisestä. Yksi niistä on, että vaikka kuinka haluaisit, ihminen ei ole kone. Ihmistä ei saa napista painamalla päälle ja pois.
Johtajaksi kasvaminen ei tapahdu itsestään, eikä ainakaan yhdessä yössä. Titteli voi muuttua hetkessä, taidot eivät.
Strategia on vain sanoja powerpointeissa, kunnes ihmiset tekevät sen todeksi. Sanat, kuten vaikkapa kestävyys ja vaikuttavuus, ovat vain sanoja, kunnes ihmiset keskustellen luovat niille yhteisen merkityksen. Tarvitaan keskustelua, jotta ihmiset sanojen yhteisen merkityksen lisäksi ymmärtävät, miksi strategia on juuri tällainen ja mitä meille tapahtuu, jollei strategiaa toteuteta.
Uskallatko sinä pyytää tiimiltäsi tai työkavereiltasi palautetta näiden kysymysten avulla? Mitä tunteita mielessäsi herää, kun luet ne? Haluatko aidosti kuulla vastauksen? Millainen kulttuuri teillä on? Palautetietoinen vai ei?
"Ettemme kilpailisi siitä, kuka tuomitsee nopeimmin, vaan siitä, kuka rientää ensimmäisenä auttamaan."
Keskustelemalla oletukset saavat kyytiä. Tulkinnatkin. Parasta on, että syntyy yhteinen todellisuus. Loppuu aamuöinen tuskailu: mitäsetarkoitti, miksisesanoiniin, mitämäteinväärin, enkyllätehnyt, pitäkööt tunkkinsa!!!!
Kenties yksi syy sille, miksi tunneälykkyys on johtamiskeskustelussa jälleen kerran kuuminta hottia, johtuu digitaalisuuden hyökyaallosta.
Yksityisyyden yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osiot pidät kiinnostavimpana ja hyödyllisimpana.